Mainosmeedio Huttunen

Muistikirja, tuo offline-elämän mikroblogi

Kesässä on parasta konkreettiseen tekemiseen ja kokemiseen heittäytyminen. Se on aitoa elämän virtaa, josta ammentaa vielä sydäntalvellakin. Tässä seitsemän satunnaisesti pintaan pulpahtanutta ajatusta muistikirjan sivuilta.

Symboliikasta

F4 vai oliko se sittenkin C4 mihin se auto tuli parkkeerattua. Länsinaapurissa kaupan sedät ja tädit olivat oivaltaneet, että insinööriabstraktion sijaan saman asian voi tehdä paljon a) sympaattisemmalla b) helpommin muistettavalla symboliikalla. Olivat korvanneet kirjaimet ja numerot eläinten, muun muassa leppäkertun ja kissan kuvilla.

Ostoshelvettikokemuksista

Samaisessa mestassa myös hyllyjen sijoittelu poikkesi edukseen täkäläisistä marketeista. Hyllykorkeuksilla ja ryhmittelyllä syntyi ihmeen kodikas tunnelma. Siis kauppaan. Ehkä siinä muutama neliö hukattiin tehoista, mutta luultavasti kassaan löytää useampi kruunu kuin äkkiä ulos pakottava ratkaisu.

Pienistä ärsyttävistä asioista

On hienoa, että internet on taskussa enimmäkseen toimivana ratkaisuna. Olisi vielä hienompaa, jos nokialaisen selain ja selailtavan sivun Google Adwordsin koodi eivät johtaisi lopputulokseen, jossa sisällön sijaan saa virheherjan rajapinnasta. Joko mä vaan evotan tai tekniikka on jälleen insinörttiä väkevämpää, kyrpele!

Kohtuuttomuudesta

Viime päivinä on ollut huvittavaa seurata kuinka avustajilleen tarjotuista kohtuuttomista sopimusehdoista tunnetun Sanoman mediat itkevät kohtuuttomista sopimusehdoista, mitä Britneyn keikan kuvaamiseen tulee.

Median mahdista

Tietyissä elämäntilanteissa monesta voi tuntua, että kaupunki olisi yhtäkkiä täynnä rakastuneita pariskuntia tai lastenvaunuja. Joka kerta kun sikainfluenssasta uutisoidaan, näkee mailla ja mannuilla liikkuessaan hämmästyttävän paljon nuhaisia, yskiviä ja aivastelevia ihmisiä. Mistä ne ilmestyvät?

Mielikuvituksesta

Näin unta aivan timanttisesta tv-spotista, tai oikeastaan spottisarjasta. Kyseessä oli laadultaan sellainen mainoselokuva, että se sai jokaisen nauramaan vedet silmissä. Harmi kun sisällöstä jäi mieleen tasan jokaisessa filkassa toistunut äärettömän pitkä jono. Siihen aina joku satunnainen tietämätön osui paikalle ja sanailu oli kuin Julmahuvi parhaimmillaan. Muistaisi vain mitä se oli…

Kesäbiiseistä

Joskus se vain ärsytti. Sitten pato rakoili ja nyt viimein murtui. Jossain Porin liepeillä tuttu biisi iski jotenkin uudella tavalla. Sielun Veljien Peltirummun soundit ovat vaan jumalattoman ja kertakaikkisen kovat. Kesän ääniraitaan kuuluvat erottamattomasti myös Eleonoora Rosenholmin Karvattomat koirat sekä Promoen Svennebanan.

Kaikki Mainosmeedio Huttunen -blogit löytyvät osoitteesta http://www.marmai.fi/blogit/huttunen/.

Mainosmeedio Huttunen

Kommentti: Musiikki on mainosta väkevämpi

Olipa kerran kampanja. Niin nerokas, että sitä rakastaa. Naps, tuosta vaan ihmiset maksavat kampanjamateriaalista, joka on muuten ihan oikeasti elämyksellistä muualla kuin neukkariliturgiassa. Se tavoittaa kohderyhmänsä. Erityisesti sen osan, jonka käyttäytymiseen tulee ja voidaan vaikuttaa. Sekä tietysti ne omat brändejä vihaavat brändievankelistansa, joille media on propagandaa ja mainos kirosana.

Kyseessä on Aseistakieltäytyjäliiton kustantama albumi Via Karelia. Tuskin yksikään mainostoimisto tässä maassa pystyisi tuottamaan yhtä hienoa kampanjamateriaalia kuin Asa ja toverit ovat Aseistakieltäytyjäliitolle luoneet.

Kampanja osaa hyödyntää niin musiikin voiman kuin tekijöidensä maineen ja vahvuudet. Ei voi kuin ihailla. Yhtäkkiä Anttila, Citymarket ja Prisma ovat medioita. Viesti soi Yleisradion aalloilla. Mediaan kaadetun rahan sijaan kampanjointi tuo tuloja. Samalla brändi vakuuttaa ja vahvistuu kuin millään mediamainonnallisella toimenpiteellä. Viesti menee perille. Sen parissa vierähtää tunti jos toinenkin.

Tämän kaltaisessa tuotoksessa voisi luulla olevan riskinä läpisuorittamisen ja ihan hyvään tyytymisen. Taiteellisesta kunnianhimosta ei kuitenkaan ole tingitty. Homma potkii terävästi kaikilla tasoilla. Ja niitä riittääkin. Via Karelia on paitsi hieno konseptialbumi, myös oivaltava pastissi paljosta viime vuosina ilahduttaneesta.

Eivätkä ansiot siihen lopu. Asalla on huikea verbaalinen repertuaari ja kenties terävin lyyrinen kynä, jonka allekirjoittanut tietää. Riveiltä löytyy iso nippu teräväksi viilattuja havaintoja ja näkemyksiä yhteiskunnasta. Sellaisista minkä tahansa taustoittavan ja analysoivan median soisi ja voisi olettaa olevan kateellinen. Eipä olisi ilmainen verkkosisältö mikään uhka.

Tähän häpeilemättömään fanitukseen päättyy yksi aikakausi. Kiitos Incognito, kiitos Zeeland, loistavat ihmiset ja huikea fiilis. Teitä odottaa hieno tulevaisuus. Allekirjoittanut jatkaa elämäänsä Yleisradiossa.

Mainosmeedio Huttunen

Laiskuus voittaa ahneuden

Tässä jokin aikaa sitten käytiin eduskunnassa paneelikeskustelua eri instanssien asiantuntijoiden kesken laittomasta tiedostojenjakelusta. Tai paneelihuutelu. Aihe kun herättää kiivaitakin tunteita. Se on ymmärrettävää, onhan kysymyksessä sekä ihmisten elanto että ajattelutapojen törmäys.

Voi olla, että käytännön kehitys tekee perässä auttamattomasti laahaavan keskustelun tarpeettomaksi. Ajauduin nimittäin pohtimaan ihmisen käyttäytymistä ohjaavia motiiveja ja tulin siihen tulokseen, että sukupolvilla, jotka eivät ole pula-aikaa nähneet on laiskuus luultavasti ahneutta suurempi motivaattori.

Isot pojat ovat kertoneet, että torrenttien ja vertaisverkkojen kanssa sähläämisessä on aina oma hankaluutensa. Niin kauan kuin laillinen vaihtoehto on osapuilleen yhtä hankala, ilmaisempi säilyy elinvoimaisena. Nyt on merkkejä siitä, että nimenomaan tämä asia on muuttumassa.

Spotifyta on hypetetty viime aikoina, eikä suotta. Se on helppo ja halpa. Ja tulee saamaan varmasti lukuisia seuraajia. On luultavaa, että kaikki ne ja vastaavat videopalvelut ovat helppoutta, josta käyttäjät ovat valmiita maksamaan. Ei siinä rinnalla torrenttien ja korruptoituneiden tiedostojen kanssa sählääminen jaksa kiinnostaa enemmistöä. Sitä paitsi tiedoston arvo on vain mahdollisuudessa käyttää sitä. Eikä se siis enää edellytä lataamista.

Ja sama videomuotoisesta sisällöstä.

Matkalla ollaan jo, ja tien päässä näen tulevaisuuden, jossa musiikkikauppa, videovuokraamo, kodin viihdekeskus, radio-ja tv-toiminta ovat yksi ja sama sovellus. Softa, käyttöoikeudet, hallinnoinnin käyttöliittymä ja henkikökohtaiset asetukset ovat verkossa, päätelaitteet vain toistavat.

Siinä tulevaisuudessa moni yritys joutuu miettimään toimintansa aivan uudelleen. Välikäsille kun ei ole tilaa, elleivät ne tuota sisältöön tai sen käyttömiseen jotain lisäarvoa. Samalla tämä tarkoittaa varmasti oikeudenmukaisempaa tulonjakoa, jossa kontrollia tärkeämpää on laatu ja esimerkiksi antamisstrategialla syntynyt maine kääntyy kassavirraksi. Mutta tulevaisuudesta lisää sitten kun se on lähempänä.

Mainosmeedio Huttunen

Kommenti: Järki ei tunnu miltään

Tämä kirjoitus on vastalause liialle rationaalisuudelle. Näinä vaikeina aikoina on toki helppoa olla varovainen. Mutta silti. Miksi tunne katosi markkinointiviestinnästä? Miksi ne vähäisemmät eurot hassataan? Syventyypä oikeastaan mihin tahansa kaupalliseen mediaan, niin pahaa tekee.

Rationaalisuus on ahdistavaa. Tunteille ei jää tilaa järkikauppojen ja järkihintojen ja fiksujen päivien sun muiden viidakossa. Järki on kuin tuli, hyvä renki, mutta huono isäntä.

Onneksi joukkoon mahtuu jokunen valopilkku. Tässä on paikallaan iso hatunnosto yhdelle niistä, Lidlin Milbona-jogurtin mainoksille. Niiden intermediallinen parodia ratiovetoisesta jogurttimainonnasta vaan riemastuttaa joka kerta, kun siihen törmää. Elämä on muutakin kuin kontrollia.

Jotain samansuuntaista rohkeutta ja oivaltavuutta voisi odottaa yhdeltä maan johtavista mainostoimistoista sen omassa markkinoinnissa. Varsinkin kun miettii, mitä kaikkea kyseinen toimisto on tehnyt vuosien varrella. Vaan ei. Ehkä ajat ovat Lauttasaaressakin liian vaikeat ideoinnille. On tuskin kovin järkevää avata suutaan aiheesta, mutta ehkä se herättää tunteen, jonka palo synnyttää tulevaisuudessa jotain.

Jos pitäisi nimetä yksi brändi, jota ihailen vilpittömästi, olisi se varmasti Volcom. Pidän siitä miltä se näyttää ja tuntuu. Tuotteiden laatu on priimaa, mutta sitä ei tarvitse korostaa. Kyllä käyttäjät sen huomaavat.

Pidän tarinasta brändin taustalla. Ei ole järkevää ottaa lopputiliä duunista, jotta voisi jäädä laskemaan puuterilumella koko kevääksi, heittäytyä toteuttamaan siinä sivussa syntynyttä ajatusta, ja ryhtyä vaatebisnekseen fiilispohjalta ilman mitään kokemusta vaatteiden valmistuksesta. Tarkoituksena oli luoda vaatemerkki kolmen heidän rakastamansa lajin ympärille; lumilautailun, surffauksen ja skeittauksen. Siinä he onnistuivat. Sellaisia tarinoita syntyy vain aidosta intohimosta, rakkaudesta tekemiseen.

Ei varmasti ole järkevää uskoa tuollaiseen tarinaan ilman taustojen tarkistamista. Mutta uskon silti, koska järki on kahle. Uudistuminen ja uuden luominen edellyttävät uskoa. Kai joku muukin vielä uskoo?

Kirjoittaja on vielä hetken Incogniton strategi. Sitten jotain muuta.

Mainosmeedio Huttunen

Kommentti: Aineettoman omistamisen sietämättömyys

En tiedä miksi, mutta olen aina halunnut omistaa rakastamani musiikin fyysisinä kappaleina. Otaksuin, että se johtuu siitä, että musiikki on minulle hyvin arvokas asia. Ja kun löytää jotain arvokasta, ei sitä halua kadottaa. Ja onhan musiikki aina sijoitus.

Digitaalinen vallankumous on tarkoittanut muutamaa merkittävää käännekohtaa minun ja musiikin suhteessa. Ensin vertaisverkkopalvelut ja sitten siinä rinnalla myös sosiaalinen media veivät löytämisen mahdollisuudet ja sikäli myös ilo aivan uudelle tasolle.

Valitettavasti ääniteteollisuus ei ole kyennyt nostamaan palvelutasoaan ihan samaa vauhtia. Olen ostanut enemmän kuin koskaan ja olisin ostanut enemmänkin, jos vain kyseinen teollisuuden haara ei itse jarruttaisi omaa myyntiään. Jostain syystä levyjen julkaisua halutaan rajoittaa maantieteellisesti. Kaikkea kivaa saa sitten jahdata sitten kissojen ja koirien kanssa kaukomaiden verkkokaupoista.

Jossain vaiheessa ilmaantui kuvioihin iTunes. Johtuen viehtymyksestäni fyysisiin äänitteisiin, ei sinänsä erittäin kätevästi softaan integroitu verkkokauppa ole ainakaan toistaiseksi onnistunut saavuttamaan suurta suosiotani. Ehkä sitten, jos jonain päivänä saisi musiikin heti digitaalisesti ja fyysinen tuote tulisi postissa kun ehtisi. Sama tosin onnistuu esim. Amazon/Pirate Bay-kombinaatiolla.

Ja sitten kolahti. Puskista ja kulman takaa tuli Spotify. Jos palvelu jostain syystä ei ole vielä tuttu, niin suosittelen perehtymään. Oma ensikohtaaminen aiheutti vain olankohautuksen. Meillähän on jo iTunes, sitäkö ruotsalaiset yrittävät apinoida?

Tarkempi tutustuminen paljasti jotain ihan muuta. Kerta toisensa jälkeen palvelusta on löytynyt musiikkia, jonka löytäminen saati nauttiminen mitä tahansa muuta laillista keinoa käyttäen olisi ollut erittäin työlästä tai jopa kallista.

Palvelu on myös muuttanut käyttäytymistäni. Puntariin on joutunut myös halu omistaa kaikki musiikki. Sen omistamista syvempi merkitys lienee sittenkin ollut halu varmistaa, että jok’ikinen mieluinen sävelteos on saatavilla juuri silloin, kun sen haluaa kuulla, jos sen nyt joskus haluaa.

Kirjoittaja on Incogniton strategi.

Mainosmeedio Huttunen

Kadonnut löytämisen ilo

Kiitokset Neloselle. Persoonallisia ihmisiä Suomen joka kolkasta esitellyt Suomen tyypit on ollut ehdottoman viihdyttävää katsottavaa. Pintapuoliset kepeytensä lisäksi se on ollut myös syvempiä ajatuksia herättävää katsottavaa.

Vaikka osalla esitellyistä tyypeistä voi ollakin vähän heinää potkurissa tai puuttua muutama muumi laaksosta, niin suurimmalla osalla persoonallisuus ja kiehtovuus syntyy aidosta omistautumisesta. Sitä ei voi kuin ihailla. Näiden ihmisten tekemisessä on aitoa intohimoa. Heittäytyminen omaan juttuun on niin vahvaa, että jos pahat kielet eivät satuta. Jos purevatkin, niin eivät lannista.

Toinen kyseiseen ohjelmaan jollain tapaa kietoutunut havainto liittyy NettiTV-palveluun. Koska TV:n katsomiseni on äärimmäisen satunnaista, löysin ohjelman, kun se oli jo pyörinyt jo hyvän aikaa. Valitettavasti löytämisen ilo sitten tapettiin tehokkaasti.

Tuoreimman jakson ohella tarjolla oli vain kasa ”nettiextroja”. Ei vanhempia jaksoja. Se tuntuu melkeinpä käyttäjän aliarvioinnilta. On jumalattoman rasittavaa, että ohjelman jaksot ovat nähtävillä vain viikon. Miten tämä viikon aikaraja on valittu? Siinä on varmasti joku logiikkansa, mutta vaikea ymmärtää, miten se hyödyttää mitään osapuolta.

Toisaalta ymmärrän, että menneisyyden painolastit, jämähtäneet asenteet ja ajatusmallit ja ajankelkasta pudonnut juridiikka pakottavat tekemään käyttökokemuksen latistavia kompromisseja.

Samalla toivon, että juuri tällä hetkellä joku asialleen omistautunut koodaa sitä ammattimaisesti tuotetun videosisällön nauttimisen mullistavat ja ehkäpä mediamaailman rajoittavan omistamisen halun murskaavaa killerisovellusta.

Kirjoittaja on Incogniton strategi.

Mainosmeedio Huttunen

Lätkävertaus

On tuskin mitään kliseisempää kuin työelämässä käytettävät urheiluvertaukset? Antaa siis mennä vaan. Jääkiekon MM-kilpailut ovat siitä verrattomat, että niiden aikana tulee pohtineeksi voittamista ja häviämistä.

Voitto karkaa sillä hetkellä, kun alkaa pelätä tappiota. Tsekki-matsissa Suomi ei pelännyt häviämistä, vaikka oli tappiolla. Jenkkejä vastaan jo kaverin tasoitus toi pelon persiiseen ja homma oli sitä myöten selvä. Ja sama pätee työelämässä.

Montakohan suomalaisten toimistojen potentiaalista Cannes-voittajaa tappion pelko on tappanut ilman mahdollisuutta tulla presentoiduksi? Tuo inhottava pelon peikko saa valitsemaan sen tuttua kaavaa toistavan linjan. Se estää perusteltujen riskien ottamisen.

Yhtälailla tuo tappion pelko tekee pahaa jälkeä myös asiakkaiden puolella. Se niittää vääjäämättä satoaan, saa tyytymään, valitsemaan tutun ja turvallisen. Se saa hylkäämään sen, jonka intuitio sanoo oikeaksi, koska järki ei sitä pysty aukottomasti perustelemaan.

Tapetaan se peikko, jooko?

”Jos etsit turvallisuutta, elä vaarallisesti”, sanoo Hellsten. ”Kun ei oo mitään päällä, ei voi myöskään mitään hävitä”, räppää Memmy Posse. Voitontahto on aivan eri asia kuin se, ettei halua hävitä.

Voittaja ei purista mailaa, uskoo itseensä silloinkin, kun muut eivät. Hän vie asiat loppuun asti, ei tyydy, eikä luovuta. Sellainen ihminen on vaikea voittaa. Sellainen yritys on vaikea voittaa.

Kirjoittaja on Incogniton strategi.

Mainosmeedio Huttunen

Joko ymmärtäisit antaa?

Miksikö?

Joskus muinoin sikainfluenssa olisi levinnyt ainoastaan nopeudella, jolla sika olisi pystynyt juoksemaan. Nyt se on täällä. Ennen ei yhdysvaltalainen taloustiedote olisi vaikuttanut silmänräpäyksessä myös suomalaisten toimintaan. Ihminen kulkee nopeammin kuin koskaan ja tieto vieläkin nopeammin. Nopeutuminen on megatrendi. Ja niillä nyt vaan on tapana muuttaa maailmaamme. Vaikka muutos ahdistaisikin sopeutumiskyvyttömiä.

So?

Ja kun maailma muuttuu, saavat viettimme uusia ilmenemismuotoja. Ihminen on utelias ja tieto on siksi arvokasta. Ennen, kun maailma oli vielä hidas ja tieto vain harvojen ulottuvissa, oli salattu tieto arvokasta. Oli niukkuutta. Sen niukkuuden aika on lopullisesti ohi, sillä tiedolle on rajattomasti vaihtoehtoja. Tiedon vuoksi ei kannata pinnistellä. Nykyään jaettu tieto on arvokkaampaa.

Levitä meemejäsi

Materiaalisten hyödykkeiden osalta jokainen kopio vaatii edelleen omat raaka-aineensa. Se synnyttää niukkuutta. Kun informaatiosta syntyy yhä uusia kopioita, raaka-aineita ei kulu. Jokainen kopio tekee sisällöstään aina vain vahvempaa, osoittaa sen elinvoimaisuuden, varmistaa säilymisen ja synnyttää taas uuden mahdollisuuden sen leviämiselle.

Winner takes it all

Se, joka keksii jotain ja jakaa sen eteenpäin, julistetaan asian omistajaksi. Se, joka keksii, ja yrittää itse kehittää ja hillota, häviää pelin. Joku muu ehtii “omistamaan” ensin. Idealla tai ajatuksella täytyy tulla ulos niin nopeasti kuin mahdollista. Maailma ei odota.

Toiselle vähän on toiselle paljon

Etsi arbitraasi ja hyödynnä se. Anna siis sitä, mikä on sinulle halpaa, mutta vastaanottajalle arvokasta. Vastineeksi voit saada sitä, mikä on taas vastapuolelle halpaa ja itsellesi arvokasta. Tyypillisesti tällaisia asioita ovat huomio, ajatukset, johonkin kuuluminen, ratkaisu ongelmaan, ohjelma tai palvelu. Esimerkiksi tässä blogissa vaihdan ajatuksiani huomioonne.

Itsekkyys määrää

Jakaminen ei ole pyyteetöntä. Jos on, niin ihminen joko valehtele tai on typerä. Antamisen taustalla on aina itsekäs viettien sanelema motiivi. Se, joka antaa omia ideoitaan muille saa odottamatonta hyötyä. Hänelle myös annetaan enemmän ideoita. Ja hän keksii itsekin enemmän, kun ei rakastu ja hirttäydy vanhoihin ideoihinsa.

Moni menee metsään jo siinä vaiheessa, kun ei kykene näkemään välittömän rahan lisäksi muita hyödyn ja arvon mittareita.

Älä kulje onnesi ohi

Erittäin hieno esimerkki siitä, miten antaminen on jalostuu taloudelliseksi hyödyksi on vaikkapa Applen veloituksetta jakama iTunes. Yritys voi valjastaa vaikka kaiken maailman luovuuden ja suosittelun voimakseen, jos antaa ihmisille jotain tarpeeksi hyödyllistä vastalahjaksi.

Se on melkoinen resurssi. Miikka uhrasi aikaansa ja antoi ajatuksiaan. Lopputuloksena oli kirja antamisen strategiasta liiketoiminnassa.

Kirjoittaja on Incogniton strategi.

Mainosmeedio Huttunen

Älä epäröi, vaan anna

Jokunen viikko sitten osui ihan sattumalta korviini mielenkiintoinen keskustelu radiossa. Aiheena oli opetus ja tietokoneet sen välineenä. Puhuja oli tehnyt terävän havainnon tai oikeastaan oivalluksen sukupolvien ajattelutapojen eroista.

Vielä toistaiseksi maailmaa pyörittää dokumenttikeskeinen sukupolvi. Sen jälkeen tuleekin jotain ihan muuta. Näiden tulevien sukupolvien myötä siirrymme yhä enemmän yhteisökeskeiseen maailmaan. Toiselle sukupolvelle arvo syntyy omistamisesta, toiselle jakamisesta.

Yhteisökeskeisen kulttuurin, saati sen mahdollisuuksien hahmottaminen vaatii dokumenttikeskeiseltä ihmiseltä pinnistelyä. Sama pätee myös toiseen suuntaan. Siksi pohdiskelu jää tekemättä, toista ajattelutapaa ei ymmärretä ja seuraa ristiriitoja.

Uskoakseni juuri siksi ollaan immateriaalioikeuksien kohdalla kestämättömässä tilanteessa. Yhä useammin törmää siihen kuinka tekijänoikeuksia valvovat tahot lyövät armotta juuri sitä väestön osaa, joka eniten ostaa heidän edustamiensa hengentuotteita. Yhä useammin vaikuttaa siltä, että patenteista on tullut kehityksen jarru, varsinkin softapuolella.

Ja kaikki tämä vain siksi, että yritetään keinotekoisesti hallita sitä, mitä ei voi hallita. Yritetään väkisin omistaa sitäkin, mitä ei voi omistaa. Yritetään luoda arvoa estämällä oikea arvon muodostuminen. Yritetään omistaa asiakas. Yritetään niputtaa kanava, media ja sisältö vaikka toisin ajattelemalla niistä saisi irti paljon enemmän. Ja erehdytään.

Yhteisöllisessä maailmassa jakaminen on omistamista tärkeämpää. Vasta jakaminen tekee sisällöstä arvokasta. Se asettaa sekä jakajat että sisällöt kilpailemaan toisiaan vastaan, erottelee jyvät akanoista.

Jos tämä tapa ajatella oudoksuttaa, kannattaa hakea avuksi vaikkapa analogia työyhteisöstä. Kumpi on yhteisölle arvokkaampi, se, joka jakaa tietonsa ja osaamisensa vai se, joka panttaa tietoja? Mitä arvoa on totuudella, jota kukaan ei tiedä? Mitä arvoa on olla oikeassa, jos on yksin?

Kirjoittaja on Incogniton strategi.

Mainosmeedio Huttunen

Mikromaksuista miljardibisnes?

Mikromaksamisesta on esitetty profetioita useampia vuosia. Välillä se on unohtunut ja pompannut taas keskusteluun kuin ongenkoho konsanaan. Koukkuun vaan ei ole tarttunut mitään. Onnistuneet ratkaisut loistavat poissaolollaan. Se on aika erikoista. Käsissä ovat kuitenkin mahdollisesti verkon suurimmat rahavirrat.

Mikromaksamisen ideahan on yksittäisen ostoksen tai maksutapahtuman hyvin pieni hinta. Muutama senttihän ei ole hinta eikä mikään. Sen maksaa helposti sen enempää miettimättä. Helppous onkin sitten se toinen kriittinen tekijä. Valitettavasti mitään superhelppoa ratkaisua verkkomaksamiseen ei ole onnistuttu kehittämään.

Tämän taustan huomioiden Yhdysvalloista kantautui tietooni erittäin mielenkiintoinen signaali. Maan mediajohtajat suunnittelevat täsmäasetta maksulliselle verkkosisällölle. Tarkoituksena on ratkaista erityisesti sanomalehdistöä riivaava ongelma verkkosisällön tulouttamisesta kassavirraksi samaan aikaan, kun saman sisällön saa muualta ilmaiseksi.

Suunnitelmissa on yksi ja yhteinen maksujärjestelmä, jota voisivat käyttää kaikki halukkaat. Käyttäjä pääsee useiden lehtien sivuille samalla tunnuksella ja yhdellä maksulla. Veloitusperusteina mahdollisia voisivat olla muun muassa klikkaukset, päivä-, viikko-, tai kuukausimaksut.

Tämä kuulostaa helpolta myös käyttäjän kannalta. Toisaalta homma haiskahtaa hieman. Jos jokainen kehittäisi oman järjestelmänsä, olisi sen käytettävyys yksi kilpailutekijä. Kilpailu myös varmasti johtaisi käyttäjäystävällisempään lopputulokseen. Yksi ylhäältä annettu ratkaisu kun on pahimmillaan melkoinen digi-tv.

Kirjoittaja on Incogniton strategi.

Mainosmeedio Huttunen

Sinä ja sun viettisi

Rakastumisen huumaava tunne, tuo seksuaalisuuden kaunis, järjen sumentava ilmentymä, vei venäläistä liikemiestä. Vei niin, että Hesariin ilmestyi oikein koko sivun ilmoitus. Siinä itsevarmuudessa olisi monella suomalaisella mainostajalla opiksi ottamista.

Sen herättämätä reaktiot olivat moninaiset. Osan se sai kateellisiksi, ilmensihän sestatusta. Joku teki jotain, mihin ihan jokaisella ei olisi varaa. Tuskin myöskään munaa. Ja mikälisi kyseessä olisi ollut sissikampanja, niin tuskin myöskään lahjoja.

Olipa kohusta ja ilmoituksesta mitä mieltä tahansa, on siinä mielenkiintoista, kuinka se herätti uteliaisuuden. Viettinsä vieminä lukuisat ihmiset tunkivat nenänsä toisten yksityisyyteen. Vaikkei salasanamuistutustoiminnon tonkiminen vielä varsinainen tietomurto ole, niin harmaalla alueella joka tapauksessa liikuttiin. Vain koska haluttiin tietää.

Aiheesta jauhettiin keskustelualueilla kyllästymiseen asti. Vain koska haluttiin tietää. Ja olisihan se, joka olisi ensimmäisenä keksinyt vastauksen kysymyksiin kuka ja mikä myös saanut oivan lisänsä omaan statukseensa, kokenut arvonnousun omassa yhteisössään.

Itseäni vie tällä hetkellä terveys. Viheliäinen kevätflunssa saa tarttumaan yhteen jos toiseen terveyttä edistäväksi mieltämääni asiaan. Ominaisuuksilla, eduilla ja hyödyillä tai niiden olemattomuudella ei niin väliä. Ja kaikki toimii, koska uskon niin. Jos uskon.

Sitä se on ihmisyys, viettien ja niiden toteuttamisessa meitä ohjaavien tunteiden vietävänä olemista.Ei ole paljoa järjellä tekemistä. Meissä vaan on tiedostamatonta tietoa, jonka merkitykset perustuvat johonkin syvempään kuin sanalliseen tai muuhun semioottiseen merkitykseen. Eikä sitä tietoa opita, se on geeneissä.

Kirjoittaja on Incogniton strategi.

Mainosmeedio Huttunen

Köyhien immigranttien perintörahasto

Moni on kehunut Fonectan viimeisintä mainoselokuvaa. Siis tätä tapausta, jossa jo nuorena poikana rapakon taakse lähtenyt ukko on palannut vanhoilla päivillään Suomeen, jotta voisi testamentata omaisuutensa mahdollisesti löytyville sukulaisilleen.

Onhan se lajityypissään varsin mainio tapaus, eikä tämä ole pelkästään muun tv-mainonnan yleisestä heikkoudesta johtuvaa. Adaptaatioiden, still-kuvahirvitysten ja väkinäisen muka-heko-huumorin jälkeen toimii sisäisen ahneuden ja kateuden ruokkiminen ihan omassa sarjassaan.

Sitten ne huonot uutiset. Filmi kertoo osansa suurempaa tarinaa. Erinomaisen idean kehittäminen on jätetty puolitiehen ja paketti on kuorrutettu tiettyihin raameihin sopivaan pakkaukseen. Voi miksi?

Kampanjassa olisi ollut aineksia hekumalliseen teaseröintiin! Mitä rikas amerikansuomalainen tekisi oikeasti? Rivi-ilmoituksia, huhuja, yksityisetsiviä, uutisia lehdissä? Missä aamutelevision asiantuntijat keskustelemassa sukututkimuksesta, siirtolaisista ja Amerikan-serkuista?

Ja kun kansakunnalliseksi kasvanut ahneus kihisisi maan jokaisessa lähiössä, kerättäisiin sato, saataisiin kansa päivittämään yhteystietonsa ja tietokanta ajantasaiseksi. Nyt loppu vähän lässähtää. Saamme elämyksen, mutta aktivointi ei yllä samalle tasolle. Se tunne vaan katoaa. Ja pieneksi ovat tuotanto- ja mediakustannukset syöneet immigranttien perintörahaston.

Toivottavasti se yksinkertaisin vaihtoehto kokeiltiin ensin. Siis itse palvelun käyttäminen porkkanana. Tietonsa päivittäneille määräaika veloituksetta ja tuttavansa aktivoineille toinen mokoma. Tiedä vaikka samalla saisi uusia aktiivisia käyttäjiä, siis niitä paljon puhuttuja asiakkaita.

Kirjoittaja on Incogniton strategi.

Mainosmeedio Huttunen

Luovuuden rajat

Päässä lyö tyhjää, joten taidanpa tehdä sen, mitä kaikki muutkin alalla tekevät ja pölliä otsikon. Se on ok, koska ajattelin näennäisen uuden sijaan keskittyä etsimään parempaa.

Mistä helvetistä tämä alamme uutuusparadoksi on syntynyt? Kaikki pöllivät kaikilta tietoisesti tai tietämättään, ja silti jokainen yrittää tehdä tai on ainakin tekevinään jotain uutta ja mageeta. Samalla oikean uuden luominen estetään. Pelikenttä rajataan putkeksi. Ratkaisujen pitää sopia tiettyyn kaavaan.

Näitä kaavoja on sitten useampia ja osa näistä on saanut ilmenemismuodoikseen erinäisiä mainoskilpailuja erinäisine sarjoineen. Mihin sarjaan ilmoitetaan se oikeasti uusi, jolle ei vielä ole sarjaa? Mihin kategoriaan laitetaan se oikea uusi, jolle ei ole vielä valmista kategoriaa? Ja sitten, kun sarja luodaan, on meillä taas raja, johon uusi ei mahdu.

Kategorioiden itseisarvo on kommunikoinnin helpottaminen. Muuta arvoa niillä ei ole, jos kiistelyn mahdollistamista ei oteta lukuun. Uutta tai parasta ratkaisua tuottavaksi algoritmiksi niistä ei ole. Sen taas pitäisi olla strategian tehtävä, mutta se on sitten toinen tarina.

Mitä kilpailuihin muutoin tulee, niin parhaimmassa tapauksessa niistä ei ole harmia. Pahimmillaan ne ovat huono korvike oikeille tuloksille ja ajavat status-viettinsä ajamat suunnittelijat hakemaan raameihin uppoavia ratkaisuja. Siitä seuraa ongelmia. Kun ratkaisut toistavat tiettyä kaavoja, ei luovuutta tarvita. Tällöin voi pärjätä kapea-alaisellakin lahjakkuudella.

Lahjakkuus ei ole luovuutta. Luovuutta on vain kyky ratkaista ongelmia. Siksi muuten vaikka asiakkuusjohtaja voi olla oikeasti se tiimin luovin. Pointti on siinä, että useimmat ratkaisevat ongelmia toistamalla hyväksi havaitsemiaan kaavoja. Uuden tai paremman sijaan silloin syntyy toimivaa. Mikäs siinä, koska homma toimii niin kauan kuin ympäristö pysyy ennallaan. Vaan entäpä kun maailma muuttuu?

Kirjoittaja on Incogniton strategi.

Mainosmeedio Huttunen

Ne Facebookin hyödyllisemmät ulottuvuudet

Elämme näitä päiviä, kun naamakirja luo taas nahkaansa ja se kotimaan kiinnostavin (sekä kenties myös alamme uudistumisen ja kehittymisen kannalta tärkein) kilpailu lähenee kliimaksiaan. Omistettakoon siis tämän perjantain epistola Facebookille. Tarkemmin ilmaisten neljälle ryhmälle, joissa tärkeintä ei ole liittyminen, vaan sisältö ja se, kuinka ryhmiä osataan hyödyntää viestinnällisesti. Linkit aukeavat sitten vain naamakirjailijoille.

Ensiksi sukellamme runojen maailmaan. Vittu että sattu edustaa uuden sukupolven indie-runoutta. Maailmaa, jossa pieni on kaunista. Kahdella nuorella herralla on sanottavaa ja omakustanteisen runokirjasen ympärille on syntynyt oma yhteisönsä. Ei maailman isoin juttu, mutta toimiva. Suora kontakti faneihin skulaa vaikkei olisikaan NIN. Ensimmäinen VES myytiin loppuun, mutta toista on vielä poistettavissa. Tutustukaa, varsinkin kaikki te, jotka mielitte copyn uralle, runot opettavat sanomaan paljon niin vähässä.

Sitten pienestä suureen, mutta silti aidosti osallistuvaan ja kommunikoivaan. Asialla on Ernst & Young. Määrätietoisella toiminnalla ja aktiivisella kommunikaatiolla on onnistuttu luomaan elinvoimainen ja esimerkillinen yhteisö, josta kannattaa ottaa mallia. Verkossa menestyvät ne, jotka toimivat ja osallistuvat niin, että se kiinnostaa. Staattiseen tyytyminen vaatii jo lähtökohtaisesti hyvät perusteet.

Liike-elämän jälkeen loikataan politiikan ja median rajapintaan. "Opintotuen tuloharkinta on lakkautettava" -groupiin jäseniksi hakeutuneita kismittää mm. se, että Kelan mukaan opiskelijan pitäisi tietää alkuvuodesta loppuvuoden tulonsa tai se rankaisee takaisin perinnällä. Jännittävintä ryhmässä on kuitenkin ainakin osalle jäsenistöä lähetetty viesti, jossa läheisesti ryhmään liittyvä toimittaja pyytää näitä kertomaan tarinansa maaliskuun lopulla ilmestyvää artikkelia varten.

Lopuksi on kaupan aatteita ja asenteita. Tästä esimerkkinä käy vaikkapa Vasikoitten kavereillekin päähän ry. En tiedä, pelaako homma lopulta joko itseään tai osallistujiaan vastaan vai tekeekö ryhmä maailmasta ikävämmän paikan huonolle ainekselle, kuten se sanoo. Pohdiskelu on kivaa, mutta hauskinta on kuitenkin vasikka-ryhmään rakentunut paradoksi, koska jäsenet kertovat koko maailmalla paitsi asenteellisen suuntautumisensa myös sen, kuka tuntee kenetkin.

Kirjoittaja on Incogniton strategi.

Mainosmeedio Huttunen

Ei nimi mielipidettä pahenna

Täkäläinen keskustelupalsta on ilahduttavasti vilkastunut viikko toisensa perään. Liekö kiitos alan heikon työtilanteen ja ihmisten luppoajan? Niin tai näin, olen kiivaan keskustelun tiimellyksessä odotellut, varsinkin Vassisen viimeisimmän kohdalla, kuka lyö ensimmäisenä pöytään natsikortin.

On karu tosiasia, että monet periaatteessa ihan fiksut mainosalan(kin) ihmiset osaavat myös palstojen ulkopuolella tässä arkisessa työelämässä kuiskia ja juoruta, syytellä ja latistaa, puhua selän takana ja luikerrella mielipiteensä jotenkin ilman vastuuta.

Liki poikkeuksetta näiden tapausten substanssi riittää parhaimmillaankin epäkohdan (tai sellaiseksi väännettävissä olevan asian) esilletuomiseen. Jännittävintä on havaita, kuinka näkemyksellisyys loppuu tasan siihen kysymykseen, mitä tämä nillittäjä voisi tehdä tai on itse tehnyt havaitsemansa epäkohdan korjaamiseksi. Syyllisten kivittäminen ei riitä vallankumoukseen.

Nettiin on niin helppo, nopea ja kiva vuodattaa. Miksi niin harvalla on lopulta pokkaa esiintyä omalla nimellään? Hitto soikoon, juuri ajatukset ja mielipiteethän tekevät ihmisen, ovat sitä arvokasta erilaisuutta, jolle jokaisen henkilöbrändi perustuu. Eikö olisi kiva olla joku? Jos kritiikille altistuminen pelottaa, niin miksi ylipäätään valitsitte tämän alan?

Luulen, että asioista niiden oikeilla nimillä ja suoraan puhumisen lisäksi alalle ja jokaiselle ihmisenä tekisi hyvää, jos jokainen pystyisi seisomaan sanojensa takana. Täällä, toimistolla, asiakkaiden edessä, kotona, missä tahansa.

Kirjoittaja on Incogniton strategi.

Mainosmeedio Huttunen

Kommentti: Kadotettujen muistojen sukupolvi

Se tuli kuitenkin vähän... pikemminkin odottamatta kuin salaa. Tiesinhän minä, että se oli yhdessä niistä komeroista, mutta en ollut uhrannut sille ajatusta, kunnes hiihtolomalla etsin juuri niistä kaapeista leluja tyttärelleni. Ja siinä se oli, laatikollinen menneitä vuosia.

Kansi auki. Tarroja ja purukumin mukana tulleita keräilykortteja 80-luvulta. Painotekniikka ja visuaaliset mieltymykset ovat kehittyneet niistä vuosista. Ei sitä silloin ajatellut. Kasa onnittelukortteja. Ensimmäinen syntymäpäiväni ja lukuisat sen jälkeen. Piirroksia ja ainekirjoitusvihkoja. Kirjeitä. Ystäviä ja tuttavia kymmenen vuoden takaa ja kauempaa. Mitähän niille kuuluu?

Ja sitten pysähdyin käsissäni kirje ukilta. Edesmenneeltä. Arkillinen vapisevin käsin kirjoitettuja sanoja. Arkisia asioita, mutta niin voimallisessa muodossa, että vuosien jälkeen itketti. Pysäytti. Hetken aikaa oli niin selvää, mikä on oikeasti tärkeää. Eikä sitä ei voi keneltäkään viedä kuin jokainen itse.

Kaikki lomat päättyvät joskus. Sen paperilla säilyneen muiston voimallisuus, siihen piti palata. Miten se oli säilynyt? Miten paljon digitaalista sen jälkeen olen kadottanut ikiajoiksi? Kaikki itse säveltämäni musiikki, vuosikausien proosa ja kasa varhaisempia duuneja.

Kotiuduttuani tarkistin, miten vanha on vanhin sähköposti, joka minulla sattuu olemaan tallessa. Kunnian sai ikiaikaisella webmail-tilillä lojunut viesti vuodelta 2005, porotervehdys Elisan joulukamppiksesta. Kohtalon huumorintaju on sarkastinen.

Ne ihmiset vuosien takaa, siunattu Facebook on tuonut takaisin yhteyden moneen. Ukkia ei mikään tuo takaisin, mutta kirje säilyy. Vaikka tulisi EMP.

Kirjoittaja on Incogniton strategi.

Mainosmeedio Huttunen

Freelance-piruja seinille

Iso luuta on lakaissut markkinointiviestinnän toimistoissa. Se on ollut sekä odotettua että väistämätöntä. Ja siitäkin huolimatta varmasti shokki enemmistölle niistä, joiden lähipiiristä se on liipannut.

En voi tuntea kuin surua, kun mietin irtisanottujen ihmisten kohtaloita. Moni heistä maksaa johtajien vuosikausia jatkuneista virheistä. Siitä, että rakennemuutosta on lykätty, kuten kaikkia ikäviä hommia ruukataan. Nyt se sitten tapahtui ja vieläpä suhdanteen buustaamana.

Jossain surun alla toivon, että jokainen tajuaa tosiasiat, muutoksen pysyvyyden. Suurelle osalle poispotkituista ei löydy enää aiemmankaltaista työtä sitten, kun ajat alkavat taas parantua. Silloin monessa paikassa mietitään, josko sen verbaalisesti lahjakkaan konseptisuunnittelijan kaveriksi rekryttäisiin sittenkin rails-virtuoosi graafikon sijaan ja leiskan sijaan asiakkaalle esiteltäisiinkin demo.

Entä sitten ne, joiden osaksi jäi nyt joustaa? Jotkut varmasti työllistyvät uudelleen aiempaan ammattiinsa tai muihin markkinoinnin tehtäviin (ajattelevia ja aikaansaavia tarvitaan aina). Osa vaihtaa alaa, osa putoaa väliin. Freelancemarkkinoilla tulee olemaan tungosta isolla teellä.

Samaan aikaan monet toimistot taistelevat edelleen kannattavuutensa kanssa. Mitäpä tästä seuraa, paitsi siis se koodari saa sen duunin? Laskeeko graafisen työn arvo? Entä arvostus? Myydäänkö tryffeliä lopulta kuin perunaa? Onko se pysyvää tai niin suurta, että se aiheuttaa vahinkoa kaikille?

Kirjoittaja on Incogniton strategi.

Mainosmeedio Huttunen

Maailma massakontaktien jälkeen

Torstaina uutisoitiin, kuinka Google otti ja osti Stora Ensolta Summan paperitehtaan. Tapahtunut voisi olla aikakautemme symboli, niin paljon median murroksesta se kiteyttää.

Ei siitä niin kauaa ole, kun vuorokaudessa oli 24 tuntia ja meillä oli vain kaksi televisiokanavaa. Kaupallisia radioasemiakaan ei ollut, saati sitten valtakunnallisia kaupallisia sellaisia. Internetistä kohkaava olisi leimattu kaheliksi.

Tunteja on edelleen samat 24, kaikki muu onkin muuttunut (paitsi mainosalan ihanteet). Mitä niihin vähiin tunteihin tulee, kuluttajat hajaantuvat pitkin pirstoutuvaa mediakenttää. Perinteisen median tarjoamat massakontaktit ovat katoava luonnonvara. Mediakäyttöön uhrattuissa ajassa on verkko kiilannut kanavana jo kakkoseksi, heti töllön perään. Ja ohi menee.

Ei siis huolta. Tässäpä meillä siis on käsillä tämä korvaava tapa tavoittaa massat. Ainakin, jos pelkästään digilaseilla maailmaa katsovia kuuntelisi. Ei ehkä kannattaisi. Edessämme on vähintään yhtä pirstoutunut mediakenttä myös täällä digitaalisessa ihmemaassa.

Siksipä myös aiheesta ja aiheettakin parjatuilla perinteisilläkin mainostoimistoillakin on vielä toivoa. Se toivo ei ole osaamista tai asiantuntijuutta, vaan tässä tapauksessa taloudellisesti haastavaa aikaa, joka kannattaa käyttää määrätietoiseen uudistumiseen. Se vaatii muutosta ihanteissa ja asenteissa. Jos siis haluaa elää.

Entä miten kauan toivo elää? Se on kiinni kahdesta tekijästä. Ensiksikin digitoimistojen vetäjät eivät ole vielä ainakaan merkittävissä määrin marcom-päättäjien golfkavereita. Toisekseen digitoimistojen asiantuntijuus on yksipuolista. Ne ovat kanavansa vankeja. Olipa ongelma mikä tahansa, on ratkaisu verkko.

Kuka sitten voittaa? Otetaan pieni ajatusleikki. Markkinoitavana tuotteena on vaikkapa koiratutka. Mikä saa tavaran liikkumaan? Awarditason printtikampanja metsästyslehdissä ja tv-spotti eräohjelman katkolla? Vai sittenkin oma verkkokauppa? Ja Google pitää huolen siitä, että vakka valitsee kantensa. Kylkeen kyhätään vielä Ohjaa oikeaa koiratutkaa! -peli ja bannerit alan suurimmille sivustoille?

(Vai ajaisiko ristiin Kennelliiton sekä Metsästäjäin keskusjärjestön jäsenrekisterit ja kontaktoisi suoraan molemmista löytyvät.)

Kirjoittaja on Incogniton strategi.

Mainosmeedio Huttunen

Potku munauksille

Kuorruttaminen. Se on vähän kuin peittelisi kaljua oravalla. Se sotketaan usein viimeistelyyn, joko tahallisesti tai tahattomasti. Kuitenkin se on vain turhaa nutaamista, joka vie kohtuuttomasti aikaa. Toisin kuin viimeistelyssä, ei kuorruttamisessa valmista tahdo tulla sitten kirveelläkään, ja lopulta perillepääsykin on näennäistä.

Kuorruttaminen on selvä merkki joko idean huonoudesta tai sen totaalisesta puuttumisesta. Joskus suunnittelija on yli-ihastunut ensimmäiseen ideaansa, toisinaan tarrautunut viimeiseen oljenkorteensa. Myös pöllityt ideat lasketaan samaan sarjaan.

Kuorruttamiseen johtavilla syillä ei ole mitään merkitystä. Ainoastaan seurauksilla on. Kuorruttaja luovuttaa, alistuu, tyytyy. Eikä sekään riitä, vaan samalla tämä sortuu huijaamaan itseään. Ja asiakastaan, jolle kuorrutetun kökkäreensä syöttää.

Kun kuorruttamisen makuun kerran pääsee, sortuu siihen aina helpommin. On helpompaa hinkata neutraalia sontaa kuin pistää itsensä likoon ja tarttua siihen, joka herättää oikeasti tunteita. Lopulta kuorruttaja on vaikea saada poistumaan työpisteeltään edes suunnittelupalaveriin.

Tunti ilman geevitosta saa aikaan armottoman kellonvilkuilun. Onhan kehnojen ideoiden kuorruttamiseen menevä aika pois juuri niiden hyvien suunnittelusta. Jos kuorruttajan lamppu palaa pitkää iltaa, palaa se prosessin lopussa. Vaikka ne pitkät kannattaisi istua mieluummin hyvissä ajoin ennen deadlinea.

Suunnittelijoiden puolustukseksi sanottakoon, että kyllähän ne muutkin kuorruttavat. Jenkeissä kuorrutettiin roskalainoista eksoottisia finanssi-instrumentteja. Jahkailu ja päättämättömyys kuorrutetaan jälkiviisaudella. Ja homma muuten toimii myös viestinnässä, pakko kuorrutetaan kätevästi järkeistämiseksi ja irtisanominen ketteryysliikkeeksi.

Kaupan päälle moni kuorruttaja vielä paketoi itsensä todellisuutta kultaisempaan pakettiin. Ei ole miestä avoimesti sanoa munanneensa. Jos ihminen haluaa tyytyä keskinkertaiseen, on se hänen oma asiansa, mutta tyytyköön sitten avoimesti. Kuorrutettu munaus on kaksinkertainen munaus. Päästäkää siis ne kehnot ideat ja ajatukset oitis päiviltään.

Kirjoittaja on Incogniton strategi.

Mainosmeedio Huttunen

Pöllölaakson joutsenlaulu

Viikko sitten tekijänoikeusjärjestöt ja yleisradiotoiminnan harjoittajat hyökkäsivät yhdessä puolustamaan oikeuksiaan. Kirjeitse tapahtuneen aggression kohteena oli TV Kaista, joka ilkeästi tarjoaa verkossa toimivaa tv-ohjelmien tallennuspalvelua. Jokuhan voisi vaikka nähdä tv-ohjelmia sen avulla!

Jos itse sattuisin omistamaan televisiokanavan, jonka katsojamäärät laskisivat ohjelmasisällön heikentyessä ja katsojien pirstoutuessa yhä useammalle kanavalle, olisin iloinen. Mainosrahoitteinen lähetyksenihän tavoittaisi myös ne, jotka eivät katso televisiota juuri silloin kuin minulle lähettäjänä sopii.

Vaikka TV Kaista pysähtyisi, kehitys ei sitä tee. Se lopullisen läpimurron tekevä, luotettava ja käytettävyydeltään erinomainen IPTV-softa on aivan varmasti jo sorvissa. Ja mihin mediataloja enää kohta tarvitaan? Tuotantoyhtiöt kokeilevat jo siipiään ohi mediatalojen.

Viivytystaistelun sijaan kannattaisi tehdä jotain muuta. Vaikkapa kehittyä. Sitä tuttua ja turvallista tekniikan aikanaan määrittämää kanavaa on helppo rakastaa, mutta suomalaisen median täytyy päästä yli tuosta rakkaudestaan.

Vastassa on uusia kilpailijoita ja monella niistä kilpailuedun synnyttävä sisältö ovat käyttäjät. Siihen ei voi vastata tehostamisella ja halpistuotannoilla. Hälyn voittavan sisällön arvo syntyy kiinnostavuudesta, laadusta, uutuusarvosta ja laajasta kopioitavuudesta. Yleisö päättää, mihin, miten ja milloin se aikansa käyttää. Yleisöä ei voi omistaa, eikä sen käyttäytymistä sanella.

Kun markkinat ovat maailmanlaajuiset ja kanavien rajat hämärtyvät, ovat konservatiivinen ansaintalogiikka ja immateriaalioikeudet kultainen häkki. Tämä tuntuu unohtuvan Karhuvaaralta ja kumppaneilta. Valitusta asenteesta riippuen vastassa tai rinnalla on kovia tekijöitä.

Lopulta kun yllättävän monella on sama bisnes: informaation välittäminen, joko yhdeltä monelle, yhdeltä yhdelle tai monelta yhdelle.

Samoilla apajilla ovat siis vaikkapa Apple, Amazon, Google, Nokia ja Microsoft. Ne ovat ymmärtäneet median perimmäisen luonteen välittävänä substanssina ja luoneet vahvaa siihen pohjaavaa liiketoimintaa perinteisen bisneksensä rinnalle. Jos liiketoiminnan fokus on sisällössä, menestyjiä ovat ne, jotka pyrkivät levittämään tuotoksensa kaikkialle, kaikkiin kanaviin ja medioihin. Tässä jopa levy-yhtiöt ovat alkuvaikeuksien jälkeen hyvässä vauhdissa.

Ansainnan konsepti on sinänsä yksinkertainen. Tarvitaan vain 1) Se miljoonat kerrat toistuva suorite, josta käyttäjät ovat valmiita maksamaan. 2) Rajapinta, jolla käyttäjä kohtaa sisällön; siis päätelaite, softa, palvelu tai näiden kombinaatio. 3) Sisältöä, joko ostettua tai käyttäjien luomaa.

Miten suomalaiset mediatalot hallitsevat tämän yhtälön, kun muuttujat 1,2 ja 3 saavat uusia arvoja?

Kirjoittaja on Incogniton strategi.

Mainosmeedio Huttunen

V*ttu ne vei mediabudjetin

Kaikkien aikojen synkin mainosbarometri paljastaa, että noin puolet yrityksistä aikoo vähentää mainostamista tänä vuonna. Häviäjiä ovat muun muassa televisio ja lehdet. Verkkomedia hyötyy. Hyvä niin. Joskus muutos syntyy näköjään vain pakotettuna. Tämä on sekä odotettua että tervetullutta.

Mutta mitäpä tehdä verkossa? Väsätäänkö kampanjasivu ja bannerit? Pidetään blogia (unohdetaan päivittäminen) ja laitetaan se viimevuotinen hauska tv-spotti Youtubeen? Ja sitten ohjaavaa printtiä tueksi? Ei, ei ei. Jos toimistosi ehdottaa kuvatun kaltaista kampanjaa, vaihda toimistoa. Jos ehdotat itse, olet vaarassa pudota.

1) Löydy

Löytäminen on kivempaa kuin etsiminen. Verkossa löytyminen on elinehto ja paljon muutakin kuin optimoituja hakukonetuloksia. Avuksi tarvitaan asiakkaansa asiakkaat tunteva ja verkon muutoinkin kuin teknisenä tai ostettavana mainosmediana hallitseva toimisto. Yhden riskialttiin ja kalliin ratkaisun sijaan löydettävyys punotaan suuresta joukosta pieniä toimenpiteitä.

2) Tarkkaile

Löytyminen ei riitä. Lisäksi tulee löytää sekä nykyiset, entiset että tulevat asiakkaat. Palkintona on tietoa niin epäkohtien korjaamiseen kuin markkinoinnin tai tuotekehityksenkin avuksi. Välillä vastaan tulee äärimmilleen kärjistettyjä ja provosoivia mielipiteitä, joten muista maltti. Kiukkuinen yritys vaientaa ihminen painostamalla johtaa yleensä katastrofaaliseen ja mainetta koettelevaan äläkkään.

3) Palvele

Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaisten yritysten verkkosivut ovat kauniisti sanoen hyvin konservatiivisia. Kohtaan joka päivä sivuja, jotka staattisen informaation sijaan voisivat myös palvella monin tavoin. Tai palveluja, jotka voisivat pienellä kehityksellä palvella paljon paremmin. Kaikki ne näyttävät omistajiensa hukkaamilta liiketoimintamahdollisuuksilta.

4) Kosketa

Ole läsnä ja luo suhde. Tarjoa pelejä, videoita, kuvia, sanoja. Kosketa, itketä, naurata, imartele, flirttaile, tee omana itsenäsi mitä tahansa, kunhan teet vaikutuksen. Muista ottaa yhteystiedot, jos mahdollista. Se helpottaa kummasti suhteen jatkamista. Muutoin tekemäsi vaikutuksen sietää olla unohtumaton.

5) Ansaitse

Voitko tehostaa verkolla nykyistä liiketoimintaasi? Luoda uutta? Luoda uusia ansaintamalleja? Tuoda uusia ulottuvuuksia tuotteisiisi? Kasvattaa volyymia? Lisätä myyntiä? Palvella paremmin? Karsia kuluja? Tehostaa asiakaskommunikaatiota? Miksi tyytytyä viiteen miljoonaan suomalaiseen?

Kirjoittaja on Incogniton strategi.

Mainosmeedio Huttunen

Yritykset ilmiöiksi

Mikä kiinnostaa? Ketä kiinnostaa? Miten mediaa käytetään tai yritetään käyttää näinä murroksensa aikoina? Voiko huomiota ostaa myös huomenna?

Älä ruoki lamaa

Lamaa ei saisi ruokkia, mutta mediatilasta ei silti makseta. Toista se oli silloin, kun paviaaneja pelastettiin. Silloin tila otettiin, sitä ei aneltu. Onneksi Hesarin toimittaja auttoi kehittämään sisältöön moittivan rinnalle myös rakentavan ulottuvuuden, jossa lisätyn kulutuksen vaikutuksen voi laskea. Sisältö on vaan niin onton rationaalista, ettei se saa tuntemaan mitään.

100 ideaa ilmaiseksi

Jos ideat ovatkin vähissä, ei kannata huolestua. Nyt niitä saa ilmaiseksi. Toisaalta laatutietoinen ostaja tietää, että hyvää saattaa joskus saada halvalla, mutta ilmaiseksi sitä ei saa, ellei pölli. Ja silloinkin siitä joutuu usein lopulta maksamaan. Taitaa kuitenkin niiden sadan idean toteuttamisella olla jokin hinta? Nostaako kissa ketun häntää ja meneekö se kainaloon? Sinänsä toiminta voi olla riittävän konkreettista ihan oikeaksikin lääkkeeksi.

Fight Club

Ja sitten jumpataan! Sinänsä varsin tavanomainen liikuntatuote heivattiin siniselle merelle. Se sai mielenkiintoiset kasvot, armottoman nimen ja kovan hinnan. Fight Club. Sitä joko inhoaa tai ihailee. Ainakin salaa. Järjetöntä ja niin mahtavaa! Ei ostettua, eikä kerjättyä mediaa, mutta huomiota siitäkin edestä. Hommalle voidaan laskea ROI.

Liiketaloudellisesti Sarasvuo vei tämän erän. Ja kaikki fightclubilaisetkin voittavat, sillä itsensä voittaminen on arvokasta ja arvokasta voi saada ainoastaan, jos on valmis tekemään uhrauksia, laittamaan itsensä likoon. Vaikka siihen ei klubia tarvitsekaan.

Neljä kalapuikkoa

Pisimmän korren ilmiönä vie kuitenkin joko nälkäisen tai ahneen vantaalaisen oppilaan häiriökäyttäytyminen, se neljäs kalapuikko. Tuottamuksellista ja tarkoituksetonta. Tempaus myös todisti taas kerran miten uskomattoman pitkälle ihminen on valmis menemään typeryydessään vain siksi, että saisi olla oikeassa.

Niiden 13 vuoden aikana, jotka olen ehtinyt kahlaamaan verkon sosiaalisessa ulottuvuudessa olen törmännyt yhä uudelleen siihen, että oikeat ilmiöt syntyvät omilla ehdoillaan ja ennakoimatta. Ne ovat kiinnostavia, koska ne saavat tuntemaan.

Kirjoittaja on Incogniton copywriter.

Mainosmeedio Huttunen

Tiheneviä supistuksia

Ensimmäiseksi oli se julkinen uho, että nyt voitetaan markkinaosuutta. Tekoja ei ole hirveästi näkynyt, jos yt-neuvotteluja ja vanhojen tv-spottien pyörittämistä ei lasketa. Se ei olekaan niin helppoa. Ja yhä edelleen kaikki toiminta, joka ei vie tavoitteeseen on turhaa, myös markkinointi. Yksi tapa hölmöillä on pysähtyä, ylisäästää ja supistaa olemattomiin.

Toisaalta millään kampanjalla ei katoa se realiteetti, että raha on nyt tiukemmassa ja sen poikiminen niukempaa. Ei siis kannata panikoitua ja räiskiä budjettia sinne tänne haulikkoammuntana. Pidetään pää kylmänä, keskitytään tekemään asiat mahdollisimman hyvin.

Nämä ovat kurjia aikoja perinteiselle kertakäyttömedialle ja sen tekemiseen nojanneille toimistoille. Ehkäpä odotus päättyy ja verkko lunastaa viimein siihen asetetut odotukset koko potentiaalillaan. Supistukset edeltävät synnytystä.

Nyt on niiden viisaiden etsikkoaika, jotka ymmärtävät, että vanhat konstit eivät toimi, vaan pitää keksiä uusia. Niille, jotka kykenevät hankkimaan uusia, joko luomalla tai ostamalla. Kehään astuvat ja siellä voittajana pysyvät pitkään elävät toimenpiteet, jotka johtavat tehokkaasti asiakassuhteisiin ja kassavirtaan ja pitävät näitä myös yllä.

Niin tai näin, kaikki johtuu tunteistamme. Siitä, mitä tunnemme itseämme, toisiamme ja ympäristöämme kohtaan. Vain se on merkityksellistä. Yksikään tunne ei ole väärin, eikä niitä pidä vähätellä. Ei edes se pääoman omistavan luokan ahneudesta syntynyt pelko. Eivät kuluttajat ja yrittäjät ole tyhmiä. Ihmiseen voi luottaa, pääomaan ei.

Kuolema tulee kutsumatta, katkaisee ainoan elämämme, eikä rahaa saa mukaansa tuonelaan. Kannattaa nauttia vielä kun voi. Jos oikeasti tositärkeää ja merkityksellistä etsii, niin miten olisi omaan henkilökohtaiseen hyvinvointiin, läheisiin ihmisiin ja ihmissuhteisiin panostaminen?

Kirjoittaja on Incogniton copywriter.

Mainosmeedio Huttunen

Lisää kokoustelua

Tommi tunnisti monien niin rakastamat palaverit syyllisiksi useisiin törkeisiin aikavarkauksiin. Mistä aikavarkauden tunnistaa ja miten sen voi jopa ehkäistä?

Ei agendaa

Luultavasti kukaan ei tiedä, miten pitää valmistautua. Kukaan ei ole myöskään valmistautunut. Kokoontumisen syykin voi olla osalle osallistujista mysteeri. Keskustelu sotkeutuu lillukanvarsiin. Paikalla on vääriä ihmisiä väärään aikaan. Se olisi estettävissä valmistelemalla agenda ja jakamalla se riittävän ajoissa.

Valmistautuminen

Agendaa ei lueta. Ei ole tehty asioita, joista edellisellä kerralla sovittiin, tarvittavat materiaalit ovat hukassa, ajatukset jalostamattomia raakileita tai eivät sitäkään. Tyhmästä päästä kärsivät työtoverit ja yhteistyökumppanit. Sen voisi estää pohtimalla, haluaako esiintyä asiat hallitsevana vai toistaitoisena.

Alkamisajankohta

Tasan kolmelta on tasan tasalta, eikä viittä yli. Pahimmillaan yksi hukkaa monien aikaa. Tämän voi estää opettelemalla kellon käytön ja tämän jälkeen hakemalla sen kahvin ja pistäytymällä vessassa jo viittä vaille.

Liikaa väkeä

Näyttää kalliilta ja on sitä. Pöydässä istuu vähintään 7 ihmistä. Kaksi näistä vuorotellen äänessä. Näiden välissä kaksi muuta puhuu toistensa päälle ja kolmas kaikkien ohi. Yksi sanoo kaksi lausetta ja yksi ei sano mitään. Ehkäisy: Jokaisella pitää olla rooli ja sivuosia ei ole. Yllättäen kaikkein tehokkain ja toimivin osallistujamäärä yleensä kolme.

Poukkoilu

Jos puheena on yrityksen missio, puhutaan vuosiviestinnästä ja kun kysessä on vuosiviestintä, puhutaan edellisen lehti-ilmoituksen otsikon fonttikoosta. Ja kaikki keskustelevat yhdestä aiheesta kerrallaan eikä loikita tasojen välillä.

Ei päätöksiä

Palaveri, jossa ei päätetä mitään ei johda mihinkään. Tietysti tällainen palaveri voi olla työkalu, mutta jossain vaiheessa ne päätökset on tehtävä. Konsensus siitä, että tarttis tehdä jotain, ei ole päätös. Tämä on estettävissä asettamalla tavoitteeksi selkeitä päätöksiä.

Mainosmeedio Huttunen

Prosessikurinpalautus

Luovuutta ei voi alistaa mihinkään muottiin, koska luovuus tarvitsee tilaa. Ja koska se tarvitsee tilaa, tarvitsee se kuria. Ilman kuria on vain kaaos, vuotavan korjaaminen, sammutettavat tulipalot. Loputon kiire, joka ei johda mihinkään. Katoava aika, siitä kukaan ei ole valmis maksamaan mitään, mutta siitä maksamme itse. Luovuuteen vetoamalla ei pitäisi saada mitään p*rseilyä anteeksi. Se olisi itsetuhoista.

Luovuus on kiistämättä kilpailuetutekijä. Sillä ei ole kuitenkaan arvoa, jos kilpailukykytekijät eivät ole kunnossa. Siis ne ankealta ja tylsältä kuulostavat perusasiat, inspiraation päälle ynnättävät yhdeksänkymmentä perspiraation prosenttia.

Eli neljä pientä, mutta itseään suurempaa sääntöä. Toimivat muuten alasta riippumatta.

1) Pitävät aikataulut.

Deadline on deadline ja jos se ylittyy, niin jossain on mokattu, vähintäänkin aikataulutuksessa. Itseäni hävettää ja kiukuttaa joka ainoa ylitys, oli se oma tai toisen toimiston, johtui se sitten itsestä, alihankkijasta tai asiakkaasta.

2) Pitävät kustannusarviot.

Jos se sanoo, että se maksaa kuusitoista tonnia, niin se kanssa maksaa kuusitoista tonnia. Myymällä eurolla ja vedättämällä hintaa sitten myöhemmin ylös voi vetää asiakassuhteen ja toimiston maineen vessanpöntöstä alas.

3) Kommunikaatio asiakkaan kanssa.

Kysytään, kuunnellaan ja sisäistetään kuultu, pidetään säännöllisesti yhteyttä. Aito kiinnostus asiakkaasta, se on tasan niin yksinkertaista. Eikä tarvitse miettiä, onko asiantuntija vai asiakaspalvelija vai jotain muuta, koska on juuri sitä, mitä pitääkin.

4) Toimitetaan mitä tilataan.

Tässä vaaditaan sisälukutaitoa ja älyä. Haluaako asiakas 1/1 s. -ilmoituksen? Vai ehkä sittenkin kontakteja? Kuumia liidejä? Myyntiä? Olipa briiffi tai toimeksianto millainen tahansa, pitää asiakkaan tarve osata ymmärtää. Koska kukaan ei kiellä esittämästä vaihtoehtoja, jos on esittää myös tilattu tuote.

Näillä pääsee hämmästyttävän pitkälle. Ja ilman näitä ei pitäisi päästä mihinkään. Vasta tästä voi sinne ratkaisevaan irtiottoon jatkaa timanttisella luovuudella. Kun kaiken pohjalle voidellaan vielä paneutuen rakennettu prosessi, johon kuuluvat mm. selkeät vastuut ja toimintatavat, mielekäs vaiheistus, läpinäkyvyys ja dokumentointi, ollaan, tai oltaisiin ainakin siinä täydellisessä maailmassa tilanne, jossa asiakas ei maksaisi turhasta ja toimisto ei tekisi turhaa työtä.

Kirjoittaja on Incogniton copywriter.