Laihon klinikka
Tommi Laiho, M&M, 26.10.2009, 9:00Kommentti: Samikset
Taannoin minua vitutti kuin pientä oravaa.
Minulla on loputon palo tehdä asiat toisin, uudella tavalla ja paremmin. Haluan haastaa status quon. Minun on vaikea hyväksyä kompromissia. Törmäsin kaikilla tahoilla enemmistön vastustukseen. Minut ja näkemykseni sivuutettiin.
Hain tietysti ensin lohtua alkoholista, kunnes viisas ystäväni tutustutti minut Suomen johtavan arvotutkijan Martti Puohiniemen ajatuksiin konformisuudesta, yhdenmukaistamisen tarpeesta.
Suomi on maailman johtava yhteiskunta tasapäistämisessä. Täällä eriävät mielipiteet, erilaisuus ja yksilöllisyys hiljennetään kuoliaaksi. Meillä on vain yksi totuus, vallitseva. Me emme suvaitse erilaisuutta.
Se alkaa jo kotoa kasvatuksesta. Kun lapsi kyseenalaistaa normit, hänet komennetaan ruotuun. Olen syyllistynyt siihen tuhannesti ja pyydän sitä anteeksi lapsiltani. Meidän koululaitoksemme puolestaan on varsinainen tasapäistämisen keidas. Kaikki persoonallisuus kielletään, yksilöllisiä ominaisuuksia ei kehitetä, keskimääräisyys on hyve. Tässä vaiheessa viimeistään oppilaat sisäistävät tasapäistämisen. Ryhmäpaine ja samanlaisuuden kaipuu ajaa erilaisten lasten kiusaamiseen. Yhdenmukaistaminen jatkuu peruskoulun jälkeen. Opistojen ja korkeakoulujen opetusohjelma sekä opettajat eivät rohkaise uniikki ajattelua. Tämä kloonien armeija siirtyy seuraavaksi työelämään, jossa harmaa on pääväri. Vastakkaisia mielipiteitä esittävät eristetään, kunnes he irtisanoutuvat tai löydetään veruke irtisanoa.
Suomessa ei ole keskustelukulttuuria eikä todellisia keskustelun avauksia. Täällä ei opeteta oikeasti väittelemään vaan olemaan hiljaa. Suomalainen politiikka on kabinettipolitiikkaa. Hyvät veljet, samikset, päättävät asioista eivätkä näe eri näkökulmia.
Yksilötasolla ja arjessa ajattelemme samoin, pelkäämme erilaisuutta ja muutosta aivan kaikessa. Kun näemme kadulla rohkeasti pukeutuneen naisen, hän on huora. Kun näemme huomiota herättävästi laitetun miehen, hän on homo. Jos joku on vahvasti jotain mieltä, hän on hullu. Se mitä voisi erilaisuutena juhlistaa, on meille pilkka tai häpeä.
Pelkäämme erilaisuutta, haemme turvaa samankaltaisuudesta. Ehkä siinä on kuitenkin jotain hyvää, yhteisöllistä ja säilyttävää. Mitä siitä tulisi jos meidät hyväksyttäisiin sellaisina kuin haluaisimme olla? Mitä siitä tulisi, jos saisimme olla vapaita ulkoisista paineista? Mitä siitä tulisi, jos saisimme olla oikeasti vapaita?
Palaan alkuun, omiin pikkuongelmiini. Olen varma, että suomalainen yritysmaailma kuolee, jos emme ymmärrä jatkuvan muutoksen pakollisuutta. Kaikki ympärillämme, koko maailma, muuttuu koko ajan. Status quota ei ole vaikka me siihen takerrumme. Meidän on muututtava, tehtävä toisin, luotava itsemme uudelleen.
Se mikä lohduttaa on tieto, että vastustaja ei ole ihminen vaan hänen sisäistämänsä luonteenpiirre ja ennakkoluulo. Sille voi tehdä jotain. Enää ei vituta niin paljon.
Kirjoittaja on SEK & Greyn suunnittelujohtaja
Kaikki Laihon klinikka -blogit löytyvät osoitteesta http://www.marmai.fi/blogit/laihonklinikka.
Eilen päättynyt YLEn erinomainen ohjelmasarja Mun heimo oli kirkas osoitus suvaitsevaisuudestamme. Omassa työyhteisössäni on taatusti eriuskoisia ja ateisteja, vasen- ja oikeakätisiä, vegaaneja ja tukaaneja. Puoluekanta ja seksuaalinen suuntautuminen on jokaisella omansa. Mutta totta munassa työpaikalla vallitsee status quo. Työnantaja maksaa siitä, että henkilökunta noudattaa sen agendaa. Suvaitsevaisuutta on se, että vapaa-aikanaan itse kukin saa tunnustaa mitä tunnustaa. Vaikka työnantajan kustantamalla ajalla ei ole tarkoitus kiistellä uskonnosta tai politiikasta, on selkeää, että ihmisten erilaiset taustat tuovat syvyyttä myös työntekoon ja työpaikan arvoihin.
Kuten Mun heimon Tatu Hiltunen asian kiteytti: ” "Vaik me ollaan kaikki erilaisii, me ollaan silti veljii ja siskoi!"
Maailmassa on yksi individualismia kaitseva voima ylitse muiden - uskonto. Harva suomalainen kuuluu siihen miljardien joukkoon, joka dogmaattisesti harjoittaa uskontoaan läpi elämän. Toisekseen, individualismin puute ei välttämättä ole mikään kilpailukykyä nakertava ominaisuus, kuten Kiina on meille viime vuosina osoittanut.
Se, mikä sen sijaan takuulla nakertaa kilpailukykyä ja luovuutta, on krooninen itsensä ruoskiminen ja milloin minkäkin heikkouden maailmanmestaruuden omiminen.
Olen harvinaisen samaa mieltä. Jännitävää Suomessa, etenkin kulttuurielämässä, on erilaisuuden institutionalisoiminen. Tilaa on aina noin yhdelle viralliselle tekijälle kullakin toimintakentällä. Hän voi olla vaikka Ismo Alanko, joka oli epäilyttävä räyhääjä ennen kuin sai ylennyksen Suomen viralliseksi artistiksi. Hän voi olla Jorma Uotinen, Stefan Lindfors tai Paola Suhonen. Taitavia tekijöitä toki, mutta yhteinen nimittäjä on, että he asettavat alallaan standardin eikä todellista moniarvoista, dynaamista ja rohkeaa toimintaa kannusteta - ennen kuin sitten taas entiset epäilyttävät hörhöt kanonisoidaan kaapin päälle. Vielä surullisemmin asiat ovat yrityskentässä markkinointi mukaanlukien.
Vaikka ihan tavallinen on ok, tarvitsemme reuna-alueita, marginaaleja nähdäksemme itsemme kirkkaammin, oppiaksemme itsestämme, kehittyäksemme sekä yksilöinä että yhteisöinä. Vanhaa sanontaa soveltaakseni: se miten yhteisössä kohdellaan erilaisuutta, kertoo yhteisön sivistystasosta.
Kehitys ja innovaatiot syntyvät aina reunalla. Mennään sinne rohkeasti.
Olen Juuson kanssa samaa mieltä. Viran puolesta olen asunut useassa maassa ja kyllä Suomessa on hyvin suvaitsevainen ja erilaisuutta arvostava pohjavire. Ei tarvitse menne kuin Tukholmaan ja siellä kaikki jopa näyttävät samalta. Kun yhdellä on punaiset housut, kaikilla on. Mene itään ja kohtaa todellista suvaitsemattomuutta. Ehkä suomalaiset eivät ole osanneet brändätä erilaisuuden arvostamista, mutta sitä on. Sen huomaa heti, kun asut hetken muualla.
Osa suomalaisista yrityksistä kuolee myös pakonomaiseen muutos-hypeen.
Ja tärkein veruke sanoa irti "vastakkaisia mielipiteitä esittäviä" on näiden "muutosvastarinta"
