M&M

Laihon klinikka

Tommi Laiho, M&M, 1.2.2010, 9:12

Kommentti: Kikkeli ja pimpsa

Piti päästä klikkitilaston kärkeen. Halvalla pääsee. Kiitos osallistumisesta.

No niin, seksiin, eikun siis asiaan. Siis asiaan seksistä ja seksikkyydestä. Jälkimmäinen on lupaus edellisestä.

Ihmisyyden hauskin puoli on se pyrkimys puhtoiseen, moraaliseen, järkevään ja asialliseen kuvaan itsestämme. Totuus puhtoisuudesta on tietysti vastakkainen. Jos pääkoppaamme pääsisi, siellä olisi siivouspartiolle tehtävää. Kun halujamme seuraa ja tekojamme tarkkailee, on hämmästyttävää, että saamme edes arkiset, yksinkertaiset rutiinit tehtyä.

Meillä on mielessä se aina. Sitä mikä Se on ei tarvitse edes kirjoittaa, koska kaksimielinen mielesi ajattelee sen puolestasi. Siinä olemme kaikki hyvin yksimielisiä.

Seksi, seksuaalisuus ja seksikkyys ovat tabuja. Niistä ei ääneen juuri puhuta kuin omassa heimossa, leikkiä laskien, itsemme ulkoistaen. Silti seksuaalisuus oli ihmisyyden ensimmäinen vietti, suvunjatkamisen edellytys, joka on betonoitu ihmisen perustuksiin. Haluamme viehättää toisia, hurmata, viestiä, pariutua, jopa saalistaa. Ja kun vanhenemme ja dementoidumme, seksuaalisuus on viimeisenä katoava halumme. (Ja kiroilu, mutta se on toisen blogin aihe.)

Seksuaalisuus ja rakkaus kuuluvat varmasti yhteen, mutta sama asia ne eivät ole. Siinä missä rakkaus kohdistuu, seksuaalisuus on avoin ja suurelle yleisölle. Rakkaus on asiana ja arvona seksuaalisuutta suurempi, seksuaalisuus puolestaan se pidäkkeetön häkkieläin meissä.

Seksuaalisuus on valtava voima. Se räjäytti internetin kasvuun. Erotiikka, seksi- ja pornoteollisuuden tuotteet ovat kysytyimpiä internetin kohteita. En muuten tiedä miten kolme edellistä toimialamäärettä eroavat toisistaan, sillä se taitaa olla subjektiivinen juttu. Sun juttu on sun juttu, mun juttu mun. Pornograafisuus on kuitenkin vain yksi, vaikkakin kysytty osa, seksuaalisuutta. Se räikein ja kielletyin hedelmä.

Seksi ja seksikkyys ovat keskeisimpiä kulutuksen syitä. Se on usein suora tai piilotettu tuotelupaus. Seksuaalisuus on muodin ja kosmetiikan kantava voima. Se on osa sisustamista ja designia. Se on lomailun, ei pelkästään risteilyjen, keskeisimpiä motiiveja. Ruoka ja ruoanlaitto on usein seksikästä, ei sitä suolaveden makuista osteria voi muuten perustella. Ilman seksuaalisuutta ravintolat olisivat iltaisin tyhjiä, juhlia olisi paljon vähemmän, pikkujoulut lopetettaisiin.

Seksi on taiteen, viihteen ja populaarikulttuurin keskeisin ajuri. Ei ole poptähteä, joka ei myisi seksillä. Angelina Jolien tuotelupaus ei ole erinomainen draaman taju tai kyky kantaa dialogia. George Clooneyn kanssa naiset eivät ensisijaisesti unelmoi jakavansa poliittisia mielipiteitä vaan vuoteen. Sinkkuelämä-sarjaa ja ilmiötä ei olisi syntynyt ilman seksuaalisuutta. BB-talo olisi rakentamatta. Picasson maalauksissa olisi vain raamit, Bukowskin kirjoista jäisi vain kannet. Seiskasta ei niitäkään.

Jos nyt taas leikimme, että olemme markkinoijia ja luomme kysyntää ihmisten tarpeista käsin, voidaan todeta, että suomalaisessa kuluttajamarkkinoinnissa seksuaalisuus on erityisen tabu. Kiellämme seksuaalisuuden lukuunottamatta mediaa, joka on oppinut ryöstökalastamaan tirkistelevällä seksuaalisuudella. Suomessa ei ole seksikkäitä brändejä. Kampanjamme eivät flirttaile kuluttajien kanssa. Siinä olisi jolle kulle hyvällä tyylitajulla varustetulle brändinrakentajalle paikka. Sillä vaikka perinteinen tutkimus ei tätä ostomotiivia tunnista lainkaan, kohderyhmään kuuluu noin 4,5 miljoonaa suomalaista eli kaikki murrosiästä ylöspäin.

Oli muuten vaikeaa kirjoittaa tästä johdonmukaista blogia, koska mielessä pyöri koko ajan...

Kirjoittaja on SEK & Greyn suunnittelujohtaja

Kaikki Laihon klinikka -blogit löytyvät osoitteesta http://www.marmai.fi/blogit/laihonklinikka.

Kommentoi artikkelia

Re: Kommentti: Kikkeli ja pimpsaRinne01.02.2010 09:57
Re: Kommentti: Kikkeli ja pimpsaettä semmosta04.02.2010 14:40
Katso kaikki kommentit (2) »
*Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia