Paulo Coelhon kirjoja Suomessa kustantava Bazar
Kustannus on levittänyt Helsingin raitiovaunuihin ilmoitusta,
jonka oikoluku on jäänyt hupaisasti puolitiehen.
Ilmoitukseen on poimittu Aamulehden kirja-arviosta pätkä, joka kuului alun perin: "Coelhon uusin avaa silmiä enemmän, kuin miehen aiemmat kirjat ovat tohtineet."
Hyvä vierailija!
Marmain arkisto on vain rekisteröityneiden käytettävissä.
Jos sinulla on käyttäjätunnus, kirjaudu, muutoin rekisteröidy alareunan linkistä.
Bazarissa ei taideta oikolukua harrastaa muutenkaan. Coelhon kirjojen suomennosten pilkutus on melko mielenkiintoista, kääntäjä ei taida edes tuntea relatiivilauseen pilkkusääntöjä. Pyhiinvaellus jäi kesken, kun yhdeltä sivulta silmiin osui 20 virhettä, sen kummemmin etsimättä. Arvailla voi, missä muussa arvon kääntäjä on vetänyt mutkat suoriksi.
Sama juttu uusimmissa suomenkielisissä Westöissä.
Teoksissa "Missä kuljimme kerran" ja "Älä kulje yöhön yksin", sinänsä erinomaisia kirjoja, on pilkkupolitiikka ns. mielenkiintoista. Ymmärsin, että se on tietoista, mutta miksi niin?
Aikoinaan tullessani mainosalalle heti opiskelujen jälkeen (opit vielä tuoreessa muistissa) korjasin mainostoimiston toimitusjohtajan tekemän kirjeen kieliasua ennen kuin se lähetettiin asiakkaalle. Se oli virhe, sillä sain vihaisen kommentin, että "meillä mainosmaailmassa ei päde samat säännöt kuin koulussa". Kun olen vuosien varrella seurannut mainostekstejä, niin yllättävän usein se on ollut totta.
Kieliopista poikkeaminen on aivan hyvä tyylikeino, olettaen että se on johdonmukaista. Varsinkin parhaassa kaunokirjallisuudessa sitä käytetään taitavasti. Laskekaapa Antti Hyryn uunin muuraamiseen tarvitut pilkut, niitä on niukasti, mutta teksti pysyy kasassa.
Voitaneen päätellä, että pilkut eivät ole laastia.
Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.