MUSAPÄÄLLIKKÖ JALONEN

Hitin syntymisen logiikka

Törmäsin Seth Godinin blogissa mainioon postaukseen, jossa näemme festarivieraan aloittavan tanssivan joukkoliikkeen. Video on itsessään jo erinomaisen viihdyttävä, mutta Godinin huomio ilmiön aloittamiseen tarvittavista voimista tekee siitä myös erittäin kiinnostavan.

Videossa tanssiva kaveri on yksin olleessaan vielä pelkkä hörhö, jolle on helppo naureskella. Mukaan tuleva heppu tekee hörhöilystä kaksinpelin. Vasta kolmas tanssija, joka liittyy tanssiin noin minuutin kohdalla, käynnistää liikkeen ja toimii vedenjakajana komiikan ja ilmiön välillä.

Video on kuin pienoiskoossa kuvattu hitin syntymisen logiikka. Ainakin minulle video antoi myös uskoa ja motivaatiota siihen, että ”oman juttunsa” eteen kannattaa tehdä töitä. Ensin muut saattavat naureskella, mutta ennemmin tai myöhemmin mukaan tulee toinen ja sitten kolmas. Kaikki on mahdollista. Kun oloushteet ovat suotuisat, me kaikki voimme käynnistää ilmiöitä missä ja milloin tahansa.

Se ei ole ihan mitätön juttu. Mahtavaa kesän jatkoa!

Kaikki Musapäällikön blogit löytyvät osoitteesta http://www.marmai.fi/blogit/musapaallikko/.

MUSAPÄÄLLIKKÖ JALONEN

Yrittäjät tekevät luovan talouden

Tekijänoikeustulojen verotusta pohtinut työryhmä julkisti ehdotuksensa nykyisen järjestelmän kehittämisestä viime viikolla. Raportin tarkoitus on hyvä ja sen merkitys paljon painavampi kuin äkkiseltään tulisi ajatelleeksi. Mediakaan ei raporttia juuri huomioinut, vaikka luovan talouden merkityksestä tunnutaan puhuvan vähän joka paikassa.

Nykyisellään luovan työn tekijöiden saamat tekijänoikeustulot katsotaan ansiotuloksi. Niitä myös verotetaan normaalin progressiivisen käytännön mukaan verovuosilta. Kun tekijälle osuu kohdalle hitti, niin tulot saattavat kasvaa verovuoden aikana reippaasti. Kun hitin ennakoiminen verokortissa on vaikeaa, niin helposti syntyy tilanne, jossa verottaja muistaa tekijää kasvaneista tuloista kunnon mätkyillä seuraavana vuonna. Hittien ja hutien ennakoiminen oman verotuksen kannalta on tekijöille mahdotonta.

Nyt julkaistussa raportissa ehdotetaan tekijänoikeustulojen jakamisen mahdollisuutta useammalle vuodelle. Se on täysin oikea suunta – mutta se ei ole riittävä toimenpide. Nyt tekijä ei voi siirtää omia tekijänoikeuksiaan omaan yritykseensä ja ottaa tuloja osaksi sen tuloja – vaikka koko yrityksen liikeidea olisi tuottaa teoksia. Tämä on suurin yksittäinen este luovan talouden yritystoiminnan kehittymisessä ja se on pakko korjata. Tällaisessa toiminnassa liikkuvat rahat ovat kansantaloudellisesti pieniä, mutta niiden imagoarvo on yllättävän suuri.

Luovan talouden edistäminen tarkoittaa luovan yrittäjyyden mahdollistamista. Tulot, jotka menevät automaattisesti verokortille, eivät yrittäjyyttä edistä. Tämä on tiedostettu myös työryhmissä. Nyt on syytä jatkaa yrittäjyyden esteiden purkamista ja vähentää aiheeseen liittyviä juhlapuheita.

Kirjoittaja on Warner Music Finlandin Business Development Manager.

MUSAPÄÄLLIKKÖ JALONEN

Spotify tappoi radiotähden?

Spotifysta on riittänyt puhetta ja kerrankin hype on ansaittua. Spotify on tuotteena erinomainen ja se muuttaa jo nyt musiikin kuluttamista. Ei vain ostamista ja omistamista, vaan myös suhdetta radioon. Blogin otsikko on tarkoituksella liian kärjistetty. Spotify tuskin tulee yksin tappamaan perinteistä radiota, mutta sen uudet aluevaltaukset tulevat lisämään pääsyä kaikkeen musiikkiin, kaikkialla. Spotify on hiljattain julkaissut tulevaan mobiiliversioonsa liittyvän demon ja sen perusteella odotukset ovat korkealla.

Kun valinnat ovat helposti ja kaikkialla omissa käsissä, radiolla alkaa olla todellista kilpailua myös paikoissa, joissa se on edelleen hallitseva media – kuten autoissa. Spotifyn perustaja ja toimitusjohtaja Daniel Ek kommentoi palvelunsa vaikutuksia radioon varsin järkevästi. Hänen mukaansa radion vahvuutena tulee edelleen säilymään puhe ja kuuntelijoiden suhde radiossa läsnä oleviin ihmisiin.

Näkemykseen on helppo yhtyä. Kuuntelijan ja radion välinen suhde rakentuu puheen ja radion tarjoamien palveluiden varaan. Radio on jo tänä päivänä paljon muutakin kuin perinteinen FM-taajuus. Yhä useammat radiot tarjoavat verkossa profiloituja tyylejä ja vaihtoehtoja päätuotteen rinnalle.

Kaupallisessa radiossa haasteena on kuitenkin tarpeeksi laajojen verkkotuotteiden pitäminen saatavilla. Niiden kannattavuutta on vaikea rakentaa ja julkisen palvelun radioilla on luonnollisesti täysin erilaiset edellytykset toimittaa, taustoittaa ja tarjota monipuolisia sisältöjä. Radion valtti on nopeus ja se on taktisena mediana erinomainen. Kaupallisella puolella ketjuuntuminen on syönyt paikallisuuden hyödyn ja mietittävää ketjuillakin varmasti riittää.

Radion haaste on lähes identtinen levybisneksen kanssa. Vain kuuntelijoiden kanssa syntyvä ja syventyvä suhde mahdollistaa jatkuvuuden. Radiolla ei ole Spotifyn kaltaisten tuotteiden rinnalla paljon mahdollisuuksia puhua paremmasta musiikista. Paremmalla palvelulla kuitenkin tulee olemaan aina tilaa.

Kirjoittaja on Warner Music Finlandin Business Development Manager.

MUSAPÄÄLLIKKÖ JALONEN

Taustamusiikki ei ole taustaa

Talouselämä-lehti nosti musiikin kansijutuksi raflaavalla otsikolla ”musiikki pelastaa urasi”. Musiikin tutkija Suvi Saarikallio on aktiivisesti kertonut julkisuudessa musiikin vaikutuksiin liittyvien tutkimusten tuloksista, ja hyvä niin. Tieteellisen tutkimuksen keinoin on saatu jo paljon näyttöä musiikin vaikutuksesta mm. mielialoihin, tunteisiin ja suorituskykyyn. Talouselämässä aivokirurgi Juha Hernesniemi kertoo soittavansa leikkaussalissa kotimaista iskelmää, jotta työryhmä muistaa tekevänsä jokapäiväistä työtä.

Musiikin vaikutuksista on hiljattain uutisoitu myös keskosten kuntouttamiseen ja adoptiolasten kotikulttuurin ylläpitoon liittyvissä yhteyksissä. Kun vaikutukset ovat kiistattomat, niin kaupallisista intresseistä ponnistavan markkinatutkimuksen soisi vielä lisääntyvän. Joitain ostokäyttäytymiseen ja tilojen taustamusiikkiin liittyvää tutkimusta Suomessakin toki on, mutta tarve monipuolisille lähestymiskulmille on todellinen.

On selvä, että markkinointipäätöksiä tekevät henkilöt haluavat konkreettisia tuloksia ja osoituksia musiikin käytön vaikutuksista. Numeeriset todisteet auttavat myös satsaamaan tunnevälineiden käyttöön. Turhan usein musiikki jää ”mutu”-asteelle ja siihen ei suhtauduta todellisena tuloksien tekemisen välineenä. Olen törmännyt tilanteisiin, joissa liiketilan musiikista keskusteltaessa liikkeen henkilökunnan viihtyvyydellä ei ole ollut mitään väliä. Voisiko monesta muusta asiasta sanoa samoin?

Tiloissa musiikkiratkaisut aiheuttavat konkreettisia reaktioita. Lounas Linnanmäen pauhaavassa perheravintolassa oli piinaava kokemus, samoin kahvikupillinen kahvilassa, jossa hittikanava hukuttaa alleen kaiken kaiken muun ja pakottaa asiakkaat lähes huutamaan toisilleen. Tutkimus asiakastyytyväisyydessä tässäkin mielessä olisi paikallaan.

Kirjoittaja on Warner Music Finlandin Business Development Manager.

MUSAPÄÄLLIKKÖ JALONEN

Brändi pilaa musiikin?

Brändäämisen soluttautuminen musiikkimaailmaan on ollut vääjäämätöntä. Uusimmassa Rumbassa Ville Aalto kritisoi artistien yhteydessä toteutettavaa brändiajattelua. Ymmärrän Aallon kritiikin ja yhdyn siihen, että merkittävää ja kiinnostavaa musiikkia harvoin luodaan brändioppaiden avulla. On kuitenkin turhauttavaa, että taiteen ja siihen liittyvien markkinoiden välille luodaan loputtomasti vastakkainasettelua. Aivan niinkuin ne kuuluisivat eri planeetoille. Edelleen.

Aalto totetaa Rumbassa, että ”rockmusiikki on räiskyvää, arvaamatonta ja vaarallista, toimivat tuotemerkit ovat puolestaan verraten muuttumattomia, turvallisia ja helposti hahmotettavia”. Brändit ovat siis tylsiä. Taide voi olla aitoa vain siten, että sen tekeminen ei ole mitenkään riippuvaista markkinamiehistä? Brändikin voi kuitenkin olla räiskyvä ja rockbändi yksinkertaisesti huono. Joskus paras tapa saada teos valmiiksi, on esimerkiksi levy-yhtiön asettama selkeä aikaraja. Harmaan sävyjä on runsaasti. Välineellä ei ole väliä, asenteella on.

Musiikkiin liittyvässä brändiajattelussa unohdetaan helposti tärkeä yksityiskohta. Olkoon brändi sitten kuinka turvallinen tahansa, brändiä ei voi rakentaa pelkän illuusion varaan. Kun katsoo listaa Suomen arvostetuimmista brändeistä, niiden kaikkien taustalla on pitkä kehitystyö ja poikkeuksetta aito suhde brändin ja sen asiakkaan välillä. Bränditkin voivat olla merkityksellisiä. Merkityksen ei tarvitse olla sama kuin musiikilla, mutta syyt brändin arvolle löytyvät aina sen suhteesta yksittäisiin ihmisiin.

Pari vuotta sitten toteutettu taidesupermarket Pikasso oli loistava esimerkki siitä, miten taide tuotiin lähelle tavallisia ihmisiä. Taide ei varmasti tästä kärsinyt. Päinvastoin. Konseptin toteuttamiseen tarvittiin ihmisiä, jotka ymmärtävät jotain markkinoinnista. Olisiko musiikillakin aika koittaa löytää vastaavia konsepteja ja uusia kokeiluja? Olisiko myös aika lopettaa tämä loputon taivastelu brändijattelun pahuudesta ja keskittyä ihmisten parhaiden ominaisuuksien yhdistämiseen? Me tarvitsemme loistavaa musiikkia ja sen myymisen osaavia ihmisiä. Helsingin juhlaviikkojen slogan kiteyttää tämän hienosti: taide kuuluu kaikille.

Kirjoittaja on Warner Music Finlandin Business Development Manager.

MUSAPÄÄLLIKKÖ JALONEN

Musiikki onkin tulevaisuuden bisnes!

Luin Roope Mokan ja Aleksi Neuvosen pamfletin ”Olimme kuluttajia”. Teksti luo neljä kuvaa tulevaisuudesta ja kuluttajuudesta 15 vuoden päästä, vuonna 2023. Kun miettii viimeksi kuluneen vuosikymmenenkin aikana tapahtunutta muutosta toimialasta riippumatta, on selvää, että tulevan näkeminen on vaativaa hommaa.

Mokka ja Neuvonen nostavat esiin filosofi Hannah Arendtin ajatuksen pysyvyyden ja hetkellisyyden suhteesta. Tätä vastakohtaparia rinnastetaan valmistamisen ja tuotannon termeihin. Kiehtova ajatus. Esimerkiksi taiteilijat ovat tyypillinen esimerkki valmistaja-ammatista, jossa pyrkimyksenä lienee aina luoda pysyvää; jotain joka koskettaa, hätkähdyttää, rauhoittaa ja herättää ajattelemaan. Mitkä ovat valmistamisen ja pysyvyyden mahdollisuudet musiikille ja musiikkibisnekselle?

Kuluttamisen yksi suurimmista tulevaisuuden trendeistä on tarve pysyvyyteen. Tämä luo valtavan mahdollisuuden musiikille – sekä monille muille ilmaisun keinoille. Pystyisikö musiikkibisnes luomaan nahkansa seuraavan 15 vuoden aikana perusteellisesti ja profiloimaan itsensä sekä pysyvyyden että luontoarvojen edustajana? Teokset ovat immateriaaleja ja digitaalinen musiikin myynti ei kuormita planeettamme resursseja läheskään niin paljon kuin muovin myynti. Musiikkibisnes voi olla samaan aikaan sekä reilua että merkityksellistä.

Musiikki ei ole erillinen saareke, joka voi hyötyä kulutuskäyttäytymisen muutoksesta. Pysyvyyden vaatimus korottaa standardeja kaikilla aloilla. Musiikilla on vain sellainen etu puolellaan, että harvalla toisella ”tuotteella” on mahdollisuus yhdistää sukupolvia ja kertoa niiden tarinaa. Tämä on musiikin hienous jatkossakin. Ja tarina voidaan aina kertoa formaateista riippumatta. Musiikkibisnes tulee voimaan hyvin, avaimet ovat meidän käsissämme. Nyt pitää vain avata oikeita ovia.

Kirjoittaja on Warner Music Finlandin Business Development Manager.

MUSAPÄÄLLIKKÖ JALONEN

Mahdollistaja vai mukautuja?

Osallistuin viime viikolla Ylen ”Embracing The Music” -seminaariin. Aiheena musiikki, internet ja julkinen palvelu. Toimintaympäristön ja -logiikan muuttuessa ne ovat mielenkiintoisessa asemassa. Yle on ottanut ns. uusien medioiden hyödyntämisessä aktiivisen roolin ja päättänyt mennä sanoista tekoihin mahdollistaja-strategiansa kanssa. Ylen suunta ansaitsee muutaman rivin lisäpohdintaa ja rutkasti enemmän keskustelua.

Ylen toimintaa on viimeisen parin vuoden aikana ollut ilo seurata. Imagomuutos vanhaan ja kankeaan Yleen on huomattava. Koko kansan mediayhtiön tehtävä on mahdollistaa yleisön pääsy tuottamaansa sisältöön, ja tässä Yle on onnistunut erinomaisesti – erityisesti verkossa.

Nyt käyntiin lähtevä hanke radiotuotannon indie-kentän rakentamisesta on myös kannatettava. Se tulee monipuolistamaan radiotarjontaa, luomaan mahdollisuuksia uudelle liiketoiminnalle ja toivottavasti myös rikastaa musiikin tarjontaa.

Uusi strategia heijastuu laajalle ja nostaa karvoja pystyyn kaupallisen median puolella. Ylestä on tullut tiennäyttäjä erityisesti verkkoon liittyvässä strategiassa, mikä närästää monia toimijoita. Ymmärrän kritiikin ytimen ja sen, että julkisin varoin on helpompaa toimia mahdollistajana kuin kaupallisista lähtökohdista.

Yleä ei kuitenkaan voi rajata vain niille alueille, joissa kaupalliset eivät koe kiinnostusta toimia. Kansan varoin pyöritettävän yrityksen täytyy voida olla koko kansan sisältötalo. Veikkaan, että heikko ja passiivinen Yle hyödyttäisi vain harvoja.

Jos keskustelemme verkosta, FM-radiosta tai mistä tahansa välineestä musiikin tulevaisuuteen liittyen, missaamme tärkeän asian. Välineet ovat vain välineitä; todellinen mahdollistaminen tulee sieltä, mitä näiden välineiden kautta halutaan jakaa. Musiikin rikkauden turvaamiseksi julkinen palvelu on välttämätöntä.

Kirjoittaja on Warner Music Finlandin Business Development Manager.

MUSAPÄÄLLIKKÖ JALONEN

Mitä tapahtui musiikkilistoille?

Tiedätkö, millainen on Suomen virallisen albumilistan top-3 tällä viikolla? Entä miltä singlelista mahtaa näyttää? Eipä tiedä kovin moni muukaan.

Tätä kirjoittaessa Suomen albumilistan kärkipaikalla on Depeche Mode ja singlelistan ykkösenä Amorphis. Listat toki kootaan entiseen malliin joka viikko, mutta tällä hetkellä näyttää, että suomalaiset myyntilistat ovat menettäneet paikkansa yleisen mielenkiinnon kohteena. Listoista onkin tullut lähinnä musiikkialan tai sitä lähellä toimivien sisäinen mittari, jolla voidaan tehdä joitain arvioita menestyksestä.

Johtuuko myyntilistojen inflaatio listoista itsestään vai onko aika vain ajanut ohi? Muistan itse seuranneeni aikanaan tiiviisti radiosta jopa Coca Cola Eurochart Hot 100 -ohjelmaa. Listat olivat ohjelmia, joista löydettiin uutta musiikkia. Tässä mielessä aika on todella ajanut ohi. Meillä Top-40 oli vielä oma TV-ohjelmansa muutamia vuosia sitten. Jopa BBC:n legendaarinen Tops Of The Pops joutui väistymään TV:stä 42 vuoden jälkeen vuonna 2006.

Onko myynti enää se mittari, jolla musiikkia kannattaa listata? Yle Pop -sivusto nostaa esiin mielenkiintoisen tulokkaan We Are Huntedin. Kyseinen lista kerää tietoja eniten mainintoja tai huomiota saavista artisteista sosiaalisessa mediassa. Ajatus on mielenkiintoinen, ja jos homma toimii luotettavasti, sillä voi olla arvoa myös listana.

Nykyisellään Suomen albumilista kaipaa huutavasti päivitystä. Siihen ei edelleenkään lasketa mukaan digitaalista myyntiä. Singelistaan sen sijaan otetaan mukaan myös digitaaliset kappaleet, ja se on lisännyt listan uskottavuutta. Erilaisiin listoihin törmää nykyään niin monessa yhteydessä, että on tärkeää säilyttää ns. virallinen lista, joka on kattava, uskottava ja luotettava.

Myyty biisi on myyty ja sillä selvä, mutta miten blogimaininnat suhteutettaisiin myynnin kanssa? Parhaimmillaan luotettava lista laskee kynnystä kuunnella jotain uutta.

Kirjoittaja on Warner Music Finlandin Business Development Manager.

MUSAPÄÄLLIKKÖ JALONEN

Toisenlainen mediamaksu

Törmäsin piraattituomioihin liittyvissä verkkokeskusteluissa pitkästä aikaa viestiin, joka kiinnitti huomion positiivisella tavalla. Eräs kirjoittaja ihan oikeasti ehdotti rakentavaa mallia luovan työn rahoittamiseen. Hauska sattuma, että kyseinen henkilö oli lähettänyt viestinsä hieman aikaisemmin, kuin Ylen rahoitusta pohtinut työryhmä julkisti suunnitelmansa kaikille suunnatusta mediamaksusta. Kirjoituksessa ehdotettiin kiinteää ”sisältömaksua”, jolla saisi käyttöönsä kaiken digitaalisen sisällön esimerkiksi 250 eurolla vuodessa. Siis kaiken, mitä yleensä voi verkon välityksellä siirtää. Ja sitähän riittää. Aika houkuttelevaa.

Jos emme heti keskity ongelmiin ja alas ampumiseen, niin mielestäni ehdotus on kiehtova. Se muuttaisi täydellisesti tämänhetkisen sisältöihin liittyvän ansaintalogiikan ja mullistaisi useita aloja perusteellisesti. Eikä välttämättä huonoon suuntaan. Yhden maksun linja voisi luoda aivan huikeita uusia mahdollisuuksia. Pelkoa ja vastarintaa tulisi paljon, mutta mitä jos tämä toimisikin? Näin yksinkertaisella systeemillä ostaminen voisi todella olla helpoin ja järkevin tapa hankkia esim. musiikkia, elokuvia ja pelejä. Kyseessä on nimenomaan kuluttajan elämän helpottaminen ja rikastaminen. Eikö se ole meidän työmme tavoitteena?

Tehdään hieman laskelmia. Suomessa on noin 2,5 miljoona kotitaloutta. Jos kaikki maksaisivat mainitun 250 euroa, se tarkottaisi vuositasolla 625 miljoonaa euroa sisältöbisnekseen. Se on paljon. Tällä hetkellä yhdistetty äänitemarkkinoiden ja digitaalisen musiikin myynin arvo on painunut jo alle 50 miljoonan euron. Näihin lukemiin verrattuna yhden luukun vuosimaksu toisi varmasti kaikille sisältöaloille paljon enemmän rahaa kuin nykyinen tapa toimia. Tallenteita voisi toki edelleen ostaa, mikään ei sitä estä. Kaikkein suurin asia olisi kuitenkin hyvin todennäköinen sisältöjen arvostuksen uusi herääminen. Yksi sukupolvi on jo menetetty, toiseen ei ole enää varaa.

On tietysti haastavaa ajatella, että jokainen kotitalous todella maksaisi vuosimaksun. Tuote on kuitenkin loistava ja hinta erittäin kohtuullinen. Minä maksaisin heti.

Kirjoittaja on Warner Music Finlandin Business Development Manager.

MUSAPÄÄLLIKKÖ JALONEN

Piratismi vai suuri tuntemattomuus?

Pirate Bay -tuomiot julkistettiin viime viikolla. Ratkaisu on herättänyt hurjan määrän spekulaatiota ja tunteita. Blogistin olisi hyvä osoittaa uskottavuutensa ja kertoa päätelmänsä siitä, mitä tuomiot tulevat merkitsemään musiikille, sanavapaudelle ja tulevaisuudelle. Minusta ei ole siihen. Voin vain koittaa miettiä tilannetta ja ihmetellä, millaisten asioiden äärellä olemme.

Kun tuomio julkistettiin, verkon keskustelupalstoilla räjähti käyntiin valtava kommentointi. Helsingin Sanomien sivuilla oli eilen uutiseen liittyviä viestejä noin 400. Keskustelusta on tässä yhteydessä vaikea puhua. Lähinnä palstat pursuavat asenteellista, tietämätöntä ja vihamielistä tekstiä, jossa totuus on musta-valkoinen. Osallistuminen ja taustatiedon antaminen kyseisiin ketjuihin on käytännössä turhaa, koska kaiken huudon keskellä on vaikea keskustella.

Jukka Haarma nosti esiin blogissaan jokin aika sitten lainauksen Chris Andersonilta. Hänen mukaansa useimpien artistien ongelma ei ole piratismi vaan suuri tuntemattomuus. Juuri tämä kysymys onkin mielestäni paljon kiinnostavampi kuin se, voiko piratismin kitkeä oikeusjutuilla vai ei. Kenen tahansa on helppoa laittaa musiikkiaan saataville, mutta markkinoilla huomion saaminen on jo aivan eri kysymys.

Musiikkibisneksen on pakko taipua sen faktan edessä, että huomion saaminen ei valttämättä tarkoita vielä rahan siirtymistä oikeuksien omistajille. Mahdollisuus kuulla uutta musiikkia on kaikki kaikessa. Usein voi olla hyvin kannattavaa antaa ihmisten kuulla ja muodostaa suhde artistiin, ilman velvotteita ostaa. Olen ennenkin sanonut, että vain suhteen luomisen kautta myös rahan liikkuminen on todennäköisempää. Tuomari Nurmio totesi Hesarissa ”kyynisesti”, että ennen artisteja kuppasivat isot levy-yhtiöt, nyt piraatit. Kuppaavat tai eivät, yksi asia myös erottaa. Toinen investoi ja tekee lukuisia tuotantoja tappiolla. Arvatkaa kumpi.

Kirjoittaja on Warner Music Finlandin Business Development Manager.

MUSAPÄÄLLIKKÖ JALONEN

Usko korviasi

Käyn parhaillaan läpi akustiseen kommunikaatioon ja äänimaisemaan liittyvää opintojaksoa. Olen viimeistään sen aikana oppinut kuuntelemaan eri tavalla omaa ympäristöäni. Suosittelen lämpimästi muillekin. Kiinnitä silloin tällöin päivän ajan aktiivisemmin huomiota ääniin. Sen ei tarvitse olla pakonomaista kaiken kuuntelua, vaan ihan vain päätös siitä, että tänään kuuntelen tarkemmin. Tarvitsee ainoastaan herkistyä hieman ja tulkita maailmaa uudesta vinkkelistä.

Äänet vaikuttavat meihin kaikkiin, halusimme me sitä tai emme. On kiehtovaa miettiä, mitä kaikkea äänellä voi tehdä markkinoinnissa. Kyse ei nimittäin ole lainkaan siitä, kuka huutaa kovimpaa. Huomaat tämän yksinkertaisesti siten, että kuuntelet. Kaupungissa yleisin ääni on häly. Sitä on joka paikassa ja meidän ympäristömme tyypillisin ääni on lähes kaikkialle ulottuva humina tai jyrinä. Liiketiloissa ääni on poikkeuksetta musiikkia – käytännössä joku radiokanava. Yleensä musiikkia ei ole harkittu tilan tai sen ympäristön, saati sitten brändin vaatimusten mukaan. Kunhan on jotain taustalla. Niin on muillakin. Pitääkö tässä jotain musiikkiakin muka miettiä? Teostolle ei ainakaan mitään makseta! Tulokset huomaat, kun seuraavan kerran kuuntelet.

Yksinkertainen todiste äänen voimasta on avainnippusi ääni. Tuskin olet ajatellut, miltä se kuulostaa, mutta jos teet toimistolla sokkotestin muutaman avainnipun kanssa, niin suurin osa tuntee omat avaimensa pelkän äänen perusteella. Ääni on usein alitajuntaista tulkintaa, mutta sillä on suuri merkitys. Mieti, mitä voit tarjota asiakkaalle, kun hän seuraavan kerran jyrinän ja radiokakofonian keskellä kuulee jotain muuta. Harkittua, tavoitteellista ja kokemusta parantavaa ääntä. Se voi olla sinun äänesi ja se voi olla yllättävän arvokas väline.

Kirjoittaja on Elements Musicin toimitusjohtaja.

MUSAPÄÄLLIKKÖ JALONEN

Kuluttajasta faniksi?

Osallistuin viikonloppuna Musexin organisoimaan Is This It -tapahtumaan, jota voisi kuvailla parhaiten aivoriiheksi. Kahden päivän aikana suomalaiset ja kansainväliset musiikki-, mainos-, viestintä- ja media-alojen ihmiset laittoivat kasaan hyviä ja huonoja ideoita uusista musiikin tuotteista ja ansaintalogiikoista. Samalla fokuksena oli etenkin musiikin ja brändien välisen yhteistyön tiivistämisen mahdollistaminen.

Saksan TBWA:n musiikkiosaston johtaja Michael Kramer totesi tapahtumassa osuvasti, että musiikki- ja mainosalaa yhdistää yksi perusasia: molemmat toistavat samoja toimenpiteitä ja odottavat saavansa niillä erilaisia tuloksia. Jos emme lankea heti mustavalkoisesti väittäämään vastaan, niin ainakin minulla tuntui pisto sydämessä. Kramer on mielestäni valitettavan oikeassa.

Musiikkibines nojaa edelleen albumikokonaisuuteen perustuvaan logiikkaan, joka rytmittää promootion, mainonnan, kiertueet ja muun kaupallisen aktiivisuuden. Muunkinlaisia vaihtoehtoja on, vaikka meidän on vaikeaa päästä irti vallitsevista toimintatavoista. Albumit eivät ole enää keskiössä, suhde kuulijan ja musiikin välillä ratkaisee. Myös tätä suhdetta voidaan rakentaa ja ohjata. Tätä voidaan brändinhallinnaksikin kutsua.

Musiikkia ja brändinrakennusta yhdistää siis toinenkin asia. Se luo enemmän mahdollisuuksia kuin Kramerin mainitsema yhtäläisyys. Brändille ei riitä kuluttaja. Brändi tarvitsee faneja. Väitän, että musiikkibisnes on hyvä luomaan fanikulttuuria. Siitä on tarpeeksi pitkä kokemus ja sitä voidaan hyödyntää myös brändimaailmassa.

Pyöreiden pöytien keskustelut Is This It:issä vahvistivat sen, että musiikki- ja mainosalat voivat todella antaa toisilleen paljon. Taide ja markkinointi voivat kulkea käsi kädessä ja sekin viikonloppuna todistettiin. Mitä meidän sitten tarvitsee tehdä, jotta keskustelu jatkuisi? Istua alas tasavertaisina ja vaihtaa ajatuksia. Keskustella. Kun kukaan muu ei minun puolestani tätä tule aloittamaan, niin minä teen parhaani, jotta keskusteluja tulee jatkossa lisää.

MUSAPÄÄLLIKKÖ JALONEN

Turha tekijänoikeus?

Kirjoitan aiheesta, jossa tietoisesti saatan haukata liian ison palan kakkua. Yritän silti. Sunnuntaina esitetty Ykkösdokumentti ”Kenen tekijänoikeus” oli enemmän kuin mielenkiintoista katsottavaa. Suosittelen ehdottomasti tsekkaaman sen esimerkiksi Areenasta. Dokumentin päätähtenä oli jenkkiläinen mash-up-artisti Girl Talk, joka luo hybridejä olemassaolevista biiseistä ja soittaa huikean siistin näköisiä ja kuuloisia keikkoja. Kun katsoin keikkojen meininkiä, olisin itse halunnut palavasti mukaan. Harmi, että en pääsyt katsomaan Girl Talkin keikkaa viime lauantaina Helsingissä.

Dokumentin kantava ajatus oli se, että tekijänoikeus rajoittaa luovuutta ja ainoa mahdollinen kehityssuunta on sisällön vapaa käytettävyys – avoin lähdekoodi. Tekijänoikeuksien haltijat esitettiin todellisina pahuuden akselin edustajina. Röyhkeimpiä ovat monikansalliset musiikki- ja elokuvayhtiöt sekä heidän etujärjestönsä. Asetelma on asenteellinen ja stereotyyppinen. Olen itsekin sitä mieltä, että luova työ on aina vanhan perinnön hyödyntämistä ja yhdistämistä uudelleen. Se pätee niin musiikissa kuin missä tahansa, missä ihminen luo uutta. Harvoin joku todella keksii pyörän uudelleen, eikä niin tarvitsekaan tehdä. Tekeekö tekijänoikeus tosiaan luovuuden mahdottomaksi?

Ajatus sisällön vapaasta käytöstä on sinänsä toimiva. Asia vaikeutuu heti, kun mukaan tulee raha. Ikävä kyllä se tulee ennemmin tai myöhemmin eteen ja sitten kuvioita pitää jotenkin ratkaista. Kenellä on oikeus saada rahaa luovan työn hedelmistä? Girl Talkin tapauksessa hän soittaa keikkoja isoille saleille ja saa siitä rahaa. Hänen luomansa mash-up-biisit perustuvat kuitenkin ihan samaan ajatukseen, mitä dj:t ovat tehneet vuosikymmeniä. Biisejä miksataan yhteen ja jengi tanssii. Tällaisia keikkoja voi soittaa ilman mitään ongelmaa. Girl Talkin tapauksessa hän myy myös remixejään levyillä. Ostaja saa päättää, mitä levystä maksaa. Se ei enää olekaan helppo yhtälö.

Luovuutta täytyy edistää ja sille pitää antaa tilaa. Miksi tekijänoikeutta niin harvoin julkisesti mietitään luovuuden mahdollistajana. Jos tekijä haluaa antaa työnsä ilmaiseksi, niin se on OK. Se on valinta. Tekijällä pitää olla kuitenkin oikeus myös pyytää työstään korvaus. Siihen tekijällä on oikeus, tekijänoikeus. Luova työ ei synny, se tehdään. Pyöritän itse pientä musiikkiyritystä. Minäkin ilmeisesti kuulun näihin ahneisiin korporaatteihin, kun en ole valmis noin vain luopumaan. Kun yritykseni investoi uuteen tuotantoon ja julkaisemme sitä, niin kuka kehtaa väittää, että minulla ei olisi oikeutta pyytää siitä kovausta. Raha ei saa olla kaiken lähtökohta, mutta harrastuksilla ei voi yleensä elää.

Kirjoittaja on Elements Musicin toimitusjohtaja.

MUSAPÄÄLLIKKÖ JALONEN

Mainosmusiikki part 3 – riistäjät!

Mainosmusiikkiin liittyvästä aiheesta tuli trilogia. Nyt on käsitelty mainonnan- sekä musiikintekijöiden näkökulmaa. Yksi vielä puuttuu, artistit.

Kun kirjoitin enemmäisen blogini brändien musiikin käyttöön liittyen, kommenteissa nousi heti esille kysymys artistien mahdollisesta riistämisestä. Kommentti oli odotettu, koska tämä aihe nousee toistuvasti esiin. Kun musiikkia käytetään markkinointiyhteyksissä, kuka kysyy artistin mielipidettä ja onko se vain levy-yhtiöiden uusi tapa käyttää artistiensa luovaa panosta omaksi hyödykseen.

On mielenkiintoista pohtia musiikin omistajuuteen liittyvää kysymystä. Kuka omistaa musiikin? Kenellä on oikeus päättää siitä, missä yhteyksissä musiikkia käytetään ja millaisia tunteita musiikilla halutaan liittää tuotteeseen tai yritykseen? Musiikki on aina tekijöidensä ja esittäjiensä omistamaa, mutta me jokainen voimme omistaa oman suhteemme musiikkiin. Suhde on subjektiivinen ja vaikeasti mitattava tai arvotettava.

En ole koskaan tavannut ihmistä, jolla ei olisi minkäänlaista suhdetta musiikkiin. Musiikin käyttö ja liittäminen mainontaan on siis yllättävän delikaatti kysymys. Sitä on hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään, kun mainontaan haetaan musiikkivalintoja. Näkökulmia ja intressejä on monia ja niitä on vaikea hallita. Ehkä juuri siksi musiikin käyttö koetaan niin vaikeaksi.

Mainoksiin liitettävät levytetyt kappaleet ovat artistillekin harkinnan paikka. Yhtä biisiä ei voi käyttää useissa mainoksissa, vaan biisi yleensä ”menettää” mainonnallisen potentiaalinsa yhden kampanjan jälkeen. Tässä levy-yhtiön täytyy olla tarkkana. Jos biisi on kampanjalle ja asiakkaalle merkittävä, sillä on oltava hinta. Joissain tapauksissa hintalapun on oikeutettua olla merkittävä.

Artistilla on veto-oikeus olla menemättä mukaan kampanjoihin, joihin artisti ei halua identifioitua. Tämä asettaa puolestaan levy-yhtiölle mielestäni vastuun myydä musiikkia tarpeeksi hyvällä hinnalla. Se on myös artistin etu. Liian halvalla myyminen on artistin kannalta paljon haitallisempaa kuin myyminen yleensä. Riistämistä on se, jos musiikin arvoa ei tunnusteta. Onko riistäjä siis levy-yhtiö vai mainostaja?

Kirjoittaja on Elements Musicin toimitusjohtaja.

MUSAPÄÄLLIKKÖ JALONEN

Mainosmusiikki part 2 – "iljettävää"

Kirjoitin viime viikolla musiikin olemattomasta roolista mainonnan tekijöiden arvoketjussa. Käyn nyt toiselle puolelle pöytää ja pohdin hetken mainosmusiikin hyljeksittyä asemaa musiikin tekijöiden keskuudessa. Uusimmassa Rumbassa arvostamani tuottaja, biisintekijä Rauli Eskolin sanoo koittaneensa mainosmusiikin tekemistä, mutta pitää sitä iljettävänä.

Eskolinin kommentti on musiikkipiireissä uskottava. On halveksittavaa tehdä musiikkia vain sillä perusteella, että siitä joku maksaa. Mainosmusiikki on tilaustyönä tehtynä aina sisällötöntä. Haastan vahvasti tämän stereotypian. En itse asiassa ymmärrä ollenkaan, mitä iljettävää mainokseen tehtävässä musiikissa on. Musiikin tilaaja ei tee musiikista huonoa. Tekijän vastuulla on asennoitua myös mainosprojekteihin niin, että luova työ on hintansa arvoista. Olisiko siis aika päästää irti asetelmasta ”paha kaupallisuus vs. arvostettava itsenäisyys”. Jokaiseen teokseen voi laittaa sydämensä peliin. On oma valinta, tekeekö niin.

Menneiden vuosikymmenten aikana on tehty hienoja mainoslauluja, jotka ovat jääneet elämään. Tuollaisten laulujen luominen on kaikkea muuta kuin helppoa. Esimerkiksi ”Panit maitoa tulemaan”, ”Ajetaan me pojat Stigalla vaan” tai ”Valintatalon kassissa on talous vatupassissa” ovat kappaleita, joita moni ei osaisi tehdä. Taito kiteyttää kaupallinen viesti toimivasti laulun muotokieleen on taidetta. Siitä huolimatta musiikin tekijät häpeillen tunnustavat tekevänsä myös mainosmusiikkia. Hullua, suurin osa suomalaisista lähtee joka aamu töihin, eikä siinä mitään hävettävää ole.

Jostain syystä mainoslaulun eli jinglen perinne on hiipunut. Laulun potentiaali viestinviejänä on kuitenkin edelleen valtava. Musiikin arvon tunnistaminen kaupallisessa käytössä on yhtä lailla musiikin luojien kuin käyttäjienkin tehtävä. Meillä on tässä suhteesa peltoa kynnettävänä. Joskus voisi olla tehokkaampaa tehdä hyvä mainoslaulu, kuin kohkata esimerkiksi digistä.

Kirjoittaja on Elements Musicin toimitusjohtaja.

MUSAPÄÄLLIKKÖ JALONEN

Mainosmusiikki – vai mikä se nyt oli?

Fonectan "Rakkaustarina"-spotti palkittiin Voitto-mainoselokuvakilpailussa. Ihan ansaitusti. Se on hieno filmi. Tuomariston perusteluissa kyseisestä spotista kerrotaan mielestäni oikeita pointteja. Musiikista ei tosin mainita mitään. Niin kuin ei yleensäkään näissä yhteyksissä. Poikkeus on Sampo Pankin filmi ”Pari”, jossa huomioitiin onnistunut musiikkivalinta. Hyvä niin.

Takaisin Fonecta-spotin musiikkiin. Kyseisen biisin tarina on nimittäin kiinnostava. Biisi on Rubyluxin Screaming Surrender –niminen laulu, joka on itse asiassa katalogimusiikkia. Biisi päättyi katalogiedustukseen, kun se ei kelvannut levy-yhtiöille ja kukaan ei ollut kiinnostunut. Katalogin kautta musiikki kuitenkin käytettiin juuri Fonectan spotissa ja biisi heräsi eloon. Sittemmin Rubylux-kappale on otettu myös Universal Publishingin biisiedustukseen eli se on ”kustannettu”. Radiot ovat olleet kappaleesta kiinnostuneita ja veikkaanpa, että Vellu Rowaltz löysi kappaleen Idols-semifinaaleihin juuri mainoksesta.

Musiikki on usein mainostuotannoissa ravintoketjun viimeisenä. Sille on harvemmin erillistä budjettia ja sen osuus mielletään olevan pois jostain muusta. Musiikki tulee mukaan kuvioon, kun rahat on käytetty, aika lopussa ja vaihtoehtoja on vähän. Näistä lähtökohdista on vaikea tehdä luovaa musiikkisuunnittelua. Yksittäisiä onnistumisia kuitenkin tulee. Fonecta on tästä hyvä esimerkki. Sen musiikki on loistava valinta. On kuitenkin hyvin todennäköistä, että biisiä ei olisi käytetty, jos se olisi ostettu levy-yhtiöltä ja kustantajalta. Hinta olisi ollut todennäköisesti liian kova. Kuvaavaa kuitenkin on, että kun katsoo Youtuben keskustelua tämän spotin kohdalla, niin yksi teema nousee ylitse muiden: ”mikä biisi tämä on?”.

Kirjoittaja on Elements Musicin toimitusjohtaja.

MUSAPÄÄLLIKKÖ JALONEN

Takaisin lähtöruutuun

Musiikkibisnes on saanut alkunsa nuoteista ja niiden perusteella tehdyistä esityksistä. Nuotti on graafiseen muotoon tallennettu teos. Aikanaan ainoa tapa kuluttaa musiikkia oli esittää sitä enemmän tai vähemmän julkisesti. Menestyneet kappaleet myivät pirun paljon nuotteina, joista sitten kotona soitettiin. Ensimmäiset bisnestoimijat olivat musiikin kustantajia, jotka edustivat teoksia ja niiden tekijöitä. Eivät artisteja.

Sittemmin tallenteet valtasivat markkinat ja levy-yhtiöt ajoivat kustantajien ohi kaikilla mahdollisilla mittareilla; rahassa, huomiossa ja seksikkyydessä. Musiikkikustantajan rooli jäi vähemmälle huomiolle. Teos, tekijä ja kustantaja on kuitenkin aina ollut musiikkibisneksen alkukantaisin yhtälö. Ilman teoksia ei olisi mitään musiikkiin liittyvää liiketomintaa.

Nuoteista Spotify-maailmaan on tultu pitkä matka. Silti mikään ei ole muuttunut. Päinvastoin, musiikin kuluttaminen on yhä enemmän yksittäisten kappaleiden kuluttamista. Olemme palaamassa nuottien tai menneiden vuosikymmenten singlekulttuuriin, jossa albumi ja tallenne on häviävä luonnonvara. Teos puolestaan ratkaisee kaiken. Hitti voidaan myydä miljoonalla eri tavalla, tallennetta ei. Tämä nostaa musiikin kustantajien roolin aivan uudelle tasolle.

Musiikkialan kaikki kahvipöytäkeskustelut kääntyvät hetkessä tulevaisuuden pohdintaan. Moni on sitä mieltä, että musiikki on ennenkaikkea brändivetoinen bisnes. Minä allekirjoitan siitä jotain, mutta silti väitän, että musiikki on ennenkaikkea biisivetoinen bisnes. Kymmenien vuosien ”unohduksen” jälkeen musiikkikustantaja palaa kukkulan kuninkaaksi. Hyvien biisien ja katalogien omistajuus on hyvää bisnestä ja se ei muutu miksikään. Tervetuloa takaisin teos!

Kirjoittaja on Elements Musicin toimitusjohtaja.

MUSAPÄÄLLIKKÖ JALONEN

Brändin soundtrack

Tutkija Minna Huotilainen puhui tammikuussa Tieteen päivillä oppimisesta ennen syntymää. Hän käyttää sikiön ja äidin ensimmäisestä suhteesta termiä ”äänikoti”. Vauvan kulttuurinen oppiminen alkaa siis jo ennen syntymää. Ääni ja musiikki ovat ensimmäisiä kieliä, joilla uusi ihminen rakentaa maailmaansa.

Musiikin tunnevaikutus on siis primitiivistä. Tunteisiin vaikuttaminen on puolestaan haluttua tavaraa. Nykypäivän markkinailmastossa itse tuotteella on yhä vaikeampaa herättää huomiota, joten suhde brändin ja sen asiakkaiden välillä korostuu. Suhteet ovat aina subjektiivisia, ja niitä on erittäin vaikea hallita. Työkaluja kuitenkin on.

Suhdetta on mahdollista rakentaa musiikin avulla, mutta se vaatii paljon pidemmän perspektiivin kuin muutaman kvartaalin tai vuoden. Suhde voi elää ja kehittyä; musiikki voi sekunnin sadasosassa viedä meidät juuri siihen tiettyyn hetkeen tai paikkaan, joka on tärkeä. Tunne on elävä ja kuva selvä, kun välittäjänä on musiikki.

Muistatko mikä soi, kun olit pienenä perheen kanssa kesäisellä automatkalla ”jossain Suomessa”, kun koit pakahduttavaa tunnetta rakkaudesta tai kun Suomi voitti sen ainoan lätkämestaruuden. Elämämme soundtrack kertoo meistä paljon. Samalla tavalla soundtrack kertoo brändisi tarinan – miltä se kuulostaa?

Kirjoittaja on Elements Musicin toimitusjohtaja.

MUSAPÄÄLLIKKÖ JALONEN

CwF+RtB = Euro

Musiikkibisnes on kyllästymiseen asti hakenut uusia bisnesalueita ja -malleja. Vahvin trendi on ollut 360-malli, jossa mahdollisimman moni liiketoiminta-alue laitetaan saman katon alle, ja musiikin tuotto kerätään eri lähteistä. Olen ollut itse tämän mallin kannattaja, mutta sittemmin kääntynyt kriitikoksi. Paperilla 360 toimii, mutta se ei tule ratkaisemaan haasteita, joita musiikilla tienaamiseen liittyy. Malli perustuu kontrolliin, eikä sitä kannata enää tavoitella. Siksi 360 on tuhoon tuomittu yritys tehdä levy-yhtiötoiminnasta tulevaisuuden bisnes.

Jenkkiläinen ”näkemysyrittäjä” Mike Masnick antaa pitkästä aikaa inspiroivan mallin musiikin myymiseen. Hänen case-esimerkkinsä Nine Inch Nailisin Trent Reznorista on hämmästyttävä. Masnickin mukaan kaikki perustuu kahteen asiaan: "connect with fans” (CwF) sekä ”reason to buy” (RtB). Nämä yhdistettynä luovat liikevaihtoa. Moni on varmasti tietoinen NIN-nokkamies Reznorin lukuisista tempauksista, joilla hän on hämmentänyt musiikkialaa ja fanejaan. Temppuilu johti lopulta Reznorin ja hänen levy-yhtiönsä välirikkoon, mutta sen jälkeen Reznor on todella lyönyt rahoiksi musiikillaan.

Reznor on nerokkaalla tavalla antanut faneilleen syyn seurata musiikkiaan sekä todellisia syitä ostaa sitä. Kun Nine Inch Nails on paketoinut musiikkiaan fyysisiksi tuotteiksi, kuulijoille on tarjottu lukuisia vaihtoehtoja, joita haluta. Uusimman NIN-albumin kallein versio maksoi 300 dollaria ja sen 2 500 kappaleen painos myytiin loppuun 30 tunnissa. Siis 750 000 dollarin vaihto yhdestä tuotevariaatiosta hieman yli vuorokaudessa. Ja musiikilla, jota bändi jakaa laillisesti ilmaiseksi.

Jos Trent Reznor osaa hyödyntää mystisyyttä, brittiläinen Imogean Heap puolestaan tuo kaiken pöytään. ”Immi” noudattaa omalla tavallaan samaa strategiaa kuin Nine Inch Nails. Taktiikka on tosin täysin erilainen. Imogen Heapin tapa jakaa elämäänsä musiikkinsa kautta on ainutlaatuista. Pointti on siinä, että Imogean Heap ei taktikoi, vaan kertoo tarinansa aidosti. Hän näkee vaivaa ja antaa ihmisille mahdollisuuden elää musiikkinsa mukana. Hän kertoo videoblogeissaan iloistaan ja suruistaan, onnistumisistaan ja peloistaan. Hän jopa antaa työtään jaettavaksi ja ottaa faneilta ehdotuksia biisien sävellykseen, teksteihin ja tuotantoon. Siinä sivussa hän tulee hoitaneeksi musiikkinsa markkinoinnin.

Miksi muut eivät tee kuten Imogen Heap tai Trent Reznor? Suurin osa ei jaksa. Suurin osa tahtoisi musiikin puhuvan puolestaan, mutta valitettavasti se harvoin riittää. Samalla, kun haemme yhä useampia tulolähteitä tehdäksemme musiikista kannattavaa, jotkut ovat huomanneet, miten yksinkertaista tämä on: ole olemassa faneillesi ja anna heille syy ostaa.

Kirjoittaja on Elements Musicin toimitusjohtaja.

MUSAPÄÄLLIKKÖ JALONEN

Tunne on järkisyy!

Olin viikonloppuna avaamassa nuorten musiikintekijöiden workshop-viikonloppua Järvenpäässä ja sain kuulla Jukka ”J." Karjalaisen mietteitä musiikin kirjoittamisesta. Karjalainen kertoi nipun teesejä, jotka sopivat musiikin lisäksi muuhunkin inhimilliseen tekemiseen.

Karjalainen puhui ja opetti kuin ihminen, joka on ymmärtänyt keskittyä olennaiseen ja karsia kaiken muun. Se on herkkua aikana, jolloin asioista yritetään tehdä vimmaisesti paljon hienompia, kuin ne oikeasti ovat. Olen syyllistynyt siihen monesti itsekin, kukapa ei olisi.

Karjalaisen yksi teesi oli: tunne on järkisyy. Intuitioon luottamisesta puhutaan paljon, mutta kun tiukka paikka tulee, luottaminen ei olekaan helppoa. Olemme taipuvaisia luottamaan mieluummin numeeriseen dataan, tutkimuksiin, suunnitelmiin ja laskelmiin kuin omiin tunteisiimme. Kun joku nostaa suunnitelmia tehdessä pöytään idean, että mentäisiin fiilispohjalta, hän tuskin saa tukea ajatukselleen. Eihän niin voi tehdä, kaikki muuttujat on otettava huomioon.

Kun numerot on murskattu ja suunnitelmat viilattu, jäljelle jää kysymys, tuntuuko tämä oikealta. Sillä kohtaa kannattaa pysähtyä miettimään ja olla rehellinen.

Malcolm Gladwellin hieno kirja ”Blink” käsittelee samaa teemaa. Hän kertoo kuvaavan esimerkin, kuinka taidemuseo koetti selvittää mahdollista taideväärennöstä laajoilla tutkimuksilla. Lopulta ratkaisun teki henkilö, joka silmänräpäyksen ajan luotti tunteeseensa, että jokin teoksessa mättää.

Esimerkiksi musiikissa on ajauduttu aivan liian pitkälle suunnitelmallisuuteen. Luovia ratkaisuja tehdään ennakoiden ja lopputulokset ovat masentavia. Tuotantoratkaisuja ohjaavat liian usein kohderyhmäajattelu, pohdinta radioiden tarpeista tai menestyneiden ilmiöiden kopiointi.

Kuka tahansa luovan organisaation päättävässä asemassa oleva ihminen tunnistaa saman ilmiön. Kaikilla on kova paine onnistua kerta toisensa jälkeen. Harvoin tulee vastaan yritystä, joka antaa ihmisilleen vapauden epäonnistua ja ottaa virheistä opikseen. Luovien ihmisten pitää voida epäonnistua.

Kun annamme intuition viedä, teemme varmasti pidemmällä aikavälillä ratkaisuja, jotka ovat parempia ja luovempia. Lisäksi se eheyttää meitä ja tekee hyvää myös läheisillemme. Kaikki voittavat. Tunne on todellakin järkisyy.

Kirjoittaja on Elements Musicin toimitusjohtaja.

MUSAPÄÄLLIKKÖ JALONEN

Lose control!

Otsikko lupaa hyvää. Olisi kovin trendikästä laittaa kortensa kekoon ja julistaa suurten levy-yhtiöiden kuolemaa ja kontrollin menetystä musiikkiin. Tai spekuloida sitä, missä vaiheessa musabisnes tajuaa vihdoin jakaa musiikin ilmaiseksi. Mutta ei, nyt on syytä käsitellä euroviisuja.

Lauantaina Suomi valitsi Waldo´s Peoplen Lose Control -biisin edustamaan meitä laulukilpailuun, jossa lauluilla ei ole kilpailtu enää aikoihin. Onneksi ainoat mahdolliset vaihtoehdot pääsivät loppusuoralle. Signmark on hyvä konsepti ja persoonallinen juttu. Sillä on mahdollisuus mennä vielä pitkälle ja tuoda samalla vähemmistöjen asiaa laajemminkin esille. Waldon biisi puolestaan on kaikista plagiaattisyytöksistä huolimatta hyvä ralli. Muuten Suomen euroviisukarsinta oli synkkää katsottavaa.

Jos Ruotsissa osataan tehdä jotain paremmin kuin meillä, ainakin euroviisukarsinnat. Ruotsalaiset marssittavat joka vuosi karsintoihin raskaan sarjan pop-ammattilaisia ja lähtevät voittamaan kisoja jo alkusuoralla. Kun katsoin ensimmäistä Suomen karsintaa, tunsin lähinnä häpeää alan puolesta. Luokatonta tunarointia ja huonoja biisejä.

Yle on mahdottoman tehtävän edessä, kun sen on pakko pyrkiä miellyttämään karsinnoissa kaikkia katsojia. Se on kaunis ajatus, mutta ei vain toimi. Jonkinlaista pofilointia pitää pystyä tekemään.

Suomessa artistivalinnat ovat mysteeri. Haku- ja valintaprosessissa kuulemma noudatetaan joka vuosi avoimuutta ja musiikkiyrityksiä kontaktoidaan laajasti. Olen valitettavasti eri mieltä. Jatkossa alan ottaminen prosessiin mukaan pitäisi tehdä niin, että karsinnoista ja niiden odotuksista käydään keskustelua esimerkiksi ÄKT:n, Indieco:n ja Suomen musiikkikustantajien välillä. Nyt niin ei tehdä.

Tuskin prosessissa suuria salaliittoja on, mutta jatkossa olisi tervehdyttävää todistaa yhteistä tavoitetta, jossa todella haetaan uusia, luovia ratkaisuja ja keskitytään kahteen musiikin perusasiaan: hienoon kappaleeseen ja sen esittämiseen. Olisi luullut, että Lordi olisi vihdoin paaluttanut meillekin samanlaisen asenteen euroviisuihin kuin Ruotsissa, mutta ei. Asennemuutos lähtee meistä. Kuulostaa naiivilta, mutta tuotteesta on tehtävä yksinkertaisesti parempi.

Kirjoittaja on Elements Musicin toimitusjohtaja.

MUSAPÄÄLLIKKÖ JALONEN

Rakastaako brändisi musiikkia?

Musiikkialan suurin kansainvälinen messutapahtuma Midem on viime vuosina käsitellyt yhä enemmän musiikin ja brändien yhteistyötä. Halu tiivistää tätä suhdetta tuntuu voimistuvan molemmilla puolilla pöytää. On selvä, että jos suhde saadaan toimimaan hyvin, molemmat osapuolet saavat toisiltaan paljon.

Pelkkä kiinnostus yhdessäoloon ei kuitenkaan riitä pitämään parisuhdetta koossa. Pitää olla myös työkaluja suhteen kehittämiseen ja ennen kaikkea kyky keskustella. Valitettavasti musiikki ja brändit eivät ole vielä tässä suhteessa valmiita alttarille.

Ruotsalaisen bränditoimisto Heartbeatsin Midemissä julkistama raportti brändien musiikinkäytöstä on mielenkiintoista luettavaa. Sen mukaan suurin osa yritysbrändeistä pitää musiikkia tärkeänä viestintävälineenä. Useimmat brändit jopa rakastavat musiikkia. Näkyykö tämä siinä, miten brändit käyttävät musiikkia. Eipä juurikaan. Miksi näin?

Suurimmiksi musiikin käytön esteiksi koetaan musiikin tehon mitattavuuden ongelma. Tuloksia on vaikea näyttää toteen. Suurimmalla osalla yrityksistä ei ole vakiintunutta äänilogoa tai suunnitelmaa sitä, miten ja millaista musiikkia brändi käyttää omassa viestinnässään. Musiikin käyttö koetaan kalliiksi ja vaikeaksi.

Musiikkibisneksellä puolestaan on paljon opittavaa brändimaailmasta ja sen tarpeista. Pienentyvien myyntien kanssa kamppaileva ala on edelleen lähdössä brändiyhteistyöhön ennen kaikkea omista intresseistään käsin. On toki ymmärrettävää, että omaa repertoaaria halutaan hyödyntää ja edistää sen käyttöä. Musiikkibisnekseltä puuttuu kuitenkin edelleen halu kehittää brändiyhteistyötä asiakkaansa tarpeista lähtien. Siis asiakkaan.

Musiikkiteollisuus on kiinni ajatuksessa: ”content is king!”. Ei, asiakas on nykyään king. Se vaatii isoa ajattelutavan muutosta oikeuksien omistajilta. Lisäksi se vaatii nopeutta, tehokkuutta, asiakaspalveluhenkeä ja hinnoittelun skarppaamista.

Kun halu tehdä yhteistyötä on olemassa, mutta keinot puuttuvat, esiin nousee mielenkiintoinen kysymys. Kuka päättää, millaista musiikkia brändit käyttävät ja miltä ne kuulostavat? Eipä juuri kukaan. Ainakaan tämä kysymys ei ole yleensä kenelläkään kokonaisvaltaisesti hallussa.

Brändin markkinointiviestintään mahtuu monia kohteita, joissa musiikki on mukana. Päätös käytettävästä musiikista on hajaantunut yleensä monille tahoille, jotka ovat mukana toteuttamassa viestintää. Harvoin brändin musiikista päättää brändi tai musiikkialan asiantuntija. Siis tahot, joilla on ainakin paperilla asiantuntijuutta omaan sektoriinsa.

Musiikin käyttö brändien yhteydessä on poikkeuksetta projektilähtöistä ja päätökset nojaavat henkilökohtaisiin mielipiteisiin. Kenen musiikkimaku ratkaisee? Ei sillä ole väliä, kunhan se on minun!

Kirjoittaja on Elements Musicin toimitusjohtaja.