M&M

Teinilabra

Juuso Enala, Markkinointi ja Mainonta, 17.5.2012 9:22

Kommentti: Arkivapaasi kaikki heitä

Tänään on helatorstai ja valtaosa ihmisistä viettää palkallista vapaapäivää. EK:n laskelmien mukaan arkipyhän kustannus työnantajalle on 0,45 % vuotuisesta palkkasummasta. Todellisuudessa se on alentuneen työmoraalimme vuoksi tuplat.

Kuten tiedämme, kaikki viisaus on Arkadianmäellä. Pappi, kansanedustaja ja persu Anssi Joutsenlahti kiteyttää ongelman tahtomattaan omassa blogissaan.

“Aikanaan helatorstai siirrettiin työmarkkinaneuvotteluiden vaatimuksesta lähimmän sunnuntain yhteyteen rationalisoinnin nimessä, mutta on nyt uudelleen palautettu sille kuuluvaan ja koko kristikunnassa olevaan oikeaan paikkaansa. Ja mikä estää, että joskus viikkorytmissämme on pientä poikkeavuutta. Tuleehan tähän viikonloppuun normaalia enemmän pituutta ja näin katkaistaan ehkä joskus vähän uuvuttavakin viikkorytmi. Ei kaikkea tarvitse valjastaa tehokkuuden alttarille.”

Eli arkipyhää seuraa saavutetuksi eduksi muodostunut ylityövapaa ja turhan arkipyhän varjolla valtaosa työntekijöistä saa rakennettua itselleen neljän päivän pidennetyn viikonlopun. Kustannus työnantajalle onkin – hups! – prosentin luokkaa. Ja koska torstain ja perjantain työt jäävät lomailun vuoksi tekemättä, ensi viikolla pitääkin tehdä taas ylitöitä, jotta saa kerättyä ainekset seuraavaan minilomaseen.

Wanhoina hyvinä aikoina tiet ruuhkaantuivat juhannusaattona. Autojen määrä on lisääntynyt, mutta ruuhkat ovat vähentyneet. Juhannuksen viettoon otetaan pehmeä lasku jo keskiviikkona. Samaan aikaan todetaan, että suomalaisen työn tuottavuus on laskenut huolestuttavasti kansainvälisessä kilpailussa. Ajassamme on jotakin vialla. Vapaa-ajan arvostus on ylittänyt työn arvostuksen. Toimivassa taloudessa niiden tulisi olla tasapainossa.

Kirjoittaja on huolissaan työnteon kulttuurista.

Teinilabra löytyy osoitteesta http://www.marmai.fi/blogit/teinilabra/ ja syötelukijalla http://www.marmai.fi/rss.xml?section=teinilabra.

Teinilabra

Juuso Enala, Markkinointi ja Mainonta, 10.5.2012 7:52

Kommentti: Sisältöä elämään

Tommi kirjoitti maanantaina viisaita sanoja suomalaisen mainonnan tason hiipumisesta. En osaa sitä arvioida, mutta tuskin arvio ihan perusteetonkaan on. Tommi jatkoi, että ala on rakennemuutoksen ja sukupolvenvaihdoksen keskellä. Se on varmaa.

Tulin alalle 80/90-lukujen vaihteessa. Nykyongelmien kivijalka valettiin vinoon jo silloin. 80-luvulle asti mainonta oli säilynyt melko puhdasoppisena käsityöläisyytenä. Kasinovuosina siitä alettiin tehdä bisnestä. Olin 90-luvun alkupuolella töissä kansainvälisessä ketjutoimistossa, jonka myyntikatteesta 40 % tuli suunnittelusta. Loput kavallettiin asiakkaiden alihankintalaskuja paisuttamalla. Kirjapainolaskujen ja promootio-T-paitojen hinnat kerrottiin kahdella. Omaa työtä ei arvostettu. Meidän suunnittelijoiden motivaatiota söi se, että rahat tehtiin meidän osaamisemme sijasta filunkipelillä.

Valveutuneet mainostajat oppivat valvomaan alihankintalaskuja ja vaativat läpinäkyvyyttä. Taantuvan alan pelastus löytyi verkkoviestinnästä. Mediarahaa alettiin sijoittaa toimiston itsensä toteuttamiin verkkopalveluihin. Viestinnän muodosta tuli tärkeämpää kuin sisällöstä. Nörtistä tuli arvokkaampi kuin mainonnansuunnittelijasta. Olin 90-luvun loppupuolella eräässä johtoryhmän palaverissa, jossa ihan silmät kirkkaana väitettiin, että markkinointiviestintäyhtiön arvo määrittyy verkkoviestintää tekevien koodarien määrästä. Jokainen nörtti on kahden miljoonan markan arvoinen, sanottiin. Jos haluttiin firmalle nopeasti 20 miljoonaa lisää markkina-arvoa, se onnistui palkkaamalla kymmenen uutta koodaria. Ja näin tehtiin. Sisällöntuotannon arvo alkoi palautua vasta kuplan puhjettua.

Viisaimmat meistä ovat ymmärtäneet, että tekniikkaan ei rakastuta. Sisältöön rakastutaan. Kanavariippumaton markkinointiviestintätoimisto on elinkelpoisin. Sen ovat sisäistäneet myös 90-luvulla syntyneet suunnittelijat.

Kirjoittaja oli siellä ja teki sitä.

Teinilabra löytyy osoitteesta http://www.marmai.fi/blogit/teinilabra/ ja syötelukijalla http://www.marmai.fi/rss.xml?section=teinilabra.

Teinilabra

Juuso Enala, Markkinointi ja Mainonta, 3.5.2012 7:36

Kommentti: Transsukupolvinen

Saatan ymmärtää vähän transsukupuolisia ihmisiä. Silti voin vain kuvitella, miltä tuntuu elää vieraalta ja väärältä tuntuvassa ruumiissa. Itse olen aina elänyt väärässä sukupolvessa: Pikkuvanhasta lapsesta on kasvanut nuoruuden elinvoimaa ihannoiva keski-ikäinen. Kun itse olin nuori, minulla oli monien kaltaisteni tapaan kiire perustaa perhe ja rakentaa uraa. Välivuosi oli meille 60-luvun lapsille kirosana ja nyt kipuilemme mukamas elämättä jäänyttä elämää.

En ole jäänyt mistään paitsi. Olen elänyt täyttä elämää. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei ole matkalta puuttunut. Joskus pappamopo on lähtenyt käsistä. Törmäyksiltä ei ole vältytty. Tapettiin sulautumalla elämä olisi ollut helpompaa. Mutta kuka väittää, että sen pitäisi olla helppoa?

Olin vaimoni kanssa sivustaseuraajana vappuaaton lakituksessa. Tarkkailin ympäristöäni ja vakuutuin taas kerran, että en kuitenkaan haluaisi elää uutta nuoruutta. Näin on hyvä. Joskus on kuitenkin päiviä, joihin haluaisin herätä ilman kyynisyyden taakkaa. Elämänkokemuksen luulisi hiovan ihmisestä pois turhat särmät. Onko sen pakko samalla turruttaa sielua?

Mitäkö tällaisen kukkahattusedän elämäntuska sitten tekee Marmain sivuilla? Markkinointiviestinnän ekosysteemiin kuuluu Suomessa muutama tuhat ihmistä. Keskikokoisessa maakuntakeskuksessa on enemmän kaltaisiani keski-ikäisiä. Me maksamme sinunkin palkkasi.

Kirjoittaja kuuluu kohderyhmään.

Teinilabra löytyy osoitteesta http://www.marmai.fi/blogit/teinilabra/ ja syötelukijalla http://www.marmai.fi/rss.xml?section=teinilabra.

Teinilabra

Juuso Enala, Markkinointi ja Mainonta, 26.4.2012 7:30

Kommentti: Didi

Idolsin tuomarina viime sunnuntaina vieraillut ruotsalainen Alexander Bard arvioi semifinaali-esitysten jälkeen, että Diandra Floresilla on mahdollisuus kasvaa sukupolvensa ääneksi.

Asetan Didille vieläkin enemmän toiveita. Olisi onnellista, mikäli hän antaisi sukupolvelleen myös kasvot: 17-vuotiaassa hyvinkääläisessä tiiviistyy kaikki hänen ikäpolvensa edustama hyvä. Kuten valtaosa hänen ikäisistään, Diandra on iloinen, avoin ja spontaani. Hän on kansainvälinen ja uskoo enemmän lahjoihinsa kuin päälle liimattuihin show-elementteihin.

Minkä palveluksen Adele Laurie Blue Adkins tekikään meille vain pari vuotta Didiä vanhempana? Julkaistessaan vuonna 2008 albuminsa ´19´ Adele vei aseet E-koodeja tirsuvien kilpailijoittensa vaaterekistä: Lihapuvut ja tötterörintaliivit näyttävät auttamattoman vanhentuneilta aidon karisman rinnalla.

Kun meillä on Didin kaltainen nuoriso, meillä on valoisa tulevaisuus.

Vähäks kirjoittaja on forever young.

Teinilabra löytyy osoitteesta http://www.marmai.fi/blogit/teinilabra/ ja syötelukijalla http://www.marmai.fi/rss.xml?section=teinilabra.

Teinilabra

Juuso Enala, Markkinointi ja Mainonta, 19.4.2012 7:59

Kommentti: Tähtiluokitus

En ole miesmuistiin yöpynyt kolmen tähden hotellissa.

Katselin äsken hotellivaihtoehtoja. Hotellit oli mahdollisuus luokitella hinnan, sijainnin tai tähtiluokituksen mukaan. Tähtiluokituksen kohdalla voi valita joko nousevan tai laskevan järjestyksen. Ymmärrän hintaluokittelun, mutta kenen kriteeri voi olla etsiä ensisijaisesti yhden tähden hotelleja?

Hotelliin kuluva rahamäärä on ollut vuosia vakio. Samalla kun tähtien määrä on kasvanut, vietettyjen öiden määrä per kerta on vähentynyt. Nuorena vietettiin helposti viikko torakoiden kanssa, nyt viikonloppu neljän tähden hotellissa ajaa saman asian. Lomasta palautuminen on vuosi vuodelta vaikeampaa.

En tiedä, onko nuoriso muuttunut vai ovatko tarpeet luotuja? Nykyteinit eivät pakkaa soputelttaa ruosteiseen Kuplavolkkariin ja suunnista Nummirockiin. He suunnittelevat matkaa Ryanairilla Tomorrowland-festareille Belgiaan ja teltan vaihtoehtona on Mansionin vuokraus DreamVillen majoituskylästä.

Missä he yöpyvät saavuttaessaan yhtä korkean iän kuin minä?

Kirjoittaja osaa nukkua myös lattialla.

Teinilabra löytyy osoitteesta http://www.marmai.fi/blogit/teinilabra/ ja syötelukijalla http://www.marmai.fi/rss.xml?section=teinilabra.

Teinilabra

Juuso Enala, Markkinointi ja Mainonta, 12.4.2012 7:43

Kommentti: Yhteistoimintamenettely

Miksei yrityselämän sääntöjä voi soveltaa perheissä?

Vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen perheemme tulotaso on laskenut. Samaan aikaan menot ovat jatkaneet kasvuaan. Teinipojat seisovat suihkussa aamuin ja illoin. Lämpimän veden kulut ovat tuplaantuneet. Kundit syövät kuin hevoset. Jääkaappi on koko ajan tyhjä. Samaan aikaan vanhemman pojan lapsilisä loppui ja nuoremman kohdalta se loppuu puolen vuoden päästä. Lukiokirjat maksavat maltaita.

Esikoisen ajokortin saamisen jälkeen bensakuluihin on tullut nousupiikki. Viikonloppuisin auto onneksi seisoo pihassa, kun kaverit käyvät kantamassa rahansa baareihin. Taidan kutsua pojat perhepalaveriin. On aika käynnistää YT-neuvottelut tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Jännittää. Onkohan perheeni ikärasistinen? Antaakohan se monoa minulle? Kuka silloin ottaisi paikkani?

Kirjoittaja on pian neuvottelupöydässä.

Teinilabra löytyy osoitteesta http://www.marmai.fi/blogit/teinilabra/ ja syötelukijalla http://www.marmai.fi/rss.xml?section=teinilabra.

Teinilabra

Juuso Enala, Markkinointi ja Mainonta, 5.4.2012 7:56

Kommentti: Vaikenevat vuvuzelat

Laji on yhtä vahva kuin sen fanikunta. Tyhjien ja mykkien katsomoiden edessä taiteilija tai urheilija ei pysty antamaan parastaan.

Jääkiekon MM-kisat käynnistyvät kuukauden päästä. Kotikisoilla voisi olla suomalaisia yhdistävä ja fanipohjaa vahvistava vaikutus. Momentum kuitenkin jätetään häpeilemättä ja tyhmyyksissään käyttämättä. Lippujen hinnat on pikavoittojen kiimassa nostettu kipurajoille – ja pitkälle niiden yli.

Jos nelihenkinen perhe haluaa nähdä livenä edes yhden Suomen alkusarjan ottelun, lippupaketti maksaa rapiat tuhat euroa. Plus matkat ja sapuskat. Liput eivät noilla hinnoilla arvatenkaan mene jääkiekkoa harrastaville perheille, vaan yrityskäyttöön. Lehterit – tai ravintolatilat – täyttyvät lajista piittaamattomista businessmiehistä. Samalla laji etäännyttää itsestään tulevaisuuden yhteistyökumppaneja. Toivottavasti he ymmärtävät hakeutua sellaisten lajien pariin, joissa arvoa annetaan myös omalla rahallaan maksaville ja omalla äänellään kannustaville faneille.

Kun toukokuussa hallit täyttävien keski-ikäisten vuvuzelat vaikenevat, mistä saadaan uutta verta tilalle?

Kirjoittajalla on kynän lisäksi tylsät luistimet.

Teinilabra löytyy osoitteesta http://www.marmai.fi/blogit/teinilabra/ ja syötelukijalla http://www.marmai.fi/rss.xml?section=teinilabra.

Teinilabra

Juuso Enala, Markkinointi ja Mainonta, 29.3.2012 7:55

Kommentti: Tekstiviesti piirongin laatikossa

Palkkasin jokunen vuosi sitten kesäpojan. Ensitöikseni pyysin häntä hankkimaan iltapäivän kuvaukseen kymmenen oranssia kaasupalloa. Kuvaaja saapui, mutta pallot puuttuivat.

”Poika, missä pallot?”

”Pallofirma ei ole vielä vastannut meilillä lähettämääni tilaukseen.”

- - -

Opiskeluvuosina olimme viettämässä pääsiäisiltaa ystävien mökillä. Saunoimme illan jo pimettyä. Sähkökatkos yllätti. Sampoot ja sienet olivat meiltä näkökykyyn tottuneilta totaalisen hukassa. Vahvasti likinäköinen vaimoni pelasti meidät tilanteesta.

”En ole koskaan nähnyt saunassa mitään. Löydän tavarat tunnustelemalla.”

- - -

Teoriassa olen hyvinkin kielitaitoinen. Olen ainakin joskus osannut erinomaisesti neljän kielen kieliopin. Puhumisen – tai varsinkin ääntämisen kanssa – onkin ollut aina hiukan haasteellisempaa. Jo lukion englanninopettaja pyysi minua lausumaan edes yhden sanan, mutta lausumaan sen kunnolla.

Jatkoin omalla tyylilläni.

- - -

Tekstiviestiä kirjoittavan ikäihmisen tunnistaa teinien mielestä jo sormistaan. Me vanhukset kun kirjoitamme viestejä vain yhdellä sormella näpyttelemällä. Voi olla, mutta kun kännykän akku kuolee tai näyttö halkeaa pudotessaan, me osaamme vaihtaa värinauhan varastohuoneen Olivetti-kirjoituskoneeseen. Ja tiedämme missä on lähin postilaatikko.

Ja ennen kaikkea tiedämme, miten eri tavalla vastaanottaja reagoi kuoren avaamiseen kuin tekstarin lukemiseen.

Kirjoittaja on 4G NMT:n ruumiissa.

Teinilabra löytyy osoitteesta http://www.marmai.fi/blogit/teinilabra/ ja syötelukijalla http://www.marmai.fi/rss.xml?section=teinilabra.

Teinilabra

Juuso Enala, Markkinointi ja Mainonta, 22.3.2012 7:33

Kommentti: Tavallaan

Olin eilen asiakaspalaverissa, jonka jälkeen oikaisin autolleni talossa sijaitsevan lounasravintolan läpi. Oviaukon tuntumassa neljän nelikymppisen naisen ryhmä päätteli lounastuntiaan kahvitellen. Minut nähdessään he alkoivat tirskua. Tunsin heidän katseensa selässäni kun jatkoin matkaani aulaan. Tirskunta jatkui.

Jompikumpi pojistani kirjoitti muutama vuosi sitten vanhemmistaan ala-asteen ainekirjoituksessa: ”Isä on tavallaan tyylikäs.” Se oli varhaisteiniltä tavallaan kauniisti sanottu.

Pidin päivänselvänä, että naisten rintoihin pakkautunut kevät ja ohitse kulkenut kaltaiseni tyyliniekka yhdessä laukaisivat näkemäni iloittelun. Jos syy oli – kuten luulen joku muu ja mahdollisesti osittain jopa itseeni liittymätön – onko sillä väliä. Naisilla oli hauskaa, minä koin itseni hetken hiukan voimakkaammaksi.

Teatteriammattilaiset tuskailevat, että keski-ikäisille naisnäyttelijöille ei riitä rooleja. Mainosmaailmassa keski-ikäiselle miehelle tuntuu löytyvän. Vaikka se olisi pellen rooli, ainakin se tuottaa iloa.

Kirjoittaja aiheuttaa mieluummin iloa kuin surua.

Teinilabra löytyy osoitteesta http://www.marmai.fi/blogit/teinilabra/ ja syötelukijalla http://www.marmai.fi/rss.xml?section=teinilabra.

Teinilabra

Juuso Enala, Markkinointi ja Mainonta, 15.3.2012 8:13

Kommentti: Myötähäpeä

Tapasin eilen entisen työkaverini. Hän kertoi tuntevansa myötähäpeää näistä blogikirjoituksistani. Kun pyysin häntä vaihtamaan kanavaa, hän kertoi tehneensä sen jo. Mutta ei auta, toinen entinen työkaverini referoi hänelle noloimmat postaukseni.

Sama kaveri muisteli, että olin ottanut hänet töihin suoraan koulun penkiltä vuonna 1999. Hän sanoi, että olin ollut silloin nuorempi kuin mitä hän on nyt. Tiistaina olin Ernst & Youngin ja Ilmarisen järjestämässä hienossa FOKUS-seminaarissa. Siellä puhuttiin vuodesta 2030. Se on lähellä. Jos katsomme saman verran taaksepäin vuoteen 1994, maailma ja sen tarjoamat applikaatiot olivat dramaattisesti erilaisia kuin mitä ne ovat nyt.

Sama työkaverini sanoi, että Suomi on niin pieni markkina, että kohderyhmiä on turha segmentoida. Mieluummin kuin erottavia tekijöitä kannattaa etsiä yhdistäviä tekijöitä. Olenkin etuoikeutettu siitä, että minulla on itseäni huomattavasti nuorempia kavereita, joiden kanssa minulla on paljon yhteistä. Siksi tiedänkin, että ystäväni kokema myötähäpeä on aitoa. Se on myös vastavuoroista. Vastahan siitä on 13 vuotta, kun koin myötähäpeää hänen puolestaan. Kuka milloinkin vaihtaa kenen vaippoja.

Kirjoittaja on niin so last season.

Teinilabra löytyy osoitteesta http://www.marmai.fi/blogit/teinilabra/ ja syötelukijalla http://www.marmai.fi/rss.xml?section=teinilabra.

Teinilabra

Juuso Enala, Markkinointi ja Mainonta, 8.3.2012 7:42

Kommentti: Tilataan Shutterista kuvituskuva 40 euroa. Not.

Olen viettänyt pari päivää Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemian mainonnansuunnittelulinjan opiskelijoiden kanssa. Heidän opetustilansa sijaitsevat Kupittaan kampusalueen ICT-talossa. Rakennus valittiin valmistuessaan vuonna 2007 Senaatti-kiinteistöjen vuoden rakennushankkeeksi. Perusteluissa todettiin seuraavaa:

“ICT-talon muoto on kampamainen, pääsääntöisesti joka pääkäyttäjällä on oma siipi. Sisätilat erottuvat toisistaan eri värein, jotka juontuvat osin käyttäjien virallisista väreistä, kuten keltaisesta, sinisestä ja vihreästä. Koko talon pituinen, valoisa, korkea sisäkatu yhdistää tilat toisiinsa. Arkkitehtonisesti näyttävän rakennuksen julkisivumateriaaleina on hyvin ympäristöön sopiva vaalea alumiiniritilä, punasävyinen metallikasetti ja merialumiinilevy. Hankkeen laajuus on 22 994 bruttoneliömetriä, rakennuskustannukset 55 miljoonaa euroa.”

Opiskelijat esittelivät minulle pyynnöstä tekemiään töitä. Ne olivat ensiluokkaisia. Yksikin suunnittelijapari kertoi, että kilpailumenestyksestä huolimatta työ oli jäänyt kismittämään: Heillä ei ollut määrärahaa hankkia Shutterstockista haluamaansa 40 euron kuvituskuvaa.

Sisältö 40 euroa. Seinät 55.000.000 euroa. Kumpi vaikuttaa opiskelijan uraan enemmän?

Kirjoittaja haluaa joskus hyppiä seinille.

Teinilabra löytyy osoitteesta http://www.marmai.fi/blogit/teinilabra/ ja syötelukijalla http://www.marmai.fi/rss.xml?section=teinilabra.

Teinilabra

Juuso Enala, Markkinointi ja Mainonta, 1.3.2012 7:44

Kommentti: Kyhmy rinnassa

Olen sanonut lapsilleni, että minua erottaa lapsistani ainakin yksi asia. Olen aikuinen, mutta olen ollut myös nuori. Vajavaisen elämänkokemuksensa vuoksi lapseni katselevat maailmaa vain toisella silmällä.

Kirjoitan blogissani omasta elämästäni. Vaikka olen 46-vuotias, moni asia tapahtuu minulle ensimmäistä kertaa. Koskaan ennen lapseni ei ole varttunut täysi-ikäiseksi. Koskaan ennen en ole saanut katsella katsomosta vanhojen tansseja, joissa tanssii oma lapseni. Koskaan en arvannut liikuttuvani siitä.

Ei tämä vanheneminen pelkkää juhlaa ole. Kun poikani on baarissa, en nuku kunnolla ennen kuin hän tulee kotiin. Jos 77-vuotias isäni sanoo, että huomenna hän menee katolle pudottamaan lunta, mietin, koska uskallan seuraavana päivänä soittaa hänelle ja varmistaa, että kaikki meni hyvin.

Valehtelisin jos väittäisin, että vanheneminen ei pelota minua. Mutta en ole yksin. Lähipiirissäni on kymmeniä kaltaisiani keski-ikäisiä. Blogissani olen yrittänyt antaa nuoremmillekin mahdollisuuden kurkistaa kaltaisteni elämään. Tiedosta on hyötyä, sillä saatan kuulua monen tätä lukevan palveluiden tai tuotteiden kohderyhmään.

Siksi minua yllättää, että esimerkiksi viime viikolla nimimerkki Elisa kommentoi kirjoitustani seuraavasti:

”Taas käsittämätön tuhnu. Mikä ihme näiden juttujen tarkoitus on? Eikö Enala keksi mitään muuta tapaa nolata itseään? Miten olisi vaikka munasillaan markettiin?”

Jos tämä oli palaute, en kokenut sitä rakentavaksi. Jonakin iltana Elisa saattaa hot joogan jälkeen suihkutellessaan löytää kyhmyn rinnastaan ja diagnoosin jälkeen alkaa kemoterapiakäyntien lomassa kirjoittaa peloistaan blogia. Hän kertoo, miten keinokuituinen punertava peruukki yhdistettynä kalpeisiin poskiin ja vetistäviin silmiin saa hänet näyttämään halvalta huoralta. Odottaako hän silloin nimimerkki Juusolta kannustusta?

”Taas käsittämätön tuhnu. Mikä ihme näiden juttujen tarkoitus on? Ei Kekkosellakaan ollut hiuksia. Älä siellä itke. Pradan aurinkolasit silmille, sipaisu Kanebon poskipunaa ja baanalle.”

Suomessa sairastuu vuosittain 27 000 ihmistä syöpään. Kirjoittaja on siltä osin terve ja kiitollinen siitä.

Teinilabra löytyy osoitteesta http://www.marmai.fi/blogit/teinilabra/ ja syötelukijalla http://www.marmai.fi/rss.xml?section=teinilabra.

Teinilabra

Juuso Enala, Markkinointi ja Mainonta, 23.2.2012 7:34

Kommentti: Menetetty yhteys

Muistan tositarinan 80-luvun lopun varsinaissuomalaisesta pikkukaupungista. Perinnön saanut parikymppinen mies meni pitkälle lounaalle paikalliseen kuppilaan, vaikka hänen olisi tullut odottaa kotonaan tärkeäksi kokemaansa puhelua.

Perintörahoilla haaste oli ratkaistavissa. Hän jätti puhelinvastaajaansa tiedon ravintolan puhelinnumerosta. Ravintolahenkilökunnan hän palkkasi vetämään lankapuhelimen omaan pöytäänsä. Operaatio edellytti 50 metrin jatkopiuhan hankkimista, sillä asiakas ei tyytynyt istumaan koko iltaa vain yhdessä pöydässä.

Minun kotini on siellä, minne lasken älypuhelimeni. Voin taas kiivetä ikuisen nuoruuden perässä, sillä olen vihdoin saavuttanut Maslow'n päivitetyn tarvehierarkian alemman portaan eli ikuisen tavoitettavuuden. Olen online, olen siis olemassa. Edellytän tavoitettavuutta myös läheisiltäni. Edellisiltana menetin yhteyden toiseen pojistani pariksi-kolmeksi tunniksi. Kun tavoitin hänet, olin orastavasti vihainen ja kysyin, miksi puhelut menevät koko ajan vastaajaan.

”Joo. Otin kännykän pois päältä.”

Tätä ei kerrota elämänhallinnan manuaalissa: Virran voi ottaa myös pois päältä.

Kirjoittaja on off.

Teinilabra löytyy osoitteesta http://www.marmai.fi/blogit/teinilabra/ ja syötelukijalla http://www.marmai.fi/rss.xml?section=teinilabra.

Teinilabra

Juuso Enala, Markkinointi ja Mainonta, 16.2.2012 7:34

Kommentti: Elämän valttikortit

Elämä on tie. Kirjoituksen alkuun sijoitettu latteus viitoittaa tarinan jatkoa: Onneksi elämä ei ole suoraviivainen moottoritie, vaan mutkitteleva ja kaksisuuntainen. Se mahdollistaa aidot kohtaamiset esimerkiksi sukupolvien välillä. Me vanhemmat voimme tarjota lapsillemme taloudellista ja kulttuurista perintöä. Lapset antavat tietämättään vaihturiksi tulevaisuudenuskoa.

Ekonomiliiton hallitus kokoontui eilen pohtimaan osaltaan liiton uutta strategiaa. Jos ihan rehellisiä ollaan, edunvalvontajärjestön parhaat hitit ovat kasari- ja ysärikamaa. Sefe-schlagerit eivät ole Z-sukupolven iPod-yhteensopivia. Elämän valttikortit ovat loppuun pelatut.

Tai niin uskoin kunnes muutin mieleni. Edunvalvontajärjestön hallituksen jäsenenä olen todellisella epämukavuusalueellani. Mutta eilen ymmärsin viihtyväni siellä. Oli upeaa ymmärtää, että koko hallitus sitoutui uuden strategian luomiseen jäsentensä ja potentiaalisten jäsentensä eduksi.

Todettiin, että uudellakin strategialla tulee olla sen verran painoarvoa (ja sivuja), että kun sillä lyö, se sattuu. Mutta strategia on pystyttävä presentoimaan jäsenkunnalle ja sidosryhmille innostavasti ja ymmärrettävästi. Sen on herätettävä intohimoja.

Strategiatyössä on mukana laajalti jäseniä, luottamushenkilöitä ja liiton henkilökuntaa. Substanssia piisaa. Kahden tunnin leffa pitää valmistuttuaan myydä katsojille minuutin trailerilla. Siinä juoni vasta punnitaan.

Kirjoittaja harrastaa kohtaamisia.

Teinilabra löytyy osoitteesta http://www.marmai.fi/blogit/teinilabra/ ja syötelukijalla http://www.marmai.fi/rss.xml?section=teinilabra.

Teinilabra

Juuso Enala, Markkinointi ja Mainonta, 10.2.2012 7:49

Kommentti: Something, somewhere, sometime

Minulle ei kerrottu, että somen avoimet ovet olivat heiluriovet. Nyt otsassani on vekki.

Some ei ratkaissut presidentinvaaleja vuonna 2012. Sen momentum oli ja meni. Seuraavalla kierroksella kuuden vuoden päässä hype syntyy jossakin muualla.

Some-avoimuus on meidän setä- ja täti-ihmisten hommaa. Meillä on ikkunat auki joka suuntaan. Esittelemme vaatekaappimme, paikkatietomme ja poliittiset suuntauksemme. Täysi-ikäisyyttä lähestyvät teinin seuraavat omasta avoimuudestaan hurmaantuneita vanhempiaan säälinsekaisin tuntein.

Teinit ovat syntyneet avoimeen maailmaan. Heidän ei tarvitse tanssia kaadetun muurin raunioilla. Heille sosiaalinen media ei ole massamedia vaan pienen piirin sisäinen, taktinen ase. He eivät tuota sisältöä koko maailmalle. He ymmärtävät keskittyä omaan lähipiiriinsä. He tietävät, että maailman valloitetaan pienissä paloissa. He tietävät vanhempiaan paremmin, mistä Leonard Cohen puhuu:

“I'm guided by the beauty of our weapons.

First we take Manhattan, then we take Berlin.”

Kirjoittaja luulee olevansa avoin.

Teinilabra löytyy osoitteesta http://www.marmai.fi/blogit/teinilabra/ ja syötelukijalla http://www.marmai.fi/rss.xml?section=teinilabra.

Teinilabra

Juuso Enala, Markkinointi ja Mainonta, 2.2.2012 7:34

Kommentti: Wilma

Muistan, miten odotin kultaisella 80-luvulla täysi-ikäistymistä. Ajokortti oli Ulvilassa, Kokemäenjoen itäpuolella asuvalle ovi avaraan maailmaan. Tai edes Poriin. Neitsytmatkani isolle kirkolle oli unohtumaton: Muistan kuin eilisen, miten Uusikoivistontiellä autostereoista raikasi David Bowien Modern love.

Vanhempi poikani täyttää ensi viikolla 18 vuotta. Hän käy autokoulua, mutta ajokortin saamisella ei tunnu olevan mikään kiire. Miksi olisikaan? Bussilla pääsee. Kesällä sitten kavereitten kanssa festareille isän autolla ;) Täysi-ikäisyys ei enää käy syyksi edes baarielämän aloittamiselle. Ennen baariin uskallettiin kaverin tai veljen papereilla pari kuukautta ennen suurta syntymäpäivää. Nykyisin kaksikaan vuotta ei ole poikkeus.

Uusi syy odottaa täysi-ikäistymistä on tässä:

=== Frans Enala ===

== Uudet merkinnät ==

Opiskelijalla on seuraavat merkinnät:

30.1. tunti 14:35: P Luvaton selvittämätön poissaolo (JAL)

--------------

Tämä on Wilma-järjestelmän automaattisesti lähettämä ilmoitus.

Lähetetty 31.1.2012 klo 16:05

Koko perhe odottaa yhtä hartaasti päivää, jona vanhempien ei tarvitse selitellä koulun tietojärjestelmään oman lapsen poissaoloja. Onni kohtaa kymmenen päivän päästä.

Kirjoittaja on alaikäisten poikien huoltaja.

Teinilabra löytyy osoitteesta http://www.marmai.fi/blogit/teinilabra/ ja syötelukijalla http://www.marmai.fi/rss.xml?section=teinilabra.

Teinilabra

Juuso Enala, Markkinointi ja Mainonta, 26.1.2012 7:46

Kommentti: Lannistumaton Luke

Minusta on tullut kyyninen paska. Eikä tämä tästä jatkossa ainakaan parempaan suuntaan mene.

Vanhempi poikani pelasi eilen koulun joukkueessa kaukalopalloa. Edellisenä iltana hain hänet saba-treeneistä. Hän ajatteli matkalla ääneen, mahdetaanko moisessa lajissa käyttää polvisuojia. Hän kun ei ollut koskaan lajia kokeillut.

Hän soitti kaverilleen suojia lainatakseen, mutta puhelu katkesi alkuunsa.

”Tulipas Kallelta nopeet luurit. Varmaan vahinko.” (viiltävintä kommentissa oli iloisesti nouseva intonaatio)

Tässä kohden kaiken kokenut isä olisi ajatellut toisin: ”Kalle ei halua vastata minulle. Hänellä on tärkeämpi keskustelu jonkun toisen kanssa. Hän on jostain syystä suuttunut minulle.”

Pojasta polvi on lannistumattomampi. Lapseni soitti välittömästi uudelleen edelliseen numeroon ja Kalle vastasi. Homma hoitui.

Kyyninen isä olisi jäänyt ilman polvisuojia. Hänen energiansa olisi kulunut väärien ja turhien johtopäätösten tekemiseen. Tänään hänen polvensa olisivat ruvella. Voi perse.

Kirjoittaja on tammikuun kyynikko.

Teinilabra löytyy osoitteesta http://www.marmai.fi/blogit/teinilabra/ ja syötelukijalla http://www.marmai.fi/rss.xml?section=teinilabra.

Teinilabra

Juuso Enala, Markkinointi ja Mainonta, 19.1.2012 8:02

Kommentti: Taakka

Vaikka otantani on varsin ohut, olen ollut huomaavinani, että valtaosa lukiolaisista pitää suosikkiaineinaan historiaa ja yhteiskuntaoppia. Maaperän luulisi olevan muokattu yhteiskunnalliselle vaikuttamiselle otolliseksi, mutta tästä huolimatta nuorison poliittinen ja yhteiskunnallinen aktiivisuus on laimeaa.

Ylellä oli positiivinen avaus oikeaan suuntaan, kun yksi viimeisimmistä presidenttipaneeleista televisioitiin Järvenpään lukiosta. Odotin mielenkiinnolla teini-ikäisten opiskelijoiden kysymyksiä keski-iältään eläkeikää lähestyviltä kandidaateilta. Mutta niin oli nuori sopeutuvainen. Ehdokkaiden ei ollenkaan tarvinnut sopeuttaa itseään kohderyhmälleen sopivaksi, sillä opiskelijat olivat keski-ikäistäneet itsensä poliittisesti korrektiksi harmaaksi massaksi.

Vaikka tiedän, että nuorisomme on monessa asiassa vanhempiaan konservatiivisempaa, koen oloni epämukavaksi pillifarkuissani. Nuoriso on ulkoistanut kapinan vanhemmilleen. On siinä taakkaa kannettavaksi. Neuvolassa ei kerrottu, että vanhemmuuden elinkautisesta ei armahdeta 18-vuoden istumisen jälkeen. Ei vaikka käytös olisi ollut miten moitteetonta tahansa.

Kirjoittaja on kapinallinen keski-ikäinen pieru.

Teinilabra löytyy osoitteesta http://www.marmai.fi/blogit/teinilabra/ ja syötelukijalla http://www.marmai.fi/rss.xml?section=teinilabra.

Teinilabra

Juuso Enala, Markkinointi ja Mainonta, 12.1.2012 7:34

Kommentti: Tosi-tv muokkaa reaalimaailmaa

Olen seurannut eilen ennakkoäänestyksellä käynnistyneitä presidentinvaalejamme kauhunsekaisesti. Moni äänioikeutettu on kertonut julkisesti taktikoivansa ensimmäisellä kierroksella ja äänestävänsä oman suosikkinsa sijasta sitä ehdokasta, jonka toivoo häviävän toisen kierroksen.

Aikuiset ihmiset valitsevat maan päämiestä kuin BB-voittajaa.

Ei vaalikamppailu muutenkaan juuri eroa tositeeveestä. Tällä viikolla olemme saaneet kuulla Timo Soinin harrastaneen seksiä (foto ois kiva ylläri) vaimonsa kanssa (toivottavasti ehkäisy oli kunnossa) ja Eva Biaudet'n miehen yhden parkkisakon (75 e) menneen joskus ulosottoon. Paavo Lipponen (feat. Päivi Lipponen) hennaa hiuksiaan vain siksi, että uimavesi värjää ne. Harmaiksi?

Kuuden vuoden kuluttua tv-viihteen kuumin hitti lienee Haluatko tasavallan presidentiksi -reality. Kun tämän päivän teinit tarttuvat vallankahvaan, he varmasti muuttavat äänestyksen maksulliseksi ja lisäävät maksimaalisen tuoton toiveissa puoltoäänien rinnalle häätöäänet.

Kirjoittajalla on vain yksi ääni.

Teinilabra löytyy osoitteesta http://www.marmai.fi/blogit/teinilabra/ ja syötelukijalla http://www.marmai.fi/rss.xml?section=teinilabra.

Teinilabra

Juuso Enala, Markkinointi ja Mainonta, 22.12.2011 8:00

Kommentti: Joulun arvo

Joulu on lahjattomalle kuin pikkujoulu absolutistille. Selittelyä ja tekosyitä.

Onko joulu täydempi kun sen käärii maatumattomaan paperiin? Jos lahjapuseron repii kääreistä jouluaattona, lämmittääkö se 40 prosenttia enemmän kuin välipäivien alennusmyynneistä ostettuna?

Lahjoja ja kortteja on ihana saada; niitä on vielä ihanampi antaa. En kuitenkaan osta joululahjoja. Miksi muistaisin läheisimpiäni velvollisuudentunteesta vain yhtenä päivänä vuodessa? Tosin parempi edes yksi varmasti ajastettu kuin 364 epävarmaa ja toteutumatonta päivää.

Miksi tavara myydään joulun jälkeen puoleen hintaan, mutta hyväntekeväisyys on aina täysihintaista? PLAN-kummilasta ei saa Viattomien lasten päivän välipäivämarkkinoilta puoleen hintaan. Toivottavasti se on merkki siitä, että ihmisyys ei ole koskaan alessa.

Joulun arvo on ihmisissä.

Kirjoittaja on arvokas.

Teinilabra löytyy osoitteesta http://www.marmai.fi/blogit/teinilabra/ ja syötelukijalla http://www.marmai.fi/rss.xml?section=teinilabra.

Teinilabra

Juuso Enala, Markkinointi ja Mainonta, 15.12.2011 7:11

Kommentti: Kuulun kohderyhmään

Untuvikkona mainonnansuunnittelija 80/90-lukujen vaihteessa nauroimme kollegoitten kanssa Taucher Young & Rubicamin upottavilla nahkasohvilla, että emme kuuluu yhdenkään mainostamamme tuotteen kohderyhmään.

Ehkä juuri tästä syystä saimme työhön tullessamme perehdyttämispaketin, johon kuului olennaisena osana Taucherin Sininen kirja. Valitettavasti tämä katekismukseen verrattava mainosuskon kulmakivi on päässyt minulta hukkumaan. Muistan kuitenkin siitä tämänkaltaisen psalmin:

”Vaikka itse luetkin iltaisin italialaisia sisustuslehtiä, muista, että puolitoista miljoonaa suomalaista katsoo televisiosta tangomarkkinoita. Juuri tämä tuulipukukansa saattaa kuulua kampanjasi kohderyhmään.”

En käytä vieläkään tuulipukua, en katso liioin tangomarkkinoita. En tosin lue italialaisia sisustuslehtiäkään. Mutta vihdoin tunnen kuuluvani miltei kaikkiin mahdollisiin kohderyhmiin.

Lapseni ovat 16- ja 17-vuotiaat. Unelmoin vain pariskunnille räätälöidyistä matkoista. Sivusilmällä vilkuilen perhematkoja. Vihdoin voisin hankkia kaksipaikkaisen auton, paitsi että kun ajokortin pian saava poikani lainaa sitä kuitenkin, siinä pitää olla tilaa myös kavereille. Pikaruoka on ihan kelpo vaihtoehto fine diningille. Koiranruokamainoksetkin kiinnostavat tyhjän pesän syndroomaan valmistautuvaa: Olisiko vihdoin aika hankkia lemmikki?

Elämän mylly on rikkonut nuoruuden ehdottomuuden kuoren. Tehnyt siihen rakosia, joista markkinointiviestin on helppo livahtaa sisälle. En ole siitä pelkästään pahoillani. On lohduttavaa kuulua joukkoon.

Kirjoittaja on keski-ikäinen.

Teinilabra löytyy osoitteesta http://www.marmai.fi/blogit/teinilabra/ ja syötelukijalla http://www.marmai.fi/rss.xml?section=teinilabra.

Teinilabra

Juuso Enala, Markkinointi ja Mainonta, 8.12.2011 8:31

Kommentti: Kenen vuoro tehdä työt?

Joulukuun Kuukausiliitteessä oli Seija Sartin juttu työstä. Tai siitä, että puolet suomalaisista työikäisistä ei tee työtä. Toimittajan lailla minua hämmentää se, miten työssä ollessa odotetaan lomaa, eläkettä tai sapattivapaata. Minun kelpaakin hämmästellä, sillä kuulun Sartin kuvailemiin sankarityöntekijöihin.

Vanhempieni ikäluokka oli sodanjälkeisen Suomen rakentajasukupolvea. Päivät käytiin työssä kodin ulkopuolella, illalla rakennettiin perheelle talo ja puutarha. 30–50-luvuilla syntyneillä työmoraaliin yhdistyivät kädentaidot, joilla korvattiin perityn vaurauden puuttuminen.

Heidän 60–80-luvuilla syntyneillä lapsillaan oli turvattu lapsuus hartiapankki- tai lähiökerrostalossa. Kädentaitoja lasten ei tarvinnut opetella, sillä työnsankarivanhemmat tekivät kaiken eteen. Lapsille jäi aikaa harrastaa ja sivistää itseään. Nyt aikuisiksi kasvaneina he ovat ulkoistaneet kotityöt einestiskeille ja mökkitalkkareille.

Seuraavaa, 90-luvulla syntyneiden sukupolvea ei tunnu kiinnostavan ainakaan työ. Heillä on isän maksama HD-TV ilman sen suurempia ponnistuksia. Miksi kuunnella v*ttumaista pomoa jossain v*tun konttoriloukossa joskus v*tun aamulla? Tällä hetkellä työelämään etabloituvat eivät ole koskaan joutuneet sitoutumaan aikaan eikä paikkaan.

Ilkeämme silti yhä tarjota epätyypilliselle sukupolvelle tyypillisiä työsuhteita.

Meille, joille työ on elämä, on vaikea ymmärtää sukupolvea, jolle elämä on työ.

Kirjoittaja on työn sankari.

Teinilabra löytyy osoitteesta http://www.marmai.fi/blogit/teinilabra/ ja syötelukijalla http://www.marmai.fi/rss.xml?section=teinilabra.

Teinilabra

Juuso Enala, Markkinointi ja Mainonta, 1.12.2011 7:38

Kommentti: 10 – kuin unelma

Joskus 80-luvulla olin hyvä lukiolainen. Keskiarvo oli lähempänä kymppiä kuin ysiä. Laudatureja pukkasi yo-kirjoituksista aina toiselle käden sormille asti. Niillä näytöillä akateeminen maailma oli minulle avoin.

Oma historiani on tehnyt minusta huonon kasvattajan. Arvostan lapsiltanikin koulumenestystä. Tiedän, että olen väärässä. Tiedän, että pelkällä kirjaviisaudella ei näillä markkinoilla menestytä.

Menestyjä on sopiva sekoitus tervettä itsetuntoa, sosiaalisuutta, esiintymiskykyä ja kansainvälisyyttä. Nykyteineillä on kiitettävästi näitä kaikkia. Mutta koska niitä on vaikea mitata absoluuttisesti, haluan nähdä todistuspapereissa myös vähintään kohtuullisia numeroita.

Mikä minua vaivaa? En ole työhaastattelussa katsonut koskaan yhdenkään hakijan todistusta, mutta haluan nähdä ne omilta lapsiltani. Toiset meistä eivät näe metsää puilta. Minä en näe elämää numeroiden takaa.

Kirjoittaja tekee itsestään suuren numeron.

Teinilabra löytyy osoitteesta http://www.marmai.fi/blogit/teinilabra/ ja syötelukijalla http://www.marmai.fi/rss.xml?section=teinilabra.

Teinilabra

Juuso Enala, Markkinointi ja Mainonta, 24.11.2011 8:03

Kommentti: Suuri numero

Isäni on kuulunut kirjakerhoon varmaan 50 vuotta. Verenperintönä kokeilin itsekin jäsenyyttä joskus 90-luvulla. Kokeilu jäi pariin vuoteen. Lapseni ovat todistettavasti lukeneet kirjoja, käyneet kerhoa, mutta kirjakerho on heille tuttu vain historiankirjoituksista.

En usko, että kirjakerhojen epäseksikkyydessä on kyse vain niiden tarjoaman tuotteen vanhentuneesta käyttöliittymästä. Haaste on enemmänkin nuorten sukupolvien sitoutumiskammosta. He eivät halua kuutta ilmaista tuotetta vastineeksi muutaman täysihintaisen ostamisesta. He tietävät, ettei ole olemassa ilmaisia lounaita. Nuori ihminen pärjää päivän syömättäkin.

Vanhemmat ostavat lentolipun ajoissa, koska luulevat saavansa sen halvemmalla. Nuoret ostavat sen samasta syystä viime tinkaan. Ja jos he jäävät ilman, ainahan voi mennä junalla tai seuraavana viikonloppuna.

Maailma muuttuu nopeammin kuin ihmiset. Nuoret ovat kuin maailmalta tullut korskea vieraslaji tapetiksi muuttuneen flooran ja faunan keskellä. Ketterinä he sopeutuvat uuteen maailmaan vanhoja ja kangistuneita paremmin. He voivat hyvin sillä, mikä putoaa vanhempien rattailta. Nuoret eivät kuitenkaan elä vanhempiensa suomilla armopaloilla. Päinvastoin. He tietävät, että me aikuiset arvostamme täysin vääriä asioita. Mutta päinvastoin kuin vanhemmat lapsilleen, he eivät tee toisen sukupolven vääristä valinnoista suurta numeroa.

Kirjoittaja on pudonnut kärryiltä.

Teinilabra löytyy osoitteesta http://www.marmai.fi/blogit/teinilabra/ ja syötelukijalla http://www.marmai.fi/rss.xml?section=teinilabra.

Teinilabra

Juuso Enala, Markkinointi ja Mainonta, 17.11.2011 7:41

Kommentti: Kärpästen herra

Aika tuntuu pysähtyneen.

Olin Ulvilan-Kullaan peruskoulun yläasteen 9. luokalla vuonna 1981. Kolme vuosikymmentä sitten nuorten mediakulutus oli verrattain konservatiivista. Vaihtoehtojen puuttuessa katsoimme perjantai-iltaisin Dallasia yhdessä vanhempiemme kanssa.

Omille lapsilleni perjantai ei ole dallaspullan tuoksuinen perheperjantai. Mutta jotakin yhteistäkin meillä on. Peruskoulun viimeisen vuoden kirjallisuuslista ei tunnu muuttuneen 30 vuodessa mihinkään: Kärpästen herra, Sieppari ruispellossa (mielellään Saarikosken hähmäisenä suomennoksena) ja Tuntematon sotilas.

Varmaan ihan kelvollisia kirjoja, mutta minun mielestäni niiden paikka olisi historian tunnilla. Jos opusten luettamisen tarkoituksena on innostaa nuoret kirjallisuuden ystäväksi, pahaa pelkään, että toive ei toteudu. Tuskin teinien korvanapeissakaan laulaa Katri-Helenan puhelinlangat.

Kirjoittaja on myös lukija.

Teinilabra löytyy osoitteesta http://www.marmai.fi/blogit/teinilabra/ ja syötelukijalla http://www.marmai.fi/rss.xml?section=teinilabra.

Sivu: 1 / 2