Toimitukselta
Mikko Laitila, M&M, 17.6.2010, 11:47Kommentti: "Eihän meillä verkkokauppaa esiinny"
Kaupan liitto, Asiakkuusmarkkinointiliitto ja TNS Gallup
aloittivat Suomessa verkkokaupan
seurannan. Toimijoiden mukaan se on kattava.
Täällä mediassa jäämme odottamaan uutuutta mielenkiinnolla.
Tietoa verkkokaupasta on tippunut tähänkin saakka. Miljarditolkulla heittävien lukujen perusteella on kuitenkin erinomaisen vaikeaa tietää, missä todellisuudessa mennään.
Kun soitin neljä vuotta sitten Kaupan liittoon ja kyselin näkemyksiä verkkokaupasta, vastaus oli hieman huvittunut hymähdys, sillä ”eihän meillä Suomessa tämmöistä verkkokauppaa esiinny”.
Samana vuonna Suomen Elektronisen Kaupan Yhdistys (ECF) laski suomalaisten ostaneen netistä jo yli 2,5 miljardilla eurolla. Ulkomaisten nettikauppojen osuus oli tuolloin 700 miljoonaa. Verkkokauppa.com kasvoi hurjaa vauhtia ja ulkomaiset verkkokaupat rynnistivät elektroniikassa ja jopa auton renkaissa.
Kaupan liitossa on sittemmin päästy kartalle.
Asiakkuusmarkkinointiliiton talvella julkistaman tutkimuksen mukaan verkkokauppa on arkea, suomalaiset ostivat toissa vuonna verkkokaupoista 1,4 miljardilla eurolla.
Tähän lukuun Kaupan liittokin nojaa ja on tiedottanutkin verkkokaupan muutoksista.
ECF:n mukaan viime vuonna suomalaisten kaikki verkko-ostot nousivat 5,1 miljardiin euroon. Summa sisältää tavaroiden ja palvelujen ostot sekä Suomesta että ulkomailta.
Näiden ääripäiden väliin mahtuu edelleen aika monta hyvää näkemystä siitä, paljonko suomalaiset todella verkkokauppohin rahaa laittavat.
ASML/TNS -ennusteesta tulee Suomen virallinen lista, sillä ECF aikoo lopettaa verkkokauppa-arvioiden tekemisen tähän.
Kaikki Toimitukselta-blogit löytyvät osoitteesta http://www.marmai.fi/blogit/toimitukselta/.












