Toimitukselta

Mikko Metsämäki 9.10.2009 13:53 päivitetty 4.2.2016 09:49

Kommentti: Hyvästi, Lapin Kulta!

Hartwallin päätös sulkea Tornion panimo voi olla viimeinen niitti Lapin Kullan arkkuun, mutta brändi rapistui jo aiemmin.

Hartwall kertoi torstaina aikovansa sulkea Tornion panimon – Lapin Kullan kodin. Päätöstä on edeltänyt monta surkeaa vuotta ja monta surkeaa päätöstä, joilla takavuosien ykkösbrändi on ajettu alas.

Vielä 1990-luvun kultavuosina Lapin Kullan markkinaosuus oli päivittäistavarakaupassa 35 prosenttia. Sitten kuolemantuomiota jo odottanut Sinebrychoffin Karhu heräsi talviuniltaan ja hiipi ulkomainontavetoisella brändinrakennuksella markkinaykköseksi.

2000-luvulla Lapin Kullan alamäkeä on vauhdittanut oluen alemyynti, joka on tehnyt Hartwallin entisestä kruununjalokivestä täyttä bulkkia. Markkinaosuus on luisunut kymmenen prosentin kieppeille ja Hartwallin ykkösmerkiksi on noussut Karjala.

Viime vuosina Hartwall on yrittänyt herättää Lapin Kultaa henkiin muuttamalla makua ja tuotemielikuvaa. Tulokset ovat olleet laihoja.

Kun myynti ei vedä ja brändin merkitys on käynyt matalakatteisessa olutkaupassa miltei olemattomammaksi, Hartwallin uuden isännän Heinekenin tuskin tarvitsi pohtia Tornion tehtaan kohtaloa kovin kauaa.

Tässä tilanteessa ei myöskään paljon paina, kuinka syvästi Olutliitto ja Facebookin boikottiryhmä Hartwallin päätöstä paheksuvat.

Lapille ja Tornion tehtaan työntekijöille lopetuspäätös on kova pala, mutta Lapin Kullan imagolle valmistuksen siirto Lahteen on lopulta vain yksi takaisku pitkässä takaiskujen ketjussa.

Jos Hartwall haluaa pitää perinteikkään brändin hengissä, kuluttajat kyllä unohtavat päätöksen muutamassa vuodessa. Eihän Karhuakaan enää tehdä Porissa eikä Karjalaa Lappeenrannassa.

Kaikki Toimitukselta-blogit löytyvät osoitteesta http://www.marmai.fi/blogit/toimitukselta/.