Totuus

Henrik Muukkonen 23.9. 07:31

Rakastunut maksaa aina

Karoliina Paavilainen
Henrik Muukkonen on M&M:n uutispäällikkö.

Brändiuskolliset ihmiset kulkevat kuin autopilotilla tuotteen luo ja maksavat mitä pyydetään

Fazer Makeisten toimitusjohtaja Rolf Ladau piti Mainostajien Liiton järjestämän Mainontapäivän mieleen jäävimmän puheen viime viikolla. Ladau kertoi, että hän on keskittynyt brändien rakentamiseen eikä tuotteiden myyntiin, koska ”Mitä tehokkaammin rakennat brändejä, sitä paremmin myynti kulkee”.

Ladaun mukaan antautuminen pelkkään hinta- tai tuotekehityskilpailuun on vaarallista, koska aina tulee joku, joka myy hieman halvemmalla tai hieman parempaa tuotetta. Hyvä brändi kestää huonojakin aikoja.

Brändiuskolliset ihmiset kulkevat kuin autopilotilla tuotteen luo ja maksavat mitä pyydetään. Ladau kertoi itse ostavansa aina Heinz-ketsuppia juuri näin.

Ladau neuvoikin yleisöä rakentamaan brändejä tunteella ja kuin rakkaussuhdetta, koska rakastuneet ihmiset kuluttavat rahaa enemmän kuin ne, jotka eivät ole rakastuneita.

Brändin merkitys näkyy myös bränditutkimuksessamme. Esimerkiksi kelpaa vaikka Fiskars, jonka päätös siirtää tuotanto Helsingin keramiikkatehtaalta Aasiaan sai ihmiset viime syksynä hermostumaan. Fiskarsin brändien arvostus putosi, mutta ne ovat silti Suomen arvostetuimpien brändien kärkijoukossa.

Myös Nokian Renkaiden rengastestivilppi pudotti Nokian Renkaiden ja Hakkapeliitan arvostusta rutkasti, mutta molemmat brändit säilyttivät kärkipaikkansa Suomen arvostetuimpina rengasbrändeinä. Myös yhtiön liikevaihto ja liikevoitto säilyivät liki ennallaan alkuvuonna edellisvuoden alkuvuoteen verrattuna.

Rakastuneet antavat paljon anteeksi.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö