TOIMITUKSEN KOMMENTTI
Mikko Metsämäki, M&M, 28.9.2006, 10:31Raisio uskoi rasisteja
Hufvudstadsbladet lopetti Volt-viikkoliitteensä lanseerauskampanjan ennen aikojaan, kun Raisio niin vaati. Raision mukaan mainos, jossa musta nainen poseerasi kansallispuvussa pellolla, ”rikkoi Elovenan tavaramerkkiä”.
Rientolan suunnittelemassa mainoksessa oli eittämättä tiettyjä viitteitä Elovena-tyttöön, mutta on vaikea nähdä, miten oivaltava kulttuurilaina olisi loukannut Raisiota.
Tiettävästi osapuolet olivat keskustelleet aiheesta jo kampanjan alkuvaiheessa elokuussa. Tuolloin Raision lakiasiainjohtaja Mikko Korttila näytti kampanjalle vihreää valoa. Syyskuun puolivälissä kelkka kuitenkin kääntyi. Miksi?
Korttilan mukaan Raisioon tuli lukuisia yhteydenottoja kuluttajilta, jotka kokivat, että HBL:n mainos loukkaa Elovena-tyttöä: ”Ihmiset ilmoittivat, että he aikovat boikotoida tuotteitamme, ellei mainosta poisteta”, Korttila sanoi Ilta-Sanomissa.
Ketä nämä ihmiset olivat? Internetissä aiheesta kohkattiin lähinnä äärioikeistolaisella Stormfront.org-sivustolla, jonka keskustelijat myös siteerasivat Raision asiakaspalvelusta saamiaan vastauksia valituksiinsa.
Kuluttaja on kuningas, vaikka olisikin rasisti, päätteli Raisio ja taipui uusnatsien painostuksen alla.
Kannattaisikohan Raision keskittyä johonkin muuhun kuin suomenruotsalaisten sanomalehtien mainoskampanjoiden vahtimiseen – esimerkiksi omaan markkinointiinsa. Kuten viime sunnuntain Hesari muistutti, Raisio on lanseerannut pelkästään tänä vuonna 70 uutuustuotetta. Muistaako joku nähneensä niiden markkinointia?
Alamäkeä koko 2000-luvun lasketellut yhtiö on onnistunut pettämään melkein kaikki odotukset, joita siihen viime vuosikymmenen lopulla asetettiin. Maajussien hallitsema yhtiö pyrki tuolloin profiloitumaan korkean teknologian ruokatalona ja asettui odottamaan, että maailma hullaantuu sen nerokkaisiin keksintöihin.
Todellisuudessa Raision keksinnöt ovat Benecolia lukuunottamatta jääneet kummajaisiksi, pakkaussuunnittelu kömpelöksi ja markkinointi puolivillaiseksi. Esimerkiksi soijapohjainen GoGreen-tuoteperhe muistuttaa ulkoiselta ilmeeltään erehdyttävästi Goodbye Lenin -elokuvasta tuttuja kansandemokraattisia brändejä.
Ja nyt sympaattinen Elovena-tyttökin paljastuu natsien yhteistoimintanaiseksi. Raisio näyttää pystyvän pilaamaan myös trad-brändeihinsä varastoidun pääoman.












