Musiikkivienti

Laura Kukkonen 10.3. 07:30

Almaa ei tarvitse selittää

Meeri Utti

Alma yrittää poikkeuksellista läpilyontiä suomalaisessa musiikkiviennissä. Saara Aalto puskee itseään kohti tähteyttä Briteistä käsin.

Ison suomalaisen levy-yhtiön pomo antoi Alma-Sofia Miettiselle neuvon pari vuotta sitten: mitä jos vaihtaisit laulukielen suomeksi? Saara Sofia Aalto taas on noussut kerta toisensa jälkeen tv-ruutuihin näyttääkseen potentiaalinsa suurelle yleisölle.

Nämä naiset ovat nyt Suomen musiikkiviennin kirkkaimmat toivot. Sekä Alma että Saara Aalto ovat kansainvälisen läpimurron kynnyksellä keväällä 2017.

Euroopasta Yhdysvaltoihin rantautuminen vaatii jalkatyötä ja väylä Atlantin yli käy Ison-Britannian kautta. Brittihuomio voi avata joitakin ovia ja herättää median sekä alan toimijoiden kiinnostusta.

”Saaran tapauksessa tuollainen valtava medianäkyvyys Briteissä on hyvä pohja. Se voi nopeuttaa asioita Jenkeissä, mutta työ on tehtävä siellä melkein alusta lähtien. Hänen kohdallaan se ei ainakaan jää työmoraalin puutteesta kiinni”, Music Finlandin toiminnanjohtaja Tuomo Tähtinen analysoi.

Musiikkibisneksessä pärjää pitkälle pelkillä puhe- ja myyntitaidoilla, mutta myös persoonalla on iso merkitys. Alman managerin Antti Kososen mukaan Alma itse ja hänen esittelykappaleensa ovat riittäneet myyntivaltteina. Alussa Alma osallistui kaikkiin tapaamisiin.

”Tyylimme ei ole selittää. Huhumylly on lähtenyt pyörimään kansainvälisesti, eikä meidän tarvitse kuin lähetellä demoja”, Kosonen kertoo.

Alman persoona puhuttelee monia, ja neonkeltaiset hiukset jäävät helposti mieleen. Hänen live-esiintymisiään on ylistetty. Valloittava ääni yhdistettynä omalaatuiseen persoonaan on raikas tuulahdus pop-maailman tuotteistettujen henkilöbrändien maailmassa.

Alman todellinen kansainvälinen läpimurto on vasta tulossa. Iso ponnistus tapahtuu maaliskuun aikana. Uusimman biisin julkaisuun osallistuvat kaikki Alman edustajat ja levy-yhtiöt niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

”Olemme taistelleet sen kanssa pitkään. Suomessahan on mennyt kuukausia ilman, että Almalta on tullut uutta biisiä. Olemme odottaneet, että markkinat pääsevät samalle viivalle. Nyt kaikki labelit lähtevät puskemaan uutta julkaisua samaan aikaan”, Kosonen kertoo.

Lue lisää Suomen musiikkiviennistä, Almasta ja Saara Aallosta tuoreesta M&M-lehdestä 5/2017.

Tilaa M&M nyt

M&M:n tilaajana saat markkinointia laajasti käsittelevän lehden kahden viikon välein.

Täytä nimi- ja osoitetietosi alla oleviin kenttiin. Tilauksesi välittyy lehden tilaajapalveluun. Tähdellä (*) merkityt ovat pakollisia.

Lehden saajan tiedot
Maksajan tiedot (jos eri kuin tilaaja)

Tilausehdot

Kestotilaajana saat lehtesi aina edullisimmin. Kestotilaus on voimassa niin kauan kuin haluat ja jatkuu automaattisesti valitsemallasi laskutusjaksolla (12 kk tai 6 kk), kulloinkin voimassaolevaan kestotilaushintaan jollei toisin ilmoiteta ja ellei tilausta peruta. Vuodessa ilmestyy 22 numeroa.

Hinnat on voimassa toistaiseksi ja koskee vain kotimaan toimituksia, ulkomaille postimaksulisä. Arvonlisävero sisältyy hintaan.

Nimi- ja yhteystietoja voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointitarkoituksii. Halutessasi voit kieltää tietojesi käytön/luovutuksen ilmoittamalla siitä Talentum Media Oy:n tilaajapalveluun.

Tilaajapalvelun yhteystiedot

Talentum Median tilauspalvelun yhteystiedot:

Puhelin: 020 442 4100 *)
Sähköposti: tilpal@talentum.fi
PL 920
00101 Helsinki

*) Puheluhinnat (sis. alv 24 %):
Lankapuhelimesta 8,35 snt/puh + 7,02 snt/min. Matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min.
Ulkomailta ao. maan ulkomaanpuhelumaksu.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö