Teknologia

Annamari Typpö 14.1. 09:16

Koneäly parantaa palvelua

Arttu Laitala
Mikael Puittisen mukaan yritysten kannattaa nyt miettiä chatbot-palvelujensa luonnetta.

Verkossa ja pikaviestimissä kanssasi asioi yhä useammin virtuaalinen asiakaspalvelija eli botti.

Asiakaspalvelu automatisoituu vauhdilla. Verkossa ja pikaviestimissä asiakaspalvelua hoitavat koneälypohjaiset chatbotit.

”Koneäly on kehittynyt siinä määrin, että yksinkertaisia palvelukokemuksia pystytään tuottamaan automaattisesti”, kertoo digiyhtiö SC5:n teknologiajohtaja Mikael Puittinen.

Verkkosivustoilla chat-pohjaista asiakaspalvelua on ollut jo pitkään. Nyt se tulee myös pikaviestimiin. Etenkin nuorille, paljon kuluttaville ikäluokille pikaviestimet ovat jo tärkein kommunikaatioväline. Ei ihme, että asiakaspalvelu siirtyy perässä.

”Asioimiskynnys madaltuu, kun puhelimeen ei tarvitse asentaa erillistä applikaatiota tai avata ja etsiä yrityksen kotisivua netistä”, Puittinen sanoo.

Maailmalla pikaviestimissä toimivia botteja ovat ottaneet käyttöön esimerkiksi matkailualan yritykset.

”Yksi ensimmäisistä oli KLM, joka julkaisi bottipohjaisen check in -palvelun Messengerissä. Myös Uber toimii Messengerin päällä”, Puittinen kertoo.

Tekstiviestipohjaisiin palveluihin verrattuna pikaviestimissä on se etu, että käyttöliittymä on graafinen.

”Kaikkea ei tarvitse kirjoittaa auki tai vastata kryptisesti A tai B, vaan esimerkiksi kirjautumisen ja paikan valinnan voi hoitaa painikkeilla.”

Lue lisää tuoreimmasta Markkinointi&Mainonta-lehdestä 1/2017.

Tilaa M&M nyt

M&M:n tilaajana saat markkinointia laajasti käsittelevän lehden kahden viikon välein.

Täytä nimi- ja osoitetietosi alla oleviin kenttiin. Tilauksesi välittyy lehden tilaajapalveluun. Tähdellä (*) merkityt ovat pakollisia.

Lehden saajan tiedot
Maksajan tiedot (jos eri kuin tilaaja)

Tilausehdot

Kestotilaajana saat lehtesi aina edullisimmin. Kestotilaus on voimassa niin kauan kuin haluat ja jatkuu automaattisesti valitsemallasi laskutusjaksolla (12 kk tai 6 kk), kulloinkin voimassaolevaan kestotilaushintaan jollei toisin ilmoiteta ja ellei tilausta peruta. Vuodessa ilmestyy 22 numeroa.

Hinnat on voimassa toistaiseksi ja koskee vain kotimaan toimituksia, ulkomaille postimaksulisä. Arvonlisävero sisältyy hintaan.

Nimi- ja yhteystietoja voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointitarkoituksii. Halutessasi voit kieltää tietojesi käytön/luovutuksen ilmoittamalla siitä Talentum Media Oy:n tilaajapalveluun.

Tilaajapalvelun yhteystiedot

Talentum Median tilauspalvelun yhteystiedot:

Puhelin: 020 442 4100 *)
Sähköposti: tilpal@talentum.fi
PL 920
00101 Helsinki

*) Puheluhinnat (sis. alv 24 %):
Lankapuhelimesta 8,35 snt/puh + 7,02 snt/min. Matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min.
Ulkomailta ao. maan ulkomaanpuhelumaksu.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö

Kilpailut

25.02.2017 12:01

Metsästätkö leijonaa? – Mainoskilpailujen plussat ja miinukset

Kevään mainoskilpailuissa pannaan ideat paremmuusjärjestykseen. Samalla järjestykseen pannaan tekijät, toimistot, ketjut ja jopa maat. Tällä kertaa ei puhuta siitä, miksi Ruotsi voittaa ja Suomi ei, vaan siitä, kannattaako kilpailuihin osallistua ja jos kannattaa, niin mihin?

Kommentti

24.02.2017 11:12

Hasan & Partners upotti itsensä suohon

"Hasan & Partners ajoi Planin tilanteeseen, jossa se joutui puolustamaan, että heidän kampanjoissaan käytetyt faktat pitävät kutinsa. Se on paitsi surullista, myös epälojaalia asiakasta kohtaan", toimittaja Cilla Bhose kirjoittaa.

Elokuvat

24.02.2017 09:53

Lidlistä Tuntemattoman sotilaan yhteistyökumppani

Saksalainen vähittäiskauppaketju kertoo haluavansa tukea suomalaista kulttuuria. "Uusi Tuntematon sotilas ei toteutuisi ilman kumppaneita", elokuvaprojektin yhteyspäällikkö Laura Sutinen kertoo.