Strateginen markkinointi

Annamari Typpö 13.1. 07:02

Läpimurto on vielä tekemättä

Pekka Karhunen
Pekka Mattila

Strateginen markkinointi odottaa Suomessa vielä läpimurtoaan, toteaa professori Pekka Mattila.

Strateginen markkinointi ei ole uusi konsepti. Maailmalla aiheesta on kirjoitettu 1990-luvulta lähtien. Suomeenkin keskustelu rantautui viimeistään 2000-luvun alussa.

Aalto-yliopiston ja Hankenin vuonna 2007 käynnistynyt StratMark-tutkimushanke on kartoittanut suomalaisyritysten strategisen markkinoinnin tilaa ja ongelmakohtia jo kymmenen vuotta. Tuloksissa ei ole hurraamista: valtaosassa suomalaisyrityksiä markkinasuuntautunut liiketoimintakulttuuri hakee vielä uomaansa.

Paljon puhetta, vähän tuloksia siis. Mistä tämä johtuu? Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun käytäntöön suuntautunut professori Pekka Mattila pitää syynä sitä, että strategisesta markkinoinnista on puhuttu väärään sävyyn.

”Siitä on tullut keppihevonen yritysten valtapolitiikalle. On ajateltu, että koska markkinointi on strategista, markkinointijohtajankin pitää päästä johtoryhmään, saada isompi budjetti, enemmän resursseja ja puheaikaa tärkeillä foorumeilla. Ei ole ymmärretty, että strateginen markkinointi on paljon funktiota isompi ja syvällisempi asia, tapa katsoa koko organisaation toimintalogiikkaa”, Mattila sanoo.

Ongelmista huolimatta monissa yrityksissä strateginen markkinointi on jo arkea.

Lue koko artikkeli perjantaina 13. tammikuuta ilmestyneestä Markkinointi&Mainonta-lehdestä.

Tilaa M&M nyt

M&M:n tilaajana saat markkinointia laajasti käsittelevän lehden kahden viikon välein.

Täytä nimi- ja osoitetietosi alla oleviin kenttiin. Tilauksesi välittyy lehden tilaajapalveluun. Tähdellä (*) merkityt ovat pakollisia.

Lehden saajan tiedot
Maksajan tiedot (jos eri kuin tilaaja)

Tilausehdot

Kestotilaajana saat lehtesi aina edullisimmin. Kestotilaus on voimassa niin kauan kuin haluat ja jatkuu automaattisesti valitsemallasi laskutusjaksolla (12 kk tai 6 kk), kulloinkin voimassaolevaan kestotilaushintaan jollei toisin ilmoiteta ja ellei tilausta peruta. Vuodessa ilmestyy 22 numeroa.

Hinnat on voimassa toistaiseksi ja koskee vain kotimaan toimituksia, ulkomaille postimaksulisä. Arvonlisävero sisältyy hintaan.

Nimi- ja yhteystietoja voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointitarkoituksii. Halutessasi voit kieltää tietojesi käytön/luovutuksen ilmoittamalla siitä Talentum Media Oy:n tilaajapalveluun.

Tilaajapalvelun yhteystiedot

Talentum Median tilauspalvelun yhteystiedot:

Puhelin: 020 442 4100 *)
Sähköposti: tilpal@talentum.fi
PL 920
00101 Helsinki

*) Puheluhinnat (sis. alv 24 %):
Lankapuhelimesta 8,35 snt/puh + 7,02 snt/min. Matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min.
Ulkomailta ao. maan ulkomaanpuhelumaksu.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö

Nimitykset

28.03.2017 09:58

Hille Korhosesta Nokian Renkaiden toimitusjohtaja

Nokian Renkaat Oyj:n hallitus on nimittänyt tekniikan lisensiaatti Hille Korhosen (s. 1961) Nokian Renkaat Oyj:n toimitusjohtajaksi. Nokian Renkaat tiedotti nimityksestä tiistaina. Korhonen aloittaa tehtävässään 1.6.2017.

Kommentti

28.03.2017 10:21

Seppälä horjuu, mutta kajahtiko Kalasatamasta pelastus?

Vaateketju Seppälän väki jännittää, päästääkö käräjäoikeus yhtiön yrityssaneeraukseen vai onko edessä Anttilan kohtalo eli konkurssi. Toivoa henkiin jäämisestä antaa Helsingin Kalasataman kulmilta maanantaina kiirinyt uutinen.

Nimitykset

28.03.2017 09:45

Toimistokonkari Torin mediamyynnin johtoon

Mika Räihä on nimitetty Tori.fi:n mediamyynnin johtajaksi. Hän siirtyy Toriin Sanomalta, jossa hän johti ohjelmallisen ja tulospohjaisen mainonnan tiimiä.

Media

28.03.2017 08:49

Tässä asiassa radio on edelleen lyömätön

Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teoston teettämän musiikinkäyttötutkimuksen mukaan radio on edelleen käytetyin ja tärkein taustamusiikin lähde. Nettiradion kuuntelu on tutkimuksen perusteella sen sijaan vielä vähäistä.