Eurobest 2008
Mainostoimistot kokoontuivat Tukholmaan kisaamaan Eurobest 2008 -kilpailun voitosta.
Mattias Erkkilä
700+. Reklamförbundetin toimitusjohtaja Pia Grahn Brikell kertoi Eurobestin ylittäneen osallistujatavoitteensa.
KAAPIN PAIKKA. Bobin Mika Sarimo esiintyi kategoriassa ”kiinnostavat toimistot Keski- ja Itä-Euroopassa”.
SUOMI-POJAT. Farfar pelasti Suomen maineen voittamalla Nokialle 2 kultaa ja yhden pronssin.
ÄLÄ KILPAILUTA. Eurobestin parhaasta esityksestä vastasi Coca Colan markkinointijohtaja Jonathan Mildenthal.
OBAMA RULES. David Droga kertoi itkeneensä USA:n presidentinvaalien ratkettua.
HAMMASTA PURREN. Pettymyksestä huolimatta Bobin nuorten suunnittelijoiden joukko veti puvut päälle. Kuvassa Lassi Laitinen (vas.), Turo Mattila, Jaakko Kastari ja Jannis Mavrostomos.
TAISTELUPARI. Dagens Median päätoimittaja Fredrik Svedjetun mahtui samaan kuvaan Resumén päätoimittaja Viggo Cavlingin kanssa.
Absolut Eurobest.
VIELÄ MAHDOLLISTA. Taivaan Anna Moilanen, Timo Silvennoinen ja Jyrki Poutanen jännittivät Taivaan design-sarjan finalistityön menestystä.
KULISSIEN TAKANA. Eka Ruola oli tyytyväinen palavereihinsa paikallisten tekijöiden kanssa. ”Kannatti tulla.”
JUHLAT EDESSÄ. Kärkimedian Marja Isokangas-Huiko (vas.) ja Niina Pippuri jaksoivat hymyillä vielä viimeisenäkin iltana.
EI HULLUMPAA. Kingin Olli Hietalahti (vas.) ja Mikko Eskelinen sekä Taivaan Dave Gamrasni olivat tyytyväisiä seminaarin antiin.
VÄSYNYT MUTTA. Bobin Pertti Pällijeff urakoi tuomaristossa.
TOKI SUOMESTA. Heikki Paatelma (vas.) ja Jussi Ylävaara edustivat ainoaa palkittua suomalaistoimistoa, SEK & Grey:tä.










