Metroradio ulkoisti tuparit
Metroradion kasvupyrähdys teki yhtiön vanhat toimitilat ahtaiksi. Pursimiehenkadun uusia toimitiloja juhlittiin torstaina ravintola Apollossa. Yleisön ottivat omakseen Suomipopin Jaajon lisäksi Hanna Pakarinen ja Aikakone.
Elina Hakola & Anna Juvonen. Kuvat Sampo Korhonen.
SURKUHUPAISAA. "Radio on intiimi media ja radiomainonnassa täytyy saada liikutusta aikaan. Radioon ei aina ole pakko tehdä hauskaa, vaan enemmän miettiä kenelle sanoo ja mitä", Ezpan luova johtaja Markku Vierula sanoi.
LAITAKAUPUNGIN KUNDIT. Aberdeen Property Investors Finland aloittaa ensi viikolla mainoskampanjan Groove FM:llä ja Metro FM:llä. Kampanjan tarkoituksena on herätellä yrityksiä huomaamaan, että keskustan ulkopuolella sijaitsevissa toimitiloissa on omat hyötynsä. ”Kiinteistöalan mainonta on yleisesti ottaen tylsää ja samanlaista. Mainoksissamme seikkaileva Pekka Pakkola –hahmo tuo asioita esiin huumorin keinoin”, kertoi markkinointipäällikkö Merja Martikainen.
POSITIIVISTA. "Radio on yksi parhaista medioista! Se on hyväntuulinen, leppoisa ja positiivinen. Tykkään vierailla radioissa", illan esiintyjä Hanna Pakarinen kertoi.
IDEAN ÄITI. Satu Silvo ja Groove FM:llä ohjelmaa juontava Paula Heinonen kilistivät tupareiden kunniaksi. "Paulan ohjelman idea oli alunperin minun. Nykyään hän vetää sitä Juha Vuorisen kanssa, mutta kukaan ei tee sitä niin kuin minä ja Paula", Silvo nauroi.
KAMMARIELÄMÄÄ. Kaalimato.comin yrittäjä Mika Nousiainen on mainostanut Metroradion kanavilla "iloa elämään, aikuiseen makuun" jo kolmen vuoden ajan. Seksivälinekauppa mainostaa ajoittain myös muilla radiokanavilla. "Radiomainoskampanja nostaa aina selvästi hetkeksi verkkokaupan kävijämääriä", Nousiainen kiitteli radiomainonnan tehokkuutta.
KAMPRUT. Avalonin projektijohtaja Leena Louhisola ja Helsingin OP-pankin sijoituspäällikkö Jorma Järvinen poseerasivat kaverikuvassa. "Kun mediamaailma pirstaloituu, radio on lisääntyvä vaihtoehto paikallisuutensa vuoksi", Louhisola sanoi.
KOKEMUSTA LÖYTYY. Metroradiossa vaikuttavat muun muassa kaupallinen johtaja Tiina Aakala-Vuorela (oik.), ohjelmapäällikö Juha Kakkuri sekä mediapäällikkö Mervi Makkonen.
TUPARIT ETÄNÄ. Metroradion toimitusjohtaja Pekka Hurme ja hänen vaimonsa Jaana lämmittivät uutta tupaa Apollosta käsin.
NÄKYVYYS KORVIEN KAUTTA. Foto-Q:n Susanna Viitaniemen ja Ralf Karlssonin mielestä radio on verkkokaupalle sopiva mainosmedia. "Ihmiset muistavat radiomainoksen paremmin kuin printtimainoksen. Työmatkoilla kuultu mainos tulee mieleen, kun istahtaa tietokoneen ääreen", Karlsson sanoi.










