Lanseeraukset

M&M 30.11. 06:59

Älyviherseinä lanseerasi nimiuudistuksensa Times Squarella

Handout
Naava sai näkyvän lanseerauksen.

Jyväskylässä perustettu Naava hakee voimakasta kasvua tälle ja ensi vuodelle.

Suomalainen älyviherseinän kehittäjä Naturvention on muuttanut nimensä Naavaksi.

Yritys julkisti nimenmuutoksensa New Yorkin Times Squarella Nasdaq-valotaululla. Mainosnäkyvyys oli palkinto suomalaisinnovaatioita palkitsevassa Tuottava idea -kisassa.

Yrityksen toimitusjohtaja Aki Soudunsaari ja toinen perustaja Niko Järvinen alkoivat kehittää ilmaa puhdistavaa viherseinää Järvisen opiskelijayksiössä. Kaksikko perusti terveysteknologiayrityksensä Jyväskylässä vuonna 2011.

"Nyt Naava-älyviherseiniä on toimitettu yrityksiin ja kouluihin jo yli 1000 kappaletta. Oli aika muuttaa myös yrityksen nimi Naavaksi", Soudunsaari kertoo tiedotteessa.

Suomalaisille tuttua naavaa pidetään puhtaan ilman merkkinä, koska kyseinen, puissa kasvava jäkälälaji on hyvin herkkä ilmansaasteille.

Naavan globaalista myynnistä ja markkinoinnista vastaava Aslak de Silva kertoo yrityksen tavoitteena olevan se, että Naava-viherseinää hyödyntäisi miljardi ihmistä vuoteen 2025 mennessä.

Naavan älyviherseinää käyttäviä tahoja ovat muun muassa Finnair, Hanken, Radisson, Silja Line, Valmet sekä ympäristöministeriö.

Naava on CleanTech Finlandin lippulaivayritys. Kaikki sen tuotteet on suunniteltu, kehitetty ja valmistettu Suomessa. Yritys on kasvanut voimakkaasti, ja viime vuonna sen liikevaihto nousi miljoonaan euroon. Tilikauden tulos tosin upposi 944 000 euroa miinukselle. Naava odottaa liikevaihtonsa kaksinkertaistuvan tänä vuonna ja jälleen kolminkertaistuvan ensi vuonna.