TELEVISIO
Mikko Metsämäki, M&M, 22.9.2008, 9:35Ylen jättiproduktio haastaa Salkkarit
Yle TV2 on päättänyt lähteä tekemään "Haavemaa"-päivittäisdraamaa, joka tulee ruutuihin syksyllä 2010.
M&M:n tietojen mukaan Yle pyysi ehdotuksen päivittäissarjasta kuudelta eri taholta, joista voittajaksi valikoitui Yle Draaman ideoima "Haavemaa".
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että sarja sekä käsikirjoitetaan että tuotetaan Ylen sisällä. Sarja on tarkoitus tuottaa Tampereen Tohlopissa.
Ylen suunnitelmien mukaan päivittäissarja näkyy tv-ruuduissa syksystä 2010 alkaen. Puolen tunnin jaksoja esitetään kolmesti viikossa.
Päivittäissarja on ollut yksi Ylen strategisista kehittämiskohteista. Sitä on esittänyt ohjelmistoon muun muassa toimitusjohtaja Mikael Jungner.
MTV3:n päivittäisdraama Salatut elämät on ollut vuodesta 1999 yksi kanavan katsotuimmista ohjelmista.
Aiemmin verkkopalvelussa
Toivottavasti YLE tekee asian myös paremmalla maulla ja etiikalla. Kaupallisten kanavien kyseenalaisia arvoja välittäviä rähinäsarjoja on nähty jo ihan liiaksikin asti.
Tosin YLEkin oli jo aiemmin syyllistynyt mm. tupakoinnin ja räkäkännäämisen ihannoimiseen joissain tuotannoissaan.













