M&M

PLUPPLUP

M&M, 21.11.2008, 12:23

Tapaus Plup – Steffe sittenkin oikeassa

[Kuva: Marco Melander]

Suomen Palautuspakkaus Oy:n toimitusjohtaja Pasi Nurminen sanoo, että vastoin yhtiön aiempia väitteitä Plup-pullo kelpaisikin palautusjärjestelmään.

Suomen Luonto -lehden haastattelema Nurminen kertoo, että Palpan panttipullojärjestelmässä kiertää jo nyt muovilaatua, josta Stefan Lindforsin suunnittelema, kiistelty Plup-pullo on valmistettu.

Aiemmin Palpa on kertonut hylänneensä Plup-pullon, koska se on tehty vääränlaisesta, korkeatiheyksisestä HDPE-muovista. Palpa-järjestelmä nojaa Pet-muoviin.

Myös pantillisten Pet-muovipullojen korkit on kuitenkin tehty HDPE-muovista, ja muovien erilaisten ominaispainojen vuoksi ne pystytään järjestelmässä vaivattomasti erottamaan toisistaan.

Nurminen kuitenkin puolustaa Palpan hylkäyspäätöstä.

– Jos Plup olisi otettu mukaan, joku vaatisi, että ketsuppipullojakin pitäisi saada kierrättää, koska ne on valmistettu HDPE:stä.

Sitä Nurminen ei kerro, mitä haittaa ketsuppipullojen kierrätyksestä olisi. HDPE:stä valmistetaan myös Mehukatti-kanisterit ja monet muut arkiset pakkaukset.

Stefan Lindfors arveli syyskuussa M&M:ssä, että Palpan hallituksessa istuvat suurten virvoitusjuomatehtaiden edustajat sorsivat pienvalmistaja Plupia.

Aiemmin verkkopalvelussa

Kommentoi artikkelia

Kyyniset ja kyvyttömätJorma22.11.2008 13:09
Uutta ja uuttaDrSeuss24.11.2008 14:12
Mikä ympäristöteko?Mikko K01.12.2008 12:44
Kierrätystä!keiko25.11.2008 10:47
Katso kaikki kommentit (5) »
*Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia

Yyteet

Anna Juvonen, M&M, 14:22

Valve aloitti yt-neuvottelut

Valve Branding on aloittanut yt-neuvottelut, joiden taustoista toimisto on vaitonainen.   »

Asunnonvälitys

Mattias Erkkilä, M&M, 13:25

Igglo 2.0 astuu ulos kaapista

Oikotie on saanut Igglon uuden palvelun lähes valmiiksi. Lanseerausta odotetaan lähipäivinä.   »

Logot

Mikko Laitila, M&M, 13:09

Luomun uusi logo herättää mielikuvia

Kansa sai valita EU:n uuden luomulogon äänestämällä verkossa. Voittajalogo sai 130 000 ääntä.  »

Maksu-tv

M&M, 14:06

Welho avaa uuden autourheilukanavan

Moottoriurheilun erikoiskanava Motors TV aloittaa Ruotsin MM-rallin aattona.   »

Formaatit

M&M, 13:16

Hymy Pyllyyn pyrkii maailmalle

Hymy Pyllyyn -formaatin optio on myyty Yhdysvaltoihin. Optio on kaupattu myös Kanadaan, Ranskaan, Libanoniin ja Kiinaan.   »

Logot

M&M, 11:31

Jyväjemmarit etsivät uutta logoa

Suomen Nuorkauppakamarit ry etsii Vuoden Nuori Maaseutuyrittäjä -kilpailulle uutta logoa.  »

Verkko-osaaminen

M&M, 9:52

Meidän isi hakkaa teidän isin internetissä

Meidän Perhe-lehden ja Microsoftin mukaan suomalaisvanhemmat voittavat eurooppalaiset kollegansa verkon käytössä.   »

Super Bowl

M&M, 8.2.2010 13:23

Tämä mainos oli Super Bowlin suosituin

Super Bowlin suosituin mainos oli Snickersin "Betty White", väittää USA Todayn Ad meter. Myös Doritos ja Bud Light innostivat.   »

Sponsorointi

Jyrki Alkio, Talouselämä, 8.2.2010 14:33

Härmäsponsori ei näy olympialaisissa

Olympiakisoissa sponsorien näkyvyys on kortilla. KOK:n kumppaneita ovat muun muassa Coca-Cola, Samsung ja Visa.   »

Kilpailut

M&M, 8.2.2010 10:59

Adprofit eteni finaaliin

Mainonnan tuloksellisuutta palkitsevan Adprofitin shortlistalle nousi yhdeksän kilpailutyötä. Mukana on tuttuja nimiä.   »

Innovaatiot

M&M, 5.2.2010 14:27

Yle tarjoaa olympialätkään videochatin

Suomen jääkiekkomaajoukkueen olympiaotteluita voi seurata yhdessä kavereidensa kanssa Ylen tarjoamassa videochatissa.  »

Ilmoita palveluhakemistossa

Palveluhakemisto

Markkinointi&Mainonnan palveluhakemisto tarjoaa sinulle vaivattoman tavan löytää etsimäsi palveluntarjoaja.