M&M

LAMAMARKKINOINTI

Jukka Lukkari, Tekniikka&Talous, 5.12.2008, 11:10

Mainonta sakkaa, paitsi verkossa

Mainonta laskee yleensä talouden mukana, mutta nyt verkkomainonnan uskotaan jatkavan kasvuaan talouden sakatessakin.

Tuoreimmat ennusteet arvioivat, että online-mainonta kasvaa Yhdysvalloissa ensi vuonna yhdeksän prosenttia.

Ennusteen tehnyt tutkimuslaitos Emarketer on tosin rukannut aiempaa arvioitaan selvästi alaspäin, mutta kasvu on silti melkoinen.

Maailman verkkomainonnan rahoista yli puolet käytetään Yhdysvalloissa. Yhdysvaltojen verkkomainonta on arvoltaan jo yli 20 miljardia dollaria.

Tähänastisten kokemusten perusteella tiedetään, että talouden laskiessa kaksi prosenttia mainonta laskee kymmenen prosenttia. Aikoinaan it-kuplan puhkeaminen laski myös verkkomainontaa selvästi vuosina 2000–2002.

Nyt tilanne on kuitenkin erilainen kuin tuolloin. Verkkomainonnan painopiste ei enää ole bannereissa, vaan google-hakujen tulosten yhteydessä käyttäjän näkyviin ilmestyvissä mainoksissa.

Tämä hakumainonta edustaa yli puolta kaikesta verkkomainonnasta ja on selvästi nopeimmin kasvava alue.

Verkkomainostajat hamuavat kuitenkin jo lisää kohteita. Verkon käyttäjät liikkuvat nykyään yhä enemmän Youtuben ja Facebookin kaltaisilla sivustoilla, ja niissä mainonta on toistaiseksi olematonta. Mainostajien kannalta ongelma on, että mainontayritykset ainakin osalle verkkoyhteisöä saattaisivat kääntyä itseään vastaan.

Kommentoi artikkelia

*Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia

Yyteet

Anna Juvonen, M&M, 14:22

Valve aloitti yt-neuvottelut

Valve Branding on aloittanut yt-neuvottelut, joiden taustoista toimisto on vaitonainen.   »

Asunnonvälitys

Mattias Erkkilä, M&M, 13:25

Igglo 2.0 astuu ulos kaapista

Oikotie on saanut Igglon uuden palvelun lähes valmiiksi. Lanseerausta odotetaan lähipäivinä.   »

Logot

Mikko Laitila, M&M, 13:09

Luomun uusi logo herättää mielikuvia

Kansa sai valita EU:n uuden luomulogon äänestämällä verkossa. Voittajalogo sai 130 000 ääntä.  »

Maksu-tv

M&M, 14:06

Welho avaa uuden autourheilukanavan

Moottoriurheilun erikoiskanava Motors TV aloittaa Ruotsin MM-rallin aattona.   »

Formaatit

M&M, 13:16

Hymy Pyllyyn pyrkii maailmalle

Hymy Pyllyyn -formaatin optio on myyty Yhdysvaltoihin. Optio on kaupattu myös Kanadaan, Ranskaan, Libanoniin ja Kiinaan.   »

Logot

M&M, 11:31

Jyväjemmarit etsivät uutta logoa

Suomen Nuorkauppakamarit ry etsii Vuoden Nuori Maaseutuyrittäjä -kilpailulle uutta logoa.  »

Verkko-osaaminen

M&M, 9:52

Meidän isi hakkaa teidän isin internetissä

Meidän Perhe-lehden ja Microsoftin mukaan suomalaisvanhemmat voittavat eurooppalaiset kollegansa verkon käytössä.   »

Super Bowl

M&M, 8.2.2010 13:23

Tämä mainos oli Super Bowlin suosituin

Super Bowlin suosituin mainos oli Snickersin "Betty White", väittää USA Todayn Ad meter. Myös Doritos ja Bud Light innostivat.   »

Sponsorointi

Jyrki Alkio, Talouselämä, 8.2.2010 14:33

Härmäsponsori ei näy olympialaisissa

Olympiakisoissa sponsorien näkyvyys on kortilla. KOK:n kumppaneita ovat muun muassa Coca-Cola, Samsung ja Visa.   »

Kilpailut

M&M, 8.2.2010 10:59

Adprofit eteni finaaliin

Mainonnan tuloksellisuutta palkitsevan Adprofitin shortlistalle nousi yhdeksän kilpailutyötä. Mukana on tuttuja nimiä.   »

Innovaatiot

M&M, 5.2.2010 14:27

Yle tarjoaa olympialätkään videochatin

Suomen jääkiekkomaajoukkueen olympiaotteluita voi seurata yhdessä kavereidensa kanssa Ylen tarjoamassa videochatissa.  »

Ilmoita palveluhakemistossa

Palveluhakemisto

Markkinointi&Mainonnan palveluhakemisto tarjoaa sinulle vaivattoman tavan löytää etsimäsi palveluntarjoaja.