DIILIT
Lauri Sihvonen, M&M, 11.12.2008, 13:38Evia soutaa siniselle merelle
Evia järjesti tänään torstaina tiedotustilaisuuden, jossa se kertoi GSM Suomi -kaupasta. Paikalla olivat Evian toimitusjohtaja Jari Torvelainen ja GSM Suomen toimitusjohtaja Max Söderström.
Yhtiöiden tämän vuoden yhteenlaskettu liikevaihto on 30 miljoonaa euroa. Torvelainen arvioi, että siitä 22 miljoonaa tulee GSM Suomelta ja 8 Evialta.
Max Söderströmiltä kysyttiin, pääsikö GSM Suomi nyt keittiön kautta pörssiin. Söderström ei vastannut suoraan.
– Ei kai siinä mitään pahaa ole. Synergiaa haetaan, Söderström totesi.
"Tyypillinen korko"
Torvelainen kommentoi myös yrityskauppaa varten hankittua pankkilainaa. Sen korko on hänen mukaansa "tälle ajalle tyypillinen".
– Paremmaksi en pystynyt sitä tällä aikataululla neuvottelemaan. Hyviin hankkeisiin sitä rahaa löytyy.
Evia on puhunut kaupan yhteydessä sinisen meren strategiasta. Torvelainen kuitenkin vakuutti, että yhtiö tulee tekemään mainontaa aina.
– Hyvin tehdylle mainonnalle on aina tarvetta. Viherjuuri on hyvää keskikategoriaa.
Nimenmuutoksia ei ole näköpiirissä, Torvelainen kertoi. Tosin hänen mielestään GSM Suomen nimi supistaa hiukan mielikuvaa siitä, mitä kaikkea yhtiö tarjoaa.
– GSM:hän voi tarkoittaa mitä vain, Söderström puolustautui.
Lisää aiheesta perjantaina ilmestyvässä M&M-lehdessä.















Kommentoi artikkelia