Saksalainen kauppaketju Lidl aloittaa keväällä Suomessa
luovan televisiomainonnan. Mainontaa tehdään yhteistyössä mainostoimisto SEK
& Greyn kanssa, Lidl Suomen toimitusjohtaja Antti Tiitola
vahvistaa M&M:lle.
Lidl on näkynyt Suomessa tähän asti ennen kaikkea hintamainonnalla, jota se on tehnyt myös televisiossa. Yhtiö aloitti taktiset tv-kampanjat vuodenvaihteessa 2007. Luovilla mainosfilmeillä yhtiö haluaa kuitenkin kokeilla jotain uutta.
Hyvä vierailija!
Marmain arkisto on vain rekisteröityneiden käytettävissä.
Jos sinulla on käyttäjätunnus, kirjaudu, muutoin rekisteröidy alareunan linkistä.
Aiemmin verkkopalvelussa
Ovatko ottaneet mallia från Sverige, jossa Lidlillä pyörii mielikuvamainontaa televiissiossa?
– Kun kilpailutamme mainostoimistot, toki sekunnitkin pitää kilpailuttaa, Tiitola totea.
Jep jep. Kaikkea ei kuitenkaan saa ainoastaan kilpailuttamalla. Esim. TRP:t ja GRP:t pitänee vaan ostaa. Ja sitä ennen pitäisi saada hyvä luova suunnitelma, oikea insight, kunnon warcry ja oivallisin porukka sitä toteuttamaan. Plus monta muuta juttua oikeaan tyyliin, oikeaan aikaan, oikeaan paikkaan.
Joten ihan "halpisjauhelihaostoksilla" ei tässä olla.
Ai niin. Oliko se jo jossain päätetty (tutkittu), että nimenomaan TV on se oikea media?










Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.