M&M

NIMITYKSET

M&M, 13.3.2009, 14:31

Pasi Ilolasta Suomi24:n toimari

Pasi Ilola on nimitetty Suomi24:n toimitusjohtajaksi. Aiemmin Sulakkeella työskennellyt Ilola aloittaa uudessa tehtävässään 23. maaliskuuta.

– Olemme erittäin tyytyväisiä, että Suomi24:n vetovastuuseen löytyi Ilolan kaltainen pitkän linjan tekijä, Suomi24:n hallituksen puheenjohtaja Ilkka Wäck toteaa tiedotteessa.

Viisi viime vuotta Pasi Ilola on ollut Habbo-virtuaalimaailmasta sekä IRC-Galleriasta tunnetun Sulakkeen palveluksessa. Hän kuului Sulakkeen johtoryhmään ja oli eri vaiheissa vastuussa Habon tuotteista ja markkinoinnista globaalisti.

Ennen Sulaketta Ilola johti vuonna 1996 perustamaansa digitaalisen median toimistoa Frantic Mediaa. Ilola toteutti Franticissa seitsemän vuoden aikana kymmeniä yhteisöllisiä verkkopalveluita muun muassa Nokialle, Elisalle, Soneralle, DNA:lle, Sanomalle ja A-lehdille.

– Suomalaisessa Internet-kentässä Suomi24:n vetovastuu on tällä hetkellä mielenkiintoisin positio mitä voin kuvitella. Palvelu on jo nyt erittäin suosittu, ja oikeanlaisella jatkokehityksellä sen kasvumahdollisuudet ovat merkittävät, Ilola sanoo.

Ilolan edeltäjä Ahti Leväaho irtisanoutui Suomi24:n toimitusjohtajan tehtävistä viime marraskuussa. Tehtävää hoiti sen jälkeen väliaikaisesti Jussi Halli.

Aiemmin verkkopalvelussa

Kommentoi artikkelia

Kultakello lahjaksiProppu15.03.2009 00:17
Katso kaikki kommentit (1) »
*Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia

Kauppa

Irmeli Salo, M&M, 11:33

Kauppakeskuksilla paksu vuosi

Kauppakeskukset pitivät taantumassa pintansa paremmin kuin muu vähittäiskauppa.   »

Näyteikkunat

Irmeli Salo, M&M, 9:12

Ulkomainos tulee näyteikkunaan

Espoolaisen Ikkunamedian levittämät digitaalinäytöt mainostavat muitakin kuin ikkunanomistajan tuotteita.   »

Footballs

M&M, 10:09

Calvin Klein etsii kuuminta futiskollia

Calvin Klein Underwear tuo markkinoille kisamalliston jalkapallon MM-kisajoukkueiden väreissä. Kampanjan keulakuvaa etsitään yleisöäänestyksellä.  »

satamalakko

Mikko Laitila, M&M, 17.3.2010 15:04

Tyrmääkö Facebook ahtaajat?

Hyvästi entiset ahtaajat, tervetuloa uudet. Suomen satamat aukeavat Facebookista värvättyjen vapaaehtoisten voimin ja ainakin toistaiseksi ilman ongelmia, sanoo Container Financen toimitusjohtaja Harri Nordström.  »

Lehtijakelu

M&M, 17.3.2010 9:11

Selvitysmies: Lehtijakelulle ei erityisasemaa

Lehtijakelun kehittämistä selvittävän selvitysmies Harri Pursiaisen mukaan lehtijakelua ei ole tarpeen ottaa postin yleispalveluvelvoitteen piiriin.  »

Ilmoita palveluhakemistossa

Palveluhakemisto

Markkinointi&Mainonnan palveluhakemisto tarjoaa sinulle vaivattoman tavan löytää etsimäsi palveluntarjoaja.