M&M

YHTEISTYÖ

Elina Hakola, M&M, 1.4.2009, 11:17

Ivana H liimautuu Cokiksen kylkeen

Ivana Helsingin Paola Suhonen ja kolme muuta eurooppalaista muotisuunnittelijaa ovat ryhtyneet yhteistyöhön Coca-Colan kanssa suunnittelemalla light-pulloille omannäköisensä ilmeen. Pullot tulevat kauppoihin Pohjoismaissa tänä keväänä.

Ivana Helsingin lisäksi mukana ovat italialainen Normaluisa, tanskalainen Baum und Pferdgarten sekä Miriam Ocaritz. Tehtävänantona suunnittelijoille oli ilmentää kesää, iloa ja naiseutta.

– Ivana Helsinki erottuu joukosta muun muassa sen vuoksi, että Coca-Cola Light pukeutuu nyt jo toistamiseen Ivana-kuosiin. Viime vuonna Ivana Helsinki nähtiin Coca-Cola lightin yllä Benelux-maissa, Coca-Cola Finlandin viestintäpäällikkö Théa Natri kertoo.

Ivana Helsingin yhteistyö sai alkunsa Pariisin muotiviikoilta syksyllä 2007. Suomalaismerkin näytöksessä istui Coca-Colan headhunter, joka pari viikkoa näytöksen jälkeen lähestyi Ivana Helsinkiä sähköpostitse.

–Odotimme 40 sivua A4:sia, joissa olisi ohjeita, mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Rajoituksia ei kuitenkaan esitetty. Paolan ensimmäinen ehdotus meni heti läpi, Ivana Helsingin toimitusjohtaja Pirjo Suhonen kertoi tiedotustilaisuudessa.

– Meille on jo Benelux-maissa myytyjen pullojen perusteella tullut kaksi uutta butiikkia jakelukanavaan Tanskaan ja Belgiaan, Suhonen jatkaa.

Ivana Helsingin Coca-Cola light -pulloissa nähdään timanttikuosi ja surusilmäinen Bambi.

Aikaisemmin light-pulloja ovat suunnitelleet myös Julian MacDonald, Matthew Williamsson, Manolo Blahnik, Jonathan Saunders, Roberto Cavalli, Patricia Field ja Natalia Rykiel. Myös Ville Valo on suunnitellut Coca-Colalle oman ilmeen.

Kommentoi artikkelia

Re: Ivana H liimautuu Cokiksen kylkeenYhteen soppii...01.04.2009 13:07
Steffe takaisin KansasiinIvana kans01.04.2009 15:57
Katso kaikki kommentit (2) »
*Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia

Yyteet

Anna Juvonen, M&M, 14:22

Valve aloitti yt-neuvottelut

Valve Branding on aloittanut yt-neuvottelut, joiden taustoista toimisto on vaitonainen.   »

Asunnonvälitys

Mattias Erkkilä, M&M, 13:25

Igglo 2.0 astuu ulos kaapista

Oikotie on saanut Igglon uuden palvelun lähes valmiiksi. Lanseerausta odotetaan lähipäivinä.   »

Logot

Mikko Laitila, M&M, 13:09

Luomun uusi logo herättää mielikuvia

Kansa sai valita EU:n uuden luomulogon äänestämällä verkossa. Voittajalogo sai 130 000 ääntä.  »

Maksu-tv

M&M, 14:06

Welho avaa uuden autourheilukanavan

Moottoriurheilun erikoiskanava Motors TV aloittaa Ruotsin MM-rallin aattona.   »

Formaatit

M&M, 13:16

Hymy Pyllyyn pyrkii maailmalle

Hymy Pyllyyn -formaatin optio on myyty Yhdysvaltoihin. Optio on kaupattu myös Kanadaan, Ranskaan, Libanoniin ja Kiinaan.   »

Logot

M&M, 11:31

Jyväjemmarit etsivät uutta logoa

Suomen Nuorkauppakamarit ry etsii Vuoden Nuori Maaseutuyrittäjä -kilpailulle uutta logoa.  »

Verkko-osaaminen

M&M, 9:52

Meidän isi hakkaa teidän isin internetissä

Meidän Perhe-lehden ja Microsoftin mukaan suomalaisvanhemmat voittavat eurooppalaiset kollegansa verkon käytössä.   »

Super Bowl

M&M, 8.2.2010 13:23

Tämä mainos oli Super Bowlin suosituin

Super Bowlin suosituin mainos oli Snickersin "Betty White", väittää USA Todayn Ad meter. Myös Doritos ja Bud Light innostivat.   »

Sponsorointi

Jyrki Alkio, Talouselämä, 8.2.2010 14:33

Härmäsponsori ei näy olympialaisissa

Olympiakisoissa sponsorien näkyvyys on kortilla. KOK:n kumppaneita ovat muun muassa Coca-Cola, Samsung ja Visa.   »

Kilpailut

M&M, 8.2.2010 10:59

Adprofit eteni finaaliin

Mainonnan tuloksellisuutta palkitsevan Adprofitin shortlistalle nousi yhdeksän kilpailutyötä. Mukana on tuttuja nimiä.   »

Innovaatiot

M&M, 5.2.2010 14:27

Yle tarjoaa olympialätkään videochatin

Suomen jääkiekkomaajoukkueen olympiaotteluita voi seurata yhdessä kavereidensa kanssa Ylen tarjoamassa videochatissa.  »

Ilmoita palveluhakemistossa

Palveluhakemisto

Markkinointi&Mainonnan palveluhakemisto tarjoaa sinulle vaivattoman tavan löytää etsimäsi palveluntarjoaja.