M&M

MUSABISNES

Mikko Metsämäki, M&M, 11.8.2009, 13:51

Hesari lahtaa musalataamonsa

Helsingin Sanomien pyörittämä HS Musiikkilataamo lopettaa toimintansa. Musiikkilataamon asiakaspalvelu lähestyi asiakkaita tiistaina viestillä, jossa kerrotaan toiminnan loppuvan 1. syyskuuta.

Vanhat asiakkaansa HS ohjaa S-ryhmän musiikkikaupan Poimuri.fin pariin. Asiakkaille tarjotaan myös koodi, jolla voi ladata yhden ilmaisen kappaleen Poimurista. Asiakastiedot eivät kuitenkaan siirry Poimurille.

Syksyllä 2005 aloittaneen Musiikkilataamon biisivalikoimassa on ollut yli miljoona kappaletta, joita on myyty noin euron kappalehintaan. Musiikkilataamosta ostettu musiikki toimii jatkossakin, mutta HS:n mukaan lataamosta ostetun musiikin tositteet on hyvä säilyttää, koska ne helpottavat mahdollisten ongelmien ratkaisua.

Kommentoi artikkelia

*Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia

Verkkoseuranta

Kaisa Simola, Tietoviikko, 19.3.2010 10:58

Mureneeko Google Analytics?

Google on ilmoittanut kehittävänsä työkalua, jonka avulla netinkäyttäjät voivat piiloutua yhtiön Google Analytics-tilastointipalvelulta.   »

Kauppa

Irmeli Salo, M&M, 18.3.2010 11:33

Kauppakeskuksilla paksu vuosi

Kauppakeskukset pitivät taantumassa pintansa paremmin kuin muu vähittäiskauppa.   »

Näyteikkunat

Irmeli Salo, M&M, 18.3.2010 9:12

Ulkomainos tulee näyteikkunaan

Espoolaisen Ikkunamedian levittämät digitaalinäytöt mainostavat muitakin kuin ikkunanomistajan tuotteita.   »

Footballs

M&M, 18.3.2010 10:09

Calvin Klein etsii kuuminta futiskollia

Calvin Klein Underwear tuo markkinoille kisamalliston jalkapallon MM-kisajoukkueiden väreissä. Kampanjan keulakuvaa etsitään yleisöäänestyksellä.  »

satamalakko

Mikko Laitila, M&M, 17.3.2010 15:04

Tyrmääkö Facebook ahtaajat?

Hyvästi entiset ahtaajat, tervetuloa uudet. Suomen satamat aukeavat Facebookista värvättyjen vapaaehtoisten voimin ja ainakin toistaiseksi ilman ongelmia, sanoo Container Financen toimitusjohtaja Harri Nordström.  »

Ilmoita palveluhakemistossa

Palveluhakemisto

Markkinointi&Mainonnan palveluhakemisto tarjoaa sinulle vaivattoman tavan löytää etsimäsi palveluntarjoaja.