M&M

Kirjat

Henrik Muukkonen, Talouselämä, 2.12.2009, 13:05

Internet tappoi tietosanakirjan

Lukutoukalla ei ole helppoa Helsingissäkään.

Suomen suurimman kirjakauppaketjun Suomalaisen Kirjakaupan Kampin myymälän hyllyistä ei löydy moniosaisia tietosanakirjoja.

Myös Akateeminen Kirjakauppa Eteläesplanadilla on täynnä kirjoja, mutta niiden joukossa ei ole yhtään tietosanakirjasarjaa. Syrjäisen kirjahyllyn alahyllyltä löytyy kirjamaisessa paketissa oleva muistitikku, jonka ostaja saa vuodeksi käyttöönsä verkossa olevan tietosanakirjan tietokannan.

Painettujen tietosanakirjojen aika on todellakin ohi. Kustantajat ovat luopuneet leikistä. Sanakirjat ja erikoissanakirjat myyvät yhä, mutta tietosanakirjat eivät. Internet on vienyt elintilan.

Tilastokeskuksen mukaan suurteosten eli lähinnä tietokirjasarjojen myynti on puolittunut vuosien 2000 ja 2007 välillä.

– Suurteoksiin kuuluu kyllä muitakin teoksia, mutta arvio tietosanakirjamyynnin puolittumisesta voi hyvinkin pitää paikkansa, WSOY:n tietokustantamisen johtaja Mari Wärri sanoo.

– Kymmenen vuotta sitten tietosanakirjoja myytiin vielä kymmeniä tuhansia kappaleita ja sitä ennen vielä enemmän. Nyt myynti on vähentynyt oleellisesti.

Wärrin mukaan WSOY:n tytäryhtiö Weilin+Göös Oy on myynyt viime vuosina kahdeksanosaista Factum-tietosanakirjaa tuhansia sarjoja vuodessa. Vuonna 2005 valmistuneen sarjan painos on nyt loppumassa, eikä näillä näkymin uusia enää paineta.

Gummerus luopui leikistä jo 1990-luvulla. Otavassa tilanne on samankaltainen.

Lue koko juttu Talouselämästä.

Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle

Kauppaketjut

Irmeli Salo, M&M, 2.9.2010 13:29

Oriola kutoo apteekkiketjua Moskovassa

Suomalaisen lääketukkuri ja -jakelija Oriola KD:n Stary Lekar -apteekkiketju kasvaa 70 uudella apteekilla Moskovassa.   »

Televisio

Niclas Storås, Tietoviikko, 2.9.2010 13:04

Apple uhkailee televisiolähetyksiä

Apple julkisti mediatapahtumassaan odotetun Apple TV:n lisäksi päivitykset mobiilialustaansa ja iTunesiin.  »

Lehdet

Elina Hakola, M&M, 2.9.2010 9:12

Uusi lifestyle-lehti Elo markkinoi ekoarvoja

Uusiutuvaa energiaa ja kulttuuria kauppaava Kratf & Kultur lanseeraa lifestyle-lehden, joka ei markkinoi yritystä tai sen palveluita vaan arvoja.  »

Radiomainonta

M&M, 1.9.2010 13:35

Kaiku avaa tietä Cannesiin

Radiomedia pyrkii buustaamaan radiomainosten suomalaismenestystä Cannes Lionseissa Kaiku-kisan menestyjätöitä Cannesiin.   »

Videopalvelut

Niclas Storås, Tietoviikko, 1.9.2010 11:46

Amazon puuhaa videopalvelua

Kuva: The Wolfman / Universal

Verkkokauppajätti Amazonin kerrotaan lähestyneen useita mediayhtiöitä aikomuksenaan perustaa netissä toimiva videopalvelu.  »

Automarkkinointi

Anna Juvonen, M&M, 1.9.2010 9:07

Volvon uusi linja: hevikitaraa ja kaahailua

Turvallisuudella vuosikymmenet markkinoinut Volvo hätkäyttää uudella mainoksella, jonka slogan kuuluu "Elämässä on paljon muutakin kuin turvallisuus".  »

Ilmoita palveluhakemistossa

Palveluhakemisto

Markkinointi&Mainonnan palveluhakemisto tarjoaa sinulle vaivattoman tavan löytää etsimäsi palveluntarjoaja.







[Alt-Text]