Muumit
Irmeli Salo, M&M, 3.12.2009, 13:53Muumit seilaavat Itämeren hyväksi
Kirjailija ja kuvataiteilija Tove Janssonin luomat Muumi-hahmot eivät olleet vain laaksossaan kirmailevia isokuonoisia pulleroita, vaan rohkeita ja ennakkoluulottomia merenkävijöitä.
Jansson alkoi piirustella isokuonoisia, mutta huomattavasti nykyistä hoikempia satuhahmojaan 65 vuotta sitten. Ensi vuosi on juhlavuosi, jonka kunniaksi Muumit käynnistävät koko vuoden kestävän kampanjan Itämeren pelastamiseksi.
Muumi-perintöä vaaliva Moomin Characters, ruotsalainen Bulls Licencing ja Maailman luonnonsäätiö WWF on solmineet sopimuksen kampanjasta, joka näkyy kaikissa Pohjoismaissa.
Kampanjaan osallistuu myös suuri joukko yrityksiä kaikista Pohjoismaista. Yrityskumppaneita yhdistää se, että ne ovat kaikki enemmän tai vähemmän käyttäneet Muumi-hahmoja omissa tuotteissaan tai palveluissaan.
Kampanjaan osallistuvat muun muassa Tallink Silja, Muumimaailma, Arabia, WSOY, Tammi, Finlayson, Finnair, Egmont Kustannus, Muurla, Stockmann ja Muumitapahtumat. Vastaavasti muista Pohjoismaista Muumi-lisenssien haltijat ovat mukana.
Oy Moomin Characters Ltd:n toimitusjohtaja Roleff Kråkströmin mukaan kampanjan tarkoituksena on kerätä varoja WWF:n Itämeri-työlle.
– Henkinen tavoite on puoli miljoonaa euroa, joka kertyy siitä, että lisenssinhaltijat ohjaavat osan Muumi-tuotteiden tuotosta kampanjan hyväksi. Lopullinen summa vahvistuu vasta sitten juhlavuoden lopussa, Kråkström sanoo.
Kampanjan käytännön toteutuksesta on vastannut ruotsalainen mainostoimisto Klirr.
Kampanja on jo startannut netissä tämän kuukauden alussa. Moomin65.com-sivustolla on avautunut joulukalenteri, joka Kråkströmin mukaan saa mukaansa uusia rekisteröintejä tuhansittain joka päivä.
– Bloggaajat ovat jo ryhtyneet tarmokkaasti kommentoimaan kampanjan hyväksi, Kråkström sanoo.
Sivustolla on koko vuoden erilaisia tehtäviä ja kilpailuja lapsille ja sekä WWF:n suunnittelema Muumin Merikoulu. Merikoulu sukeltaa pinnan alle ja jakaa tietoa meristä, merien eläimistä ja kasveista ja merten suojelusta.
Merikoulu leviää myös Siljan laivoille ja Naantalin kylpylään sekä tietysti Muumimaailmaan.
Kampanjan julkisuudesta huolehtivat yrityskumppanit, jotka mainostavat ja jakavat tietoa omien kanaviensa kautta.
– Esimerkiksi kustantajat pitävät kampanjaa esillä omissa julkaisuissaan, kirjakerhoissaan ja vievät viestiä kouluihin, Kråkström sanoo.
Hän arvioi, että kaikkien yhteistyökumppaneiden kautta kampanjaviesti saavuttaa viitisen miljoonaa kotitaloutta.
Varojen keruun ohella kampanja pitää Muumeja koko vuoden laajalla rintamalla esillä.












