Asiakaslehdet
Irmeli Salo, M&M, 2.2.2010, 10:07Stockmannin Premiere syrjäytti magalogit
Stockmann lanseerasi kuun vaihteessa uuden kanta-asiakaslehden,
Premieren. Lanseerausta vauhditettiin kokosivun lehti-ilmoituksilla
niissä kaupungeissa, joissa yhtiöllä on tavaratalo.
Stockmannin markkinointijohtajan Maaret Kuisman mukaan Premiere ilmestyy 10 kertaa vuodessa ja se postitetaan kanta-asiakkaille kuukausittain lähetettävän etuvihkosen kanssa.
Premieren levikki kattaa 450 000 kanta-asiakasta Suomessa.
– Lehden suunnittelu ja toteutus ovat talon oman markkinointiosaston työtä, Kuisma sanoo.
Ensimmäinen Premiere esittelee tuoteuutuuksia, mutta sisältää myös brändimainoksia ja ruokareseptejä.
Uusi lehti syrjäyttää niin sanotut magalogit, jotka ovat ilmestyneet kaksi kertaa vuodessa aikakauslehtiformaatissa sanomalehtien välissä tai osoitteellisena kanta-asiakassuorapostina.
Magalogit ovat olleet tuotekatalogimaisia mainoslehtiä, joissa tuotteet on kerätty teeman ympärille. Teema on yleensä liittynyt kansainväliseen muotikaupunkiin kuten Milanoon, New Yorkiin tai Barcelonaan.
Stockmann kuitenkin jatkaa Exclusive-lehden julkaisemista. Exclusive on suunnattu Stockmannin kanta-asiakkaiden sakeimmalle kuohukermalle, niille joiden ostot tänä vuonna ovat vähintään 4 000 euroa.
– Exclusive ilmestyy neljä kertaa vuodessa kuten aiemminkin. Lehti jaetaan 150 000 kotitalouteen, joissa asuu yli 200 000 kortinhaltijaa, Kuisma sanoo.
Ainakin ensimmäisen numeron perusteella vaikuttaa erikoiselta harha-askeleelta. Mainoslehti on hieman tunkkainen ja graafisesti vanhanaikainen. Suurempi sivukoko herätti voimakkaampia tunteita kuin tämä pokkari.
Asiakkaana saan kotiini kuukausitarjoukset, Premierin ja vieläpä Exclusive lehden. Enpä tiedä mitä tarkoitusta varten kukin näistä aviiseista on olemassa. Kaikki näyttävät olevan vieläpä jotenkin eri muotista, aivan kuin lähettäjä olisi eri firma. Suurin osa sisällöstä on sellaista joka ei kiinnosta minua: Hmm, eikö tänä päivänäkään saa vielä mitään personointia. En kerta kaikkiaan osta naisten meikkejä enkä vaatteita. Vaimoni saa tietysti samat postitukset samana päivänä. Ekologisuuden huippu...
ja LaFayette on tullu tutuksi, ainakin kansikuvan perusteella, hyi hyi kopiota, olisitte laittaneet potan tilalle aaltovaasin päähän... pariisin siskolla kun on eiffeltorni.
Kannessa on muuten Tiia Vanhatapion puku, hienoa että Stocka suosii suomalaisia suunnittelijoita












