M&M

Omat tuomiot

Elina Hakola, M&M, 12.3.2010, 12:03

Ikäihmisten varjoraati arvioi Voitto-filmit

Varjo-raadin suosikiksi nousi Elisan "En mä nyt tiiä".

Voitto-gaalassa jaettiin eilen tunnustusta vuoden parhaille mainoselokuville.

Shortlistalla olleet mainosfilmit joutuivat myös toisenlaisen tuomariston syyniin, sillä konsultointiyritys Redera keräsi oman, 50–82-vuotiaista koostuvan Voitto-raatinsa.

–Teimme tutkimuksen, koska joka kolmas suomalainen on yli 50-vuotias. Vuonna 2030 heitä on joka toinen. Yli 50-vuotiaat ovat keskeinen kohderyhmä mille tahansa tuoteryhmälle, Rederan seniorikonsultti Hannu Lindell sanoo.

Varjotuomariston mielestä hyvä mainos on hyväntuulinen, se ei synkistele, ei pakota eikä latele itsestäänselvyyksiä. Tärkeää on, että mainokseen voi samaistua. Tämä tarkoittaa oman ikäisiä ja tavallisia mainosnäyttelijöitä.

Huonon mainoksen tuntomerkki on ikäihmisten raadin mielestä se, että asiakasta aliarvioidaan tai mollataan. Teennäisyys, yliampuvuus ja hyökkäävyys ei toimi. 50+ -kuluttaja ei myöskään jaksa katsoa liian pitkää mainosta, jonka lopussa vasta selviää, mitä mainostetaan.

50+ -tuomariston voittajat

Varjoraadin suosikiksi nousi Elisan "En mä nyt tiiä"-spotti, joka vetosi hauskuudella ja suomalaisuudella. Miinusta tuli pituudesta. Vähemmälläkin olisi pärjännyt.

Hopeasijalle tuli Eniron "Kaira", joka vetosi hyvällä idealla, outoudella, nasevuudella. Se oli myös tarpeeksi lyhyt.

Pronssin ansaitsi Fortumin "Aja puhtaammin", joka vei tuomariston ajatukset lasten myötä tulevaisuuteen eikä yrittänyt liikaa. Pyyhkeitä tuli siitä, että mainoksessa kestää liian kauan ennenkuin päästään asiaan.

Vähiten 50+ -tuomaristoon vetosivat Instrumentariumin "Autoilu", jossa ärsytti aksentillinen suomen kieli, liika yrittäminen, teennäisyys ja ikärasismi.

– Vanhemmilla on silmälasit, nuorilla ei. Tämä on yksi varma tunnusmerkki ikärasismista. Tästä meidät erottaa, tuomaristo kommentoi.

Toinen häntäpään mainos varjotuomaristolle oli Saunalahden "Sirkus". Mainos on tuomaristolle liian pitkä.

Katso viralliset Voitto-voittajat täältä.

Aiemmin verkkopalvelussa
Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Re: Ikäihmisten varjoraati arvioi Voitto-filmit 12.3.2010 13:22

Scagaax nää fozzet et ne delaa kesken spotin?

Kauppaketjut

Irmeli Salo, M&M, 2.9.2010 13:29

Oriola kutoo apteekkiketjua Moskovassa

Suomalaisen lääketukkuri ja -jakelija Oriola KD:n Stary Lekar -apteekkiketju kasvaa 70 uudella apteekilla Moskovassa.   »

Televisio

Niclas Storås, Tietoviikko, 2.9.2010 13:04

Apple uhkailee televisiolähetyksiä

Apple julkisti mediatapahtumassaan odotetun Apple TV:n lisäksi päivitykset mobiilialustaansa ja iTunesiin.  »

Lehdet

Elina Hakola, M&M, 2.9.2010 9:12

Uusi lifestyle-lehti Elo markkinoi ekoarvoja

Uusiutuvaa energiaa ja kulttuuria kauppaava Kratf & Kultur lanseeraa lifestyle-lehden, joka ei markkinoi yritystä tai sen palveluita vaan arvoja.  »

Radiomainonta

M&M, 1.9.2010 13:35

Kaiku avaa tietä Cannesiin

Radiomedia pyrkii buustaamaan radiomainosten suomalaismenestystä Cannes Lionseissa Kaiku-kisan menestyjätöitä Cannesiin.   »

Videopalvelut

Niclas Storås, Tietoviikko, 1.9.2010 11:46

Amazon puuhaa videopalvelua

Kuva: The Wolfman / Universal

Verkkokauppajätti Amazonin kerrotaan lähestyneen useita mediayhtiöitä aikomuksenaan perustaa netissä toimiva videopalvelu.  »

Automarkkinointi

Anna Juvonen, M&M, 1.9.2010 9:07

Volvon uusi linja: hevikitaraa ja kaahailua

Turvallisuudella vuosikymmenet markkinoinut Volvo hätkäyttää uudella mainoksella, jonka slogan kuuluu "Elämässä on paljon muutakin kuin turvallisuus".  »

Ilmoita palveluhakemistossa

Palveluhakemisto

Markkinointi&Mainonnan palveluhakemisto tarjoaa sinulle vaivattoman tavan löytää etsimäsi palveluntarjoaja.







[Alt-Text]