SALAISET KANSIOT
M&M, 22.11.2007, 15:39Jehna! Presson kannessa piiloteksti
Viime lauantaina ilmestyneessä Pressossa oli musta surukansi. Surukantta kiersi musta linja. Kaikkein tarkkaavaisimmat ja riittävän tehokkaalla suurennuslasilla varustetut lukijat kuitenkin huomasivat, että linja koostuu kirjaimista. M&M:n toimitus kirjasi ylös anonyymin pressolaisen muistokirjoituksen. Teksti on sävyltään apea, lähes surumielinen yhteenveto nyt jo kuolleen lehden vaiheilta.
”Eipä ole vuosikausiin tullut tehtyä näitä linjalta näyttäviä piilotekstejä” kirjoittaa tuntematon tekstinikkari ja toteaa, että ”Presso näyttää ihan hyvältä cv:ssä.”
Tekstiin on myös listattu lehden teon aikana käytetyt päihteet ja musiikki. Toimitus nautti päihteet kiltisti työajan ulkopuolella ja haki inspiraatiota muun muassa The Crashista, Neil Youngista ja Jonna Tervomaasta. Kirjoittaja ei hyökkää Kauppalehden tai Alman johtoa vastaan vaikka harmitteleekin lehdelle annettua lyhyttä etsikkoaikaa.
Presson piiloteksti:
Voi jehna, pahus & pannahinen! Näin siinä sitten kävi. Yli kolme vuotta antoi firmalle kaikkensa, ja palkintona lopettavat kelpo lehden. Jotenkin sen vielä sulattaisi, jos olisi itse kämmännyt, mutta kun tuote on ollut kondiksessa kaiken aikaa. Katso vaikka tämän lehden keskiaukeamalta Presson kolmen vuoden palkintosaalis, niillä kunniakirjoilla tapetoisi jo keskikokoisen kalliolaisyksiön.
Non – ei auta itku markkinataloudessa, tällaistahan tämä nykyään on. Jokaisen yrityksen ainoa arvo on raha, missio tehdä sitä paljon ja visio tehdä sitä vielä enemmän. Turha höpöttää laadusta, palvelusta, asiakaslähtöisyydestä tai mistään muustakaan. Ei mene enää läpi. Ja sama tilanne on kaikilla aloilla: tehtaat suljetaan, ihmiset irtisanotaan ja päälle irvitään hurskaina, että tämä oli kaikkien kannalta parempi ratkaisu. Missä on inhimillisyys, missä empatia? Onko ihmiskunta olemassa... (ei saa selvää, osoite päällä) ...
Jaahans, mitäköhän tänne laitaan kirjailisi? On se kumma, että sitten kun foorumi on vapaa, niin ei meinaa keksiä mitään järjellistä viestiä ihmiskunnalle. Tässähän voisi kätevästi määritellä elämän tarkoituksen, haukkua kaikki esimiehet tahi siteerata ilmestyskirjaa, mutta en viitsi. Kerronpa sen sijaan, mitä aion syödä tänään lounaaksi. Ajattelin mennä tovereideni kanssa viimeiselle ehtoolliselle Beefy Queen Jamboon ja nauttia tuossa mainiossa miljöössä ehdan pippurihärän ranskalaisilla. Eipä tarvitse illalla käydä jääkaapilla, sen verran laakeat ovat tuon kuppilan lautaset. Palanpainikkeeksi olen tavannut nauttia ykkösoluen, vaikka oikeaoppinen ruokajuoma tuossa paikassa on yksinoikeutetusti tuoppi kulutusmaitoa.
Vielä pitäisi sitten iltapäivällä pysyä sen verran hereillä, että pystyisi viikkaamaan tämän viimeisen Presson valmiiksi. Hieman on motivaatio hakusessa, mutta onneksi esimerkiksi näiden minitekstien suoltaminen tuo lisää energiaa, jonka voimin hautajaissaattue pääsee varmasti perille. Sen jälkeen menemme lähibaariin hyvästelemään rakkaat työtoverimme, jotka päättivät lähteä talosta Presson kuoltua. Ikävä niitä tyyppejä tulee, sillä nyt jo tietää, että yhteyttä tulee kuitenkin pidettyä liian harvoin. Mutta eipä jäädä kyynelehtimään vaan suunnataan rinta rottingilla eteenpäin. Presso näyttää ihan hyvältä cv:ssä, eiköhän sillä meriitillä johonkin töihin pääse. Vaikkapa sairaanhoitajaksi.
Sitä tässä vielä piti sanomani, että hauskaa kyllä oli sen runsaat kolme vuotta, minkä tämä läpyskä ehti ilmestyä. Kaikilla tekijöillä oli mahtava ammattitaito, ja yhteishenki oli huipussaan. Tällaista jos työnteko olisi aina, niin ei olisi tehokkuusongelmia. Mutta kun jostain syystä kaikki hauska loppuu aikanaan, ja joidenkin mielestä se on ihan oikein. "Ei työpaikalla saa olla hauskaa", he julistavat, mutta eivät käsitä sitä, että motivoitunut ja hommistaan pitävä työntekijä on yritykselle valtavan paljon arvokkaampi kuin vastentahtoiseti liukuhihnalle raahustava nahjus.
Sopivassa suhteessa vapautta ja vastuuta sekä päälle vielä hitunen luottamusta, niin yksinkertaista se on. Kiitokset tämän talon johdolle siitä, että antoivat meidän pressolaisten vapaasti tehdä itsemme näköistä lehteä kahden ja puolen vuoden ajan. Viimekeväisten yt-neuvottelujen jälkeen aika on mennyt lähinnä valoja sammutellessa, vaikka lopullinen kuolinisku tulikin vasta nyt kolmen vuoden kohdalla. Vaan olisivatpa vielä pari vuotta malttaneet, niin olisi jo tullut fyrkkaakin, vaan ei.
Eipä ole vuosikausiin tullut tehtyä näitä linjalta näyttäviä piilotekstejä. Taisi olla gonzo, johon näitä viimeksi väsättiin. Terveisiä vaan Muraselle sinne kilpailevaan konserniin. Muistaakseni näihin teksteihin listattiin aikanaan muiden muassa kaikki lehdenteon aikana käytetyt päihteet ja tietenkin musiikki, jonka tahdissa julkaisua on viikattu. Non, tupakkaa on mennyt aika vähän, kun juuri kukaan ei polta. Muutamat toimituksen raggarit tosin hönkivät saastetta humalapäissään, mutta sekin on jäänyt uuden tupakkalain ansiosta aika vähiin. Huumehia emme ole nauttineet, mutta alkoholijuomia on kyllä kulunut jonkin verran. Silloin tällöin olemme pistäytyneet keskioluella, ja onpa joskus tuopin kylkeen otettu hapanta pienemmässäkin astiassa. Mutta emmepä juuri ole kännissä työpaikalla hilluneet, yleensä vasta työpäivän jälkeen olemme etanolin lohduttavaan vaippaan kietoutuneet.
Ja sitten se musiikkipuoli: aika paljon on soitettu Neil Youngia, erityisesti varhaistuotantoa. Ja toki Zeppeliniä, Purplea, Uriah Heepiä, Black Sabbathia, Fu Manchua ja Kyussia. Hieman tuoreemmasta äänitetuotannosta mainittakoon esimerkiksi The Crash, The Hives, Liekki, Jonna Tervomaa, Dalindeo, Neromantix sekä meksikolaiset Cuca, Mana ja Molotov. Aika vaikea tästä on mitään johdonmukaista musiikillista linjaa määritellä, mutta sama pätee itse lehteen: melkoista hybridiä eli suomeksi sekasikiötä tässä on väännetty.
Kommentoi artikkelia