Nimitykset

M&M 22.9. 13:59

Bob the Robot Pictures tähtää vahvaan kasvuun Karolus Viitalan johdolla

Handout
Karolus Viitala

Karolus Viitala ryhtyy johtamaan Bob the Robotin tytäryhtiötä, jonka tavoitteena on kasvaa ja palkata lisää työvoimaa.

Markkinointitoimisto Bob the Robot on nimittänyt Karolus Viitalan tytäryhtiönsä Bob the Robot Picturesin toimitusjohtajaksi. Viitala on siirtynyt tehtävään syyskuun alussa strategiajohtajan paikalta.

Liikkuvaan kuvaan keskittyvää yhtiötä on aiemmin luotsannut sen emoyhtiön toimitusjohtaja Miska Rajasuo muiden tehtäviensä ohella. Tarkoituksena on yhdistää Picturesiin koko Bob the Robotin digitiimi. Yksikköön panostetaan entistä enemmän ja siitä aiotaan rakentaa monipuolinen tuotantoyksikkö, jonka kärkenä on myös digitaalisuus.

Bob the Robot Picturesin toimintaan kuuluvat yhtiön mukaan sekä liikkuvan että still-kuvan suunnittelun ja tuotannon lisäksi uudet ratkaisut sosiaalisen median hyödyntämiseen ja puheenaiheiden luomiseen.

Viitalan tavoitteena kuluvalle tilikaudelle on kehittää yhtiön operatiivista toimintaa ja olemassa olevia tuotteita ja palveluja. Luvassa on myös uusia rekrytointeja.

Bob the Robot Pictures on perustettu vuonna 2014. Tällä hetkellä yhtiössä on töissä 14 henkilöä, kun taas koko Bob the Robotin työntekijämäärä on 57.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö