nimitykset

M&M 10.1. 13:14

Bob the Robotiin uutta strategista ja taiteellista osaamista

Tuukka Paikkari Bob the Robotin uusi AD ja Jani Leppänen strategiajohtaja.

Yrityksen toimitusjohtaja Miska Rajasuo uskoo, että hyvä meininki tuottaa hyviä tuloksia.

Bob the Robot on vuodenvaihteessa rekrytoinut riveihinsä uuden strategiajohtajan Jani Leppäsen. Leppänen siirtyy Bob the Robotiin SEKistä, jossa hän on työskennellyt muun muassa asiakkuusjohtajana. Hänellä on ollut SEKissä vahva rooli erityisesti kansainvälisesti toimivien asiakkaiden parissa.

Bob the Robot palkkasi myös uuden AD:n Tuukka Paikkarin. Paikkari on työskennellyt Avauksessa.

”Uskomme, että lahjakkaat ja mukavat yksilöt sekä vahva yhdessä tekemisen kulttuuri tuottavat parhaita tuloksia asiakkaillemme. Tavoitteenamme onkin houkutella juuri mukavat lahjakkuudet saman katon alle”, sanoo Bob the Robotin toimitusjohtaja Miska Rajasuo.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö

Mainonnan monitaho

22.09.2017 10:37

Tuula Kallio valittiin Mainonnan Monitahon saajaksi

Dagmarin Tuula Kallio on vuoden 2017 Mainonnan Monitaho -tunnustuksen saaja. Hän haluaa ohjata tunnustukseen kuuluvan MAT-säätiön stipendin startupille, joka edistää tekoälyn ja teknologian hyödyntämistä markkinoinnissa. 5 000 euron arvoisen stipendin saavaa yritystä etsitään vielä.