Mobiilipelit

Aleksi Ylä-Anttila 19.4. 10:19

Entinen kiekkotähti lähti rahoittamaan innovatiivista suomalaismobiilipeliä

SyraWise Oy
Rescuebusters-pelissä autetaan hädässä olevia ja otetaan vaaratilanteet haltuun.

Rescuebusters-pelin idea on lähtökohdiltaan erilainen verrattuna useimpiin mobiilipeleihin. Konsepti innosti uransa päättäneen jääkiekkoilijan Toni Lydmanin lähtemään pelin rahoittajaksi.

Rescuebusters-mobiilipelin isä on Pirkanmaan pelastuslaitoksella työskentelevä palomies Jussi Rautio. Idea pelistä syntyi pelin ympärille syntyneen SyraWise Oy:n toimitusjohtajan ja toisen perustajan Markus Syrjäsen mukaan muutama vuosi sitten.

Rautio oli opettamassa alakoulussa lapsia turvallisuusaiheista. Hän huomasi, että toimivia työkaluja aiheen käsittelemiseksi ja havainnollistamiseksi oli käytettävissä melko vähän.

Ensimmäinen ajatus oli idea lautapelistä. Lopulta visio kirkastui mobiilipeliksi, jonka lähtökohtana on vähentää onnettomuuksia ja inhimillisiä kärsimyksiä sekä innostaa pelaajia huolehtimaan oman ympäristönsä turvallisuuden kehittämisestä.

Idea on yksinkertainen. Pelihahmot, eli busterit, ajautuvat erilaisiin vaaratilanteisiin, ja pelaajan tehtävä on auttaa bustereita ja saada tilanne hallintaan. Mahdollinen onnettomuus on esimerkiksi animaatiohahmon aiheuttama tulipalo.

"Ajatuksena oli madaltaa ihmisten kynnystä auttaa. Nykyään ihmiset kävelevät usein vain ohi ja katsovat muualle, kun heidän kohdalleen sattuu apua tarvitseva ihminen. Pelin avulla on tarkoitus opettaa ihmisiä toimimaan oikein haastavissa tilanteissa, kuten ensiavussa ja palonsammutuksessa", kertoo toimitusjohtaja Markus Syrjänen.

Vaihtoehto väkivaltapeleille

Vuoden 2014 alussa Jussi Rautio otti yhteyttä animaatiofirma Nopia Oy:n edustajiin. Pelikonsepti valmistui keväällä 2014. Markus Syrjänen tuli mukaan syksyllä 2014. Rautio ja Syrjänen perustivat SyraWise Oy:n yhdessä huhtikuussa 2015.

Tässä vaiheessa valmiina oli esittelymateriaalia sekä demopelivideo, jolla haettiin rahoitusta. Vuoden 2015 loppupuolella Syrawise sai pääomasijoituksen entisen NHL-jääkiekkoilijan Toni Lydmanin ja Timo Aheriston yhteiseltä sijoitusyritykseltä H&H Familylta.

Toni Lydman saatiin mukaan, sillä hän on Markus Syrjäsen lapsuudenystävän aviomies. Lydmanin mukaan Rescuebusters on myös vanhempien näkökulmasta relevantti vaihtoehto erilaisten väkivaltapelien keskellä.

"Aihe kiinnostaa koska näitä asioita (ensiapua, paloturvallisuutta) ei mielestäni osata ja opeteta tarpeeksi. Uskon muidenkin vanhempien pitävän pelistä jossa tavoite on oppia pelastamaan muita hätätilanteessa ja toimia oikein sen aikana. Rescuebusters on loistava ja tervetullut vaihtoehto väkivaltaisten pelien sijaan", Lydman sanoo.

Pääomasijoituksen myötä Rescuebusters-projektille myönnettiin myös Tekes-avustus. Yhteistyökumppaneina tällä hetkellä ovat lisäksi Suomen Palopäällystöliitto sekä Hätäkeskuslaitos, jotka ovat tarjonneet asiantuntija-apua pelin kehittelyvaiheessa.

Tähtäimessä kansainväliset markkinat

Rescuebusters on 3D-animaatiopeli Android- ja Ios-sovelluksille. Tekijät toivovat, että koulut ottavat pelin opetuskäyttöön.

"Päädyttiin sitten siihen, että tästä tulee kaikenikäisille suunnattu fremium-peli, jossa ovat mukana mainokset ja sisäiset ostokset. Peliä pystyy kuitenkin pelaamaan myös täysin ilmaiseksi", Syrjänen kertoo.

Peli on herättänyt kiinnostusta sillä konsepti on Syrjäsen mukaan uniikki. 28.4. on pelin ensimmäisen version julkistamistilaisuus Android- ja Ios-sovelluksille. Peliä pidetään ensin kuukauden ajan pelkästään Suomessa. Sen jälkeen on tarkoitus lanseerata laajasti Englannin ja Ruotsin versiot.

"Mukaan tulee teksti, että peli on tehty Suomen ohjeiden mukaan ja sen vuoksi oman maan ohjeet tulee tarkistaa. Eroavaisuuksia on kuitenkin melko vähän."

Syrjäsen mukaan peliä on markkinoitu jo muun muassa Hongkongissa, Dubaissa, Sveitsissä ja Saksassa. Neuvottelut saksalaisen Westermannin kanssa ovat jo pitkällä. Kyseessä on vanha koulukirjakustantamo.

"He ovat kiinnostuneita tekemään meidän pelistämme ensimmäisen Magic Book -e-kirjansa, joka levitettäisiin jopa 42 maahan 90 kielellä. Kyseessä on kirjasarja, jonka ensimmäisen osan he haluaisivat tehtä Rescuebustersista. Tästä pitäisi tulla tarkempaa tietoa ja keväällä", Syrjänen paljastaa.

Yhdistyneiden arabiemiirikuntien opetusministeriö on kutsunut Syrjäsen ja Raution toukokuussa esittelemään peliä Lähi-itään.

Lisäksi kiinalainen robottivalmistaja Ubtech on ilmaissut halunsa tuoda robottinsa Rescuebustersin sankarihahmoksi Kiinan markkinoita varten. Kiinassa halutaan kehittää lasten turvallisuustietoutta. Syrjäsen mukaan tämä antaa jalansijaa Rescuebustersin kaltaiselle pelille.

"Aika näyttää. Monta sellaista viestiä olemme saaneet, että tässä ollaan oikealla asialla."

Kommentti

28.04.2017 12:27

Keskittämällä saat enemmän

Telekilpailu siirtyi viimein kunnolla keskittämiseen. Mitä enemmän simmejä, sitä halvemmaksi tulee, vai...