Facebook

M&M 23.9. 13:14

Facebook nostatti närää - laskuvirhe liioitteli mainosvideoiden suosiota

Some-jätti kertoo korjanneensa virheen, joka paisutti mainosvideoiden keskimääräistä katseluaikaa.

Mainostajat ovat saaneet aihetta suivaantua Facebookille. Talouslehti Wall Street Journalin mukaan some-palvelussa pyörivät mainosvideot eivät todellisuudessa ole tavoittaneet niin suuria yleisöjä kuin Facebook on väittänyt.

WSJ:n mukaan Facebook on yliarvioinut merkittävästi videoiden katseluun käytettävää aikaa kahden viime vuoden ajan.

Mediatoimisto Publicis Median mukaan Facebook on yliarvioinut videokatseluaikaa 60-80 prosentilla.

Liioittelevat luvut johtuvat siitä, että Facebook ei ole laskenut tilastoissaan alle kolmen sekunnin videokatselua. Mainostajille kerrottu videoiden keskimääräinen katseluaika on näin ollen noussut selvästi toteutunutta pidemmäksi.

Facebook on julkaissut lausunnon, jossa yhtiö kertoo korjanneensa laskentavirheen.

Videokatselun liioittelu on Facebookille erityisen nolo siksi, koska some-jätti on viime vuosina korostanut julkisuudessa palvelun videoiden katselusuosion kasvua.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö

Vaihtoehtokustantaminen

28.09.2016 15:02

Ilja Janitskin aikoo hakea turvapaikkaa

"Puolustan oikeutta Suomen 'viralliseen' eriävään mielipiteeseeni vaikka hengelläni", sanoo MV-lehden kustantaja.