Kauppa

M&M 13.2.2016 18:32 päivitetty 3.3.2016 15:39

Halpuutus jatkuu 50 miljoonalla - S-ryhmä tuottaa "entistä enemmän hyötyä" asiakkaille

Handout

Reilu vuosi sitten käynnistynyt halpuuttaminen on nostanut S-ryhmän asiakasmääriä ja myyntivolyymeja huomattavasti.

S-ryhmän vuoden 2015 operatiivinen tulos parani edellisvuodesta, kaupparyhmä kertoi tuloskatsauksessaan torstaina.

Viime vuoden alussa alkaneen "halpuuttamisen" eli hintojen alentamisen myötä myyntivolyymit kasvoivat ja S-ryhmän ruokakauppa kehittyi yleistä markkinaa paremmin. 

S-ryhmän vuoden 2015 yhteenlaskettu operatiivinen tulos oli 265 miljoonaa euroa, kun vuonna 2014 se oli 226 miljoonaa euroa.

SOK-yhtymän operatiivinen tulos oli puolestaan 17 miljoonaa euroa oltuaan edellisvuonna vajaa 8 miljoonaa euroa.

Vuonna 2014 aloitettujen tehokkuusohjelmien aikaansaamat kulusäästöt ovat mahdollistaneet ruoan hintojen halpuuttamisen. Reilu vuosi sitten käynnistynyt halpuuttaminen on nostanut S-ryhmän asiakasmääriä ja myyntivolyymeja huomattavasti.

SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä sanoo tiedotteessa, että halpuuttaminen on pitkäjänteinen strateginen muutos, jota "toteutetaan tinkimättömästi osuustoiminnallisen tarkoituksen mukaisesti".

"Asiakasmäärämme ovat kasvaneet, eli olemme pystyneet halpuuttamalla tuottamaan entistä enemmän hyötyä asiakkaillemme. Volyymimme ovat kasvaneet merkittävästi ja onnistuimme nostamaan ruokakauppamme markkinaosuutta. Lisäksi halvempien hintojen myötä olemme myyneet miljoonia kiloja enemmän kotimaisia tuotteita", Heikkilä kertoo.

Pääjohtaja Heikkilä paljastaa, että säästöt ja hyvä tulos mahdollistavat halpuuttamisen jatkamisen asiakkaiden hyödyksi, kuluvana vuonna noin 50 miljoonalla eurolla.

S-ryhmän tulosta on nostanut kasvavien asiakasmäärien ja kulusäästöjen lisäksi käyttötavarakaupan tuloskehityksen kääntyminen myönteiseen suuntaan. Tulosparannus on yli 30 miljoonaa euroa.

Koko S-ryhmän osalta kuluvan vuoden tulosodotukset ovat hieman matalammat kuin vuonna 2015 johtuen panostuksista halpuuttamiseen, tiedote kertoo. SOK-yhtymän operatiivisen tuloksen arvioidaan paranevan hieman vuoden 2015 tulokseen verrattuna.

Kaupan liitto ennustaa heiveröistä kehitystä koko kaupan alalle kuluvalle ja seuraavalle vuodelle. Pääjohtaja Heikkilä vetoaakin päättäjiin, ettei kuluttajien ostovoimaa heikennettäisi esimerkiksi veroja korottamalla.

Lähde: Talouselämä

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö

Kilpailut

25.02.2017 12:01

Metsästätkö leijonaa? – Mainoskilpailujen plussat ja miinukset

Kevään mainoskilpailuissa pannaan ideat paremmuusjärjestykseen. Samalla järjestykseen pannaan tekijät, toimistot, ketjut ja jopa maat. Tällä kertaa ei puhuta siitä, miksi Ruotsi voittaa ja Suomi ei, vaan siitä, kannattaako kilpailuihin osallistua ja jos kannattaa, niin mihin?

Kommentti

24.02.2017 11:12

Hasan & Partners upotti itsensä suohon

"Hasan & Partners ajoi Planin tilanteeseen, jossa se joutui puolustamaan, että heidän kampanjoissaan käytetyt faktat pitävät kutinsa. Se on paitsi surullista, myös epälojaalia asiakasta kohtaan", toimittaja Cilla Bhose kirjoittaa.

Elokuvat

24.02.2017 09:53

Lidlistä Tuntemattoman sotilaan yhteistyökumppani

Saksalainen vähittäiskauppaketju kertoo haluavansa tukea suomalaista kulttuuria. "Uusi Tuntematon sotilas ei toteutuisi ilman kumppaneita", elokuvaprojektin yhteyspäällikkö Laura Sutinen kertoo.