Kauppa

Aleksi Ylä-Anttila 20.4. 13:12 päivitetty 20.4. 14:33

"Haluaako YTN ostaa rahalla riitaa?" – Edunvalvoja otti markkinoinnin keinot käyttöön

Tuulikki Kourilehto
Kaupan alaa uhkaa työnseisaus. Kuvituskuva.

Kaupan alan ylemmät toimihenkilöt ilmoittivat viime viikolla työnseisauksen uhasta kaupan alalle, mikäli Kaupan liitto ei suostu aloittamaan neuvotteluja työehtosopimuksen solmimiseksi. Tilanteen ollessa päällä YTN on käynnistänyt näkyvän mainoskampanjan, jolla se pyrkii tekemään oman agendansa asiassa laajalti tunnetuksi.

YTN on halunnut perinteisestä neuvottelukäytännöstä poiketen edistää liittoon kuuluvien työntekijöiden asemaa tuomalla omat tavoitteensa esille markkinoinnin keinoin. Tämä on ensimmäinen kerta, kun markkinoinnin keinoja hyödynnetään tässä laajuudessa neuvotteutilanteen ollessa päällä.

Torstain Kauppalehden etusivulla on julkaistu koko sivun kattava mainos, jossa on valokuva tummaan pukuun pukeutuneesta miehestä joka törmäyttää keskenään kahta lelufiguuria.

Toinen, vaaleatukkainen, legohahmoa muistuttava, hymyilevä naishahmo ojentaa suuren ja ronskin oloiselle kaljulle miesfiguurille paperia, jossa lukee TES. Kuvan yhteydessä on teksti: "YTN:llä oli kaksi vaihtoehtoa; joko luovutamme tai haemme pääsyä neuvottelupöytään painostustoimin. valitsimme jälkimmäisen".

"Koko kaupan alan sopimukseen liittyvän projektin teemaksi olemme valinneet alusta asti avoimuuden. Halusimme luoda uuden kulttuurin sopimiseen ja neuvotteluun sekä viestiä suoraan, mikä meidän agendamme tässä asiassa on", kertoo YTN kaupan alan projektin vetäjä Ville-Veikko Rantamaula.

Kaupan liiton työmarkkinajohtaja Anna Lavikkala kertoo ensireaktionsa mainoksen nähtyään olleen lähinnä surumielinen.

"On YTN:n oma valinta, haluaako se ostaa rahalla riitaa. Minusta tällaiset, jossain määrin kärjistetyt keinot, ovat huono lähtökohta neuvottelulle ja yhteistyölle", Lavikkala sanoo.

Rantamaulan mukaan liitot ovat luultavasti viimeinen toimija, joka ei näy toistuvasti markkinoinnin ja myynnin puolella. Hänen mielestään mainonnan keinoin on mahdollista ajaa työntekijöiden asioita. T

"On haluttu tuoda tämä edunvalvonta nyt esille markkinoinnin ja mainonnan kautta. Nykyisin edunvalvontaan liittyvät asiat ovat usein hankalia. Sen takia tarvitaan vielä enemmän markkinoinnin apua ja kanavia näiden asioiden eteenpäin viemiseksi. Näkisin, että liittojen tulisi huomattavasti enemmän käyttää markkinointia ja mediaa apuna."

Kampanjaan kuuluu Kauppalehden etusivun lisäksi sosiaalisen median sisällöt sekä bannerimainontaa eri puolilla Helsingissä ja muualla. Visuaalisesta ilmeestä ja toteutuksesta on mainoskumppanina vastannut Halo Oy.

Päällä työnseisauksen uhka

YTN ilmoitti viime viikolla työnseisausuhasta kaupan alalle. Työnseisaukset toteutuvat ilmoituksen mukaan 2.5.2017 – 8.5.2017 välisenä aikana, ellei Kaupan liitto suostu neuvottelupöytään työehtosopimuksesta.  Kaupan Liitto on torjunut vaatimuksen TES-neuvotteluista ja esittänyt yhteistyön edistämistä työpaikoilla.

Rantamaula kertoo, että työantajaliiton jäsenistölle oli ilmoitettu, että YTN tulee tekemään sopimuksen tiettyyn määräaikaan mennessä. Tuo määräaika on käsillä nyt.

"Päätimme 2014, että ensisijaisesti ja joka vaiheessa ratkaisuun pyritään neuvotteluteitse. Jos se ei onnistu, sen jälkeen tullaan käyttämään painostustoimenpiteitä sopimuksen saamiseksi", Rantamaula sanoo.

Rantamaulan mukaan Kaupan liitto ei ole suostunut neuvottelemaan tai keskustelemaan työehtosopimuksesta. Kaupan Liiton työmarkkinajohtaja Anna Lavikkalan mukaan kieltäytyminen koskee ainoastaan TES-neuvotteluja.

" Kaupan liitto on johdonmukaisesti sanonut YTN:lle, että emme neuvottele työehtosopimusta ja meillä on siihen hyvät perusteet. Olemme kuitenkin ehdottomasti yhteistyön kannalla. Olemme valmiita hakemaan ratkaisua YTN:n esille tuomien ylempien toimihenkilöiden kokemiin ongelmiin toista tietä", Lavikkala toteaa.

Rantamaula ja Lavikkala vahvistavat, että YTN:n ja Kaupan alan edustajat ja valtakunnansovittelija Minna Helle tapaavat toisensa kuulemistilaisuudessa Bulevardilla tulevana maanantaina. Sen jälkeen tehdään arvio siitä, lähdetäänkö lakon uhkaa mahdollisesti sovittelemaan.

Kommentti

28.04.2017 12:27

Keskittämällä saat enemmän

Telekilpailu siirtyi viimein kunnolla keskittämiseen. Mitä enemmän simmejä, sitä halvemmaksi tulee, vai...