Lahjoitukset

M&M 19.4. 18:01

Hankenille miljoonalahjoitus Jane ja Aatos Erkon säätiöltä

Leif Rosas

Aatos ja Jane Erkon säätiö lahjoittaa kaksi miljoonaa euroa Hankenin varainhankintakampanjaan Hanken Returns.

Lahjoitus on säätiön toinen. Näin ollen Jane ja Aatos Erkon säätiö on lahjoittanut yhteensä kolme miljoonaa euroa meneillä olevaan kampanjaan.

Lahjoituksella säätiön hallitus haluaa edelleen vahvistaa Hankenin taloustieteen tutkimusta ja opetusta. Avustuksella säätiö pyrkii myös lujittamaan Hankenin taloudellista asemaa sekä kansainvälistä kilpailukykyä.

"Tavoitteemme on tukea korkeatasoista tutkimusta ja olemme nähneet, että panostukset Hankenin toimintaan ovat tuottaneet tulosta. Näemme myös tämän lisälahjoituksen tapana varmistaa, että tutkimus pysyy korkealaatuisena myös tulevaisuudessa, sanoo säätiön hallituksen puheenjohtaja Nils Ittonen.

Rehtori Karen Spensin mukaan lahjoitus kertoo luottamuksesta Hankenia kohtaan.

"Kiitämme nöyrästi säätiötä lahjoituksesta, joka antaa meille vankan pohjan jatkaa toimintamme kehittämistä", Spens sanoo.

Tämä on kampanjan suurin lahjoitus ja lahjoituksen myötä Hankenin varainhankintakampanja on kerännyt yli 10 miljoonaa euroa.

"Kymmenen miljoonan euron ylittäminen on todiste siitä, että korkealle kannattaa tähdätä ja työtä tehdä määrätietoisesti. Olemme yhteisin voimin saavuttaneet tämän rajapyykin, ja näin aiomme jatkaa myös vahvan, tulevaisuuden Hankenin rakentamista", toteaa Spens.

Varainhankintakampanja Hanken Returns jatkuu 30.6.2017 asti ja on tämän lahjoituksen myötä kerännyt noin 10,2 miljoonaa euroa. Kampanjan tavoitteena on vahvistaa korkeakoulun pääomaa ja turvata Hankenin ainutlaatuinen asema maan ainoana itsenäisenä kauppakorkeakouluna.

Kommentti

28.04.2017 12:27

Keskittämällä saat enemmän

Telekilpailu siirtyi viimein kunnolla keskittämiseen. Mitä enemmän simmejä, sitä halvemmaksi tulee, vai...