Nimitykset

M&M 22.9. 15:29

Hanna Tohtua vaihtaa Ellen Eraan

Era Content
Hanna Tohtua

Eran projektinjohtajaksi nimitetty Hanna Tohtua aloittaa tehtävässä lokakuussa.

Sisältötoimisto Era Content on nimittänyt Hanna Tohtuan uudeksi projektijohtajakseen.

Tohtua siirtyy Eraan Aller Median Ellen toimituspäällikön pestistä. Aiemmin hän on työskennellyt toimituspäällikkönä Oliviassa, Avotakassa ja Trendissä.

"Hyvien sisältöjen tuottaminen perustuu loppujen lopuksi yksinkertaiselle perusperiaatteelle: pitää tietää, kenelle tehdään ja mihin tarpeeseen", Tohtua sanoo tiedotteessa.

Eran projektijohtajana työskentelevät myös kesällä aloittaneen Anu Ubaudin lisäksi Marjo Vuorinen ja Tuomas Littunen. Tohtua aloittaa Erassa lokakuun lopussa.

Vuonna 2014 perustetun Era Contentin sisältöjohtaja ja osakas Riitta Pollari kertoo yrityksen edenneen vaiheeseen, jossa jatkuvan sisällöntuotannon osuus kasvaa ripeästi strategiatyön ja muiden projektien rinnalla.

"On hienoa, että yritykset ja muut organisaatiot haluavat uudistaa markkinointiaan ja lähestyvät kohderyhmiään uudenlaisilla ja kiinnostavilla kerronnan tavoilla", Pollari sanoo.

Era Contentin liikevaihto oli 522 000 euroa vuonna 2015. Liikevoitto taas jäi 6 000 euroon.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö

Vaihtoehtokustantaminen

28.09.2016 15:02

Ilja Janitskin aikoo hakea turvapaikkaa

"Puolustan oikeutta Suomen 'viralliseen' eriävään mielipiteeseeni vaikka hengelläni", sanoo MV-lehden kustantaja.