Mainokset

M&M 25.1. 14:27 päivitetty 3.3. 15:38

Heinekenin mainoksessa naiset kaipaavat kohtuukäyttäjää

Kuvakaappaus

Heineken rummuttaa maltillisen alkoholinkulutuksen puolesta uudella kampanjallaan.

Heineken ottaa kantaa juomatapoihin uudessa mainoskampanjassaan.

Mainostoimisto Publicis Italyn toteuttamassa mainoksessa Bonnie Tylerin ikonista Holding Out for a Hero -kappaletta laulavat naiset etsivät miestä, joka ei ole ympäripäissään baarissa. Tuotantoyhtiö MJZ:n Nicolai Fuglsigin ohjaamassa videossa huomion vie mies, joka kieltäytyy tiskillä toisesta Heinekenista.

Yhtiö kertoo tiedotteessaan, että kampanjaa inspiroi sen teettämä kansanvälinen selvitys, jossa tarkasteltiin milleniaalien asenteita alkoholia kohtaan. Selvityksen mukaan itsensä hallitseminen ja maltillinen alkoholinkulutus leimaavat ikäluokan käyttäytymistä.

Milleniaaleista 75 prosenttia sanoo rajoittavansa juomistaan useimmiten ulkona käydessään. Lisäksi 36 prosenttia kertoi, että heitä oli hävettänyt esiintyä julkisesti humalaisen näköisenä sosiaaliseen mediaan laitetussa kuvassa.

 

Videosta kertoi Creativity.