Nimitykset

Laura Kukkonen 11.1. 12:49

IBM Suomen tuore toimitusjohtaja jakaa markkinoinnin ilosanomaa

Markkinointitaustaiset toimitusjohtajat ovat Suomessa vielä harvinaisuuksia. IBM:n Mirva Antila on yksi heistä.

Mirva Antila on juuri aloittanut IBM Suomen historian ensimmäisenä naistoimitusjohtajana. Hänessä on muutakin erikoista. Antilan uraan ovat kuuluneet vahvasti markkinointi ja myynti.

"Haluan olla roolimalli naisille siinä, että eri taustoilta ja eri koulutuspohjista kaikki on mahdollista", Helsingin kauppakorkeakoulussa markkinointia pääaineenaan opiskellut Antila kertoo M&M:lle.

Korkeakouluajoista on nyt jo aikaa, sillä Antila on ehtinyt viettää 22 vuotta IBM:llä. Hän aloitti talossa markkinoinnin parissa. Maailma ja teknologiatalo näyttivät melko erilaisilta, kun Antila saapui IBM:lle uuteen tehtävään vastuualueenaan kunta- ja terveydenhuoltosegmentti.

"Tuolloin alettiin ajatella, että markkinointia tehdään nimenomaan ajatuksella one to many ja hyväksikäyttäen kohderyhmiä", Antila kuvailee lähtökuoppiaan IBM:llä.

Ensimmäisestä työpaikastaan Sanoman yritysjulkaisujen markkinoinnin parista Antila on noussut IBM:n varatoimitusjohtajan paikan kautta nyt yritysmaailman korkeimpaan pestiin. Onko tie ollut alusta asti selvä ja tavoitteet kirkkaat?

"Olen työskennellyt aina sillä tavalla, että pystyn jättämään taakseni hyvän tuloksen ja kehittyneemmän bisneksen. Sillä tavalla tässä maailmassa ja työelämässä kai mennään eteenpäin. En ole tähdännyt positioon, vaan mielekkäisiin tehtäviin. Toimitusjohtajan tehtävä on aina vaikuttanut kovin mielenkiintoiselta ja inspiroivalta", Antila kertoo.

Kaikki kohti samaa maalia

Antila myöntää, että myös toimitusjohtajana hän jatkaa markkinoinnin ilosanoman jakamista. Hän kertoo työskentelevänsä tiiviisti ja läheisesti markkinointiviestinnän tiimin kanssa.

"Olen aina puhunut erittäin kovaa myynnin ja markkinoinnin ammattimaisuudesta. Mielestäni nämä kaksi asiaa kuuluvat saumattomasti yhteen."

Jo opiskeluajoista Antilalle on jäänyt näkemys siitä, että markkinointi on bisnestä ja sen johtaminen liiketoiminnan johtamista siinä missä muukin. Hän kertoo hyötyneensä markkinointiopeista kaikissa työpaikoissaan.

"Kyse on siitä, että myyntiä edistetään kaikilla tavoilla, ja niin että kohderyhmä ymmärtää viestisi oikein ja saa positiivisen käsityksen. Sen täytyy myös todentua, kun tuotteet ja palvelut otetaan käyttöön."

Markkinoinnin alue on Antilan näkemyksen mukaan todella laaja. Hän kuvailee asiaa niin, että kaikki yrityksen toimet jotka ovat yhden asiakkaan kanssa toimimista laajempia, kuuluvat markkinoinnin kenttään.

"Minä lasken markkinointiin kaikki breafingit, aamupalatilaisuudet ja etukäteen suunnitellut, usealle asiakkaalle suunnatut proof of concept -tilaisuudet. Kaiken tulee olla osa yhtä suunnitelmaa. Minulle se on niin yksinkertaista, että kaikki tehdään samaan maaliin."

Kommentti

28.04.2017 12:27

Keskittämällä saat enemmän

Telekilpailu siirtyi viimein kunnolla keskittämiseen. Mitä enemmän simmejä, sitä halvemmaksi tulee, vai...