Markkinointiyhteistyö

M&M 3.10. 12:45

Isac Elliot ryhtyy Nokian brändilähettilääksi: "Osa suomalaisuutta"

HMD Global
Isac Elliot, 16, on saanut nimeä Pohjoismaiden ja Baltian lisäksi muun muassa Yhdysvalloissa. Hän on muun muassa vieraillut yhdysvaltalaisessa televisio-ohjelmassa The Today Showssa.

Nokia-puhelimia kehittävä ja myyvä HMD Global on solminut pitkäaikaisen yhteistyösopimuksen poptähti Isac Elliotinm kanssa. Yhteistyön myötä Elliot on ottanut käyttöönsä Nokia 8 -älypuhelimen.

HMD Globalin Pohjoismaiden markkinoinnista vastaava Miko Paassilta toteaa Isac Elliotin vakiinnuttaneen suosionsa Pohjoismaissa ja Baltiassa.

"Nyt hän on muualla maailmalla hyvässä nosteessa. On hienoa olla mukana tällä matkalla ja tarjota Isacin käyttöön laitteita, joilla hän pystyy jakamaan faneilleen tunnelmia tien päältä ja keikoilta", Paassilta kommentoi.

Nokia 8 -puhelimella voi kuvata videoita, joissa kahteen osaan jaetun ruudun vasen puoli näyttää etukameran ja oikea puoli takakameran kuvaa.

Kaksipuoleisen kuvasuteknologian nimeksi on kehitety "selfietä" mukaillen "bothie". Siinä etu- ja takakameroilla voidaan kuvata samanaikaisesti videokuvaa, ja molemmat kuvat näkyvät keskeltä jaetulla ruudulla rinnakkain.

Bothie-videot voi halutessaan julkaista livenä suoraan Facebookiin ja YouTubeen. Bothie-kuvat ja -videot toimivat myös muissa sosiaalisen median kanavissa.

Isac Elliot kertoo pitävänsä yhteistyötä Nokian kanssa kunnia-asiana. Hän lähtee innolla mukaan viemään Nokian puhelimia uudemman kerran maailmalle.

"Nokia on brändi, jonka kaikki tietää ja joka on osa suomalaisuutta. Kun kuulin että Nokia haluaisi tehdä mun kanssa duunia, olin tosi otettu. Nokian puhelimet lähtee nyt taas isosti maailmalle, ja on niin siistii olla sillä reissulla mukana", Elliot kertoo tiedotteessa.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö