Kirjamyynti

Irmeli Salo 28.1.2016 08:14 päivitetty 3.3.2016 15:38

Kasvua se on puolenkin prosentin kasvu – kirjakauppa kiittää

Kenneth Luoto / Stockmann Group

Kirjamyynnin lasku taittui Kirjan vuonna 2015, kertovat Suomen Kustannusyhdistyksen ja Kirjakauppaliiton myyntitilastot.

Kirjakauppaliiton mukaan kirjojen myynti kasvoi vuonna 2015 puoli prosenttia. Kustantajien myynti laski vain 1,2 prosenttia. Tulos on merkittävästi parempi kuin kertaakaan aiemmin 2010-luvulla.

Sähköisten tuotteiden kuten sähkökirjojen ja ladattavien äänikirjojen myynti kasvaa, mutta osuus kustantajien kokonaismyynnistä on edelleen vähäinen, 2 prosenttia.

Myyntikanavista kirjakauppa ja erityisesti verkkokauppa vahvistivat asemiaan. Vahvaa joulumyyntiä edeltäneet logistiset vaikeudet heikensivät kokonaismyyntiä.

Kirjojen kokonaismyynnistä suurin osa eli 35 prosenttia kertyy oppimateriaaleista ja melkein saman verran tietokirjoista eli yhteensä 170 miljoonaa euroa. Kaunokirjallisuuden osuus on vain 14 prosenttia eli 35 miljoonaa euroa.

Kirjakaupoissa kaunokirjallisuuden myynti kasvoi yhteensä kaksi prosenttia. Käännetyn kaunokirjallisuuden myyntiä vetävät dekkarit ja jännityskirjallisuus, joita on vuoden TOP 20:ssä peräti 18 teosta.

Vuoden myydyin kaunokirja oli Ilkka Remeksen Jäätyvä helvetti, jota kävi kaupaksi 54 900 kappaletta. Heti Remeksen kannoille ylsivät Sofi Oksasen Norma ja Finlandia-voittaja, Laura Lindstedtin Oneiron.

Käännöskaunossa ykköseksi nousi David Lagercrantzin ennakkokohua herättänyt Stieg Larssonin Millennium-trilogian jatkoteos Se mikä ei tapa. Pohjoismaista murhaa ja väkivaltaa on käännösbestsellereidin listalla yllin kyllin.

Lasten- ja nuortenkirjojen kysyntä kasvoi 13 prosenttia, veturinaan Mauri Kunnas, jonka uutuus nousi yli 50 000 kappaleen myynnillä ykköseksi. Kunnaksella on TOP 20-listalla viisi muutakin teosta.

Käännetyn lasten- ja nuortenkirjojen myyntiä vetää Harry Potter ja viisasten kivi kuvitettuna lahjakirjana. Vuoden erityispiirre ovat musiikkikirjat, joita kotimaisella lasten- ja nuorten TOP 20 -listalla on neljä.

Tietokirjojen jokseenkin tasainen myynti sai vetoapua värityskirja-ilmiöstä. Vaikka urheilukirjojen menestys jatkui viime vuonna, vuoden 2015 myydyin, Jari Litmasen Litmanen 10 hävisi kappalemääräisessä myynnissä edellisvuoden hitille, Teemu Selänteelle.

Kirja-ala vietti vuonna 2015 Kirjan vuotta. Vuoden aikana järjestettiin yli 900 tapahtumaa 83 paikkakunnalla ympäri Suomea. Kirjan vuoden suojelijana toimi presidentti Sauli Niinistö.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö

Kilpailut

25.02.2017 12:01

Metsästätkö leijonaa? – Mainoskilpailujen plussat ja miinukset

Kevään mainoskilpailuissa pannaan ideat paremmuusjärjestykseen. Samalla järjestykseen pannaan tekijät, toimistot, ketjut ja jopa maat. Tällä kertaa ei puhuta siitä, miksi Ruotsi voittaa ja Suomi ei, vaan siitä, kannattaako kilpailuihin osallistua ja jos kannattaa, niin mihin?

Kommentti

24.02.2017 11:12

Hasan & Partners upotti itsensä suohon

"Hasan & Partners ajoi Planin tilanteeseen, jossa se joutui puolustamaan, että heidän kampanjoissaan käytetyt faktat pitävät kutinsa. Se on paitsi surullista, myös epälojaalia asiakasta kohtaan", toimittaja Cilla Bhose kirjoittaa.

Elokuvat

24.02.2017 09:53

Lidlistä Tuntemattoman sotilaan yhteistyökumppani

Saksalainen vähittäiskauppaketju kertoo haluavansa tukea suomalaista kulttuuria. "Uusi Tuntematon sotilas ei toteutuisi ilman kumppaneita", elokuvaprojektin yhteyspäällikkö Laura Sutinen kertoo.