Netflix

Tivi 15.1.2016 17:35 päivitetty 3.3.2016 15:37

Kaverille kans - Tämä käytäntö ei häiritse Netflix-pomoa

Netflix
Reed Hastings

Netflix-tunnusten lainaaminen kavereille ja perheenjäsenille on yhtiön toimitusjohtajan mukaan loistavaa markkinointia.

Netflixin toimitusjohtaja Reed Hastings ei pahastu, vaikka jaat Netflix-tunnuksen useamman ihmisen kesken. Samaa on sanonut aiemmin myös kilpailevan putiikin HBO:n toimitusjohtaja.

Vaikka Hastingsille jakaminen sopii, se on virallisesti harmaata aluetta palveluiden käyttöehdoissa.

Tech Crunchin mukaan Hastings perustelee vapaamielistä kantaansa sillä, että tunnusten lainaaminen on palvelun näkökulmasta loistavaa markkinointia. Hastingsin mukaan toisten tunnuksia lainaavat päätyvät usein itsekin maksaviksi asiakkaiksi jossain vaiheessa.

Esimerkkinä Hastings käytti vanhempia, jotka antavat tunnuksensa lastensa käyttöön. Kotoa muuttaessaan lapsi todennäköisesti tilaa palvelun itselleen. Hastings ei ottanut varsinaisesti kantaa tilanteeseen, jossa esimeriksi kämppäkaverit tai muutoin kaverit jakavat saman tunnuksen, mutta yleisesti yhtiön linja vaikuttaisi olevan enemmän ihmisten houkuttelussa palvelun pariin sekä näiden koukuttamisessa sarjojen katseluun.

Netflix ilmoitti viime viikolla laajentuvansa 130 uuteen maahan. Käytännössä palvelusta on nopeasti muodostumassa maailman ensimmäinen globaali tv-verkko.

Lähde: Tivi

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö

Maksaminen

19.10.2017 18:06

MP: Apple Pay tulee vihdoin Suomeen

Apple julkistaa maksupalvelunsa Suomessa ensi viikolla, kertoo Ruotsin Macpro-sivusto nimettömiin lähteisiin vedoten.