Tapahtumat

M&M 27.8.2015 08:04 päivitetty 4.2.2016 11:00

Lahden Mainostorstai lyheni M-torstaiksi

Kuvakaappaus
M-torstain verkkosivut

Mainostorstai juhlii pyöreitä vuosia tiivistämällä nimensä. Sibeliustalossa järjestettävä seminaari tuo yhteen media- ja markkinointilan toimijat ja opiskelijat.

Markkinoinnin alan tapahtuma Lahden Mainostorstai täyttää pyöreät 10 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi tapahtuma muuttaa nimensä M-torstaiksi.

Tarkoituksena on, että Lahden Sibeliustalossa 10. syyskuuta järjestettävä seminaari käsittelee aiempaa kattavammin ilmiöitä M-alalta eli markkinoinnista, mainonnasta, maineesta, mediasta ja myynnistä.

Aamupäivän mittainen tapahtuma on osallistujille maksuton.

"Ei ehkä ole ihan tavallista, että tämän kokoisessa kaupungissa saman alan toimijat, myös toistensa kilpailijat, istuvat yhteisen pöydän ääreen, suunnittelevat tapahtuman ja jakavat keskenään kulut", tapahtuman juontajat, toimitusjohtajat Marika Kakko Mainostoimisto MBE:stä ja Mikko Eskelinen Mainostoimisto Ilmeestä sanovat tiedotteessa.

Puheenvuoroja tapahtumassa pitävät kansanedustaja ja hallituksen puheenjohtaja Hjallis Harkimo (kok), Yoogaian kaupallinen johtaja ja co-owner Piia Maaranen, Innastus Oy:n toimitusjohtaja Inna-Pirjetta Lahti, tuottaja Martti Lindholm MTV3:lta sekä Ellun kanojen toimitusjohtaja Taru Tujunen.

Seminaarin järjestävät Mediatalo ESA, Mainostoimisto Ilme, Mainostoimisto MBE ja Multiprint.

Tapahtuman yhteistyökumppaneina toimivat Sibeliustalo, Lahden ammattikorkeakoulu, Kansiopalvelu, MARK, Lahti Region ja Evento-lehti. M-torstai on osa markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto MTL:n järjestämää Markkinointiviestinnän viikkoa.

Lisäksi Antalis, Prospectum Oy ja M.idea - opiskelijoiden mediakeskus ovat tärkeässä roolissa tapahtuman näkymisessä ulospäin.

Kommentti

28.04.2017 12:27

Keskittämällä saat enemmän

Telekilpailu siirtyi viimein kunnolla keskittämiseen. Mitä enemmän simmejä, sitä halvemmaksi tulee, vai...