Marimekko

M&M 23.2. 10:29 päivitetty 3.3. 15:39

Marimekko uudistaa hallintomallinsa - Tiina Alahuhta-Kasko ottaa Mika Ihamuotilan tehtävät

Marimekko

Marimekon kaksipäinen johtajamalli kesti vain vuoden verran.

Marimekon hallitus kertoo päättäneensä muuttaa Marimekko Oy:n hallintomallia.

Marimekolla on ollut käytössään hallintomalli, jossa CEO:n ja toimitusjohtajan (president) tehtävät ovat erillisiä.

Kun muutos astuu huhtikuun 11. päivä voimaan, pitää toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kaskon rooli sisällään myös CEO-tehtävät, joihin lukeutuvat muun muassa vastuu Marimekon strategian kehittämisestä ja toimeenpanosta yhdessä johtoryhmän kanssa sekä yhtiön talous- ja rahoitusasioiden sekä sidosryhmäsuhteiden hoitaminen.

Alahuhta-Kasko on toiminut Marimekon toimitusjohtajana huhtikuusta 2015 lähtien. Häntä ennen toimitusjohtajana toimineella Mika Ihamuotilalla on ollut yhtiön päätoiminen CEO-tittelillä kuorrutettu johtajasopimus.

Ihamuotila jatkaa yhtiön palveluksessa edelleen päätoimisen johtajasopimuksensa nojalla. Ihamuotila on ilmoittanut olevansa käytettävissä edelleen myös hallituksen puheenjohtajan tehtävään. Jos hänet valitaan siihen tehtävään, tulee hänen asemansa olemaan hallituksen päätoiminen puheenjohtaja.

Hallintomallin muutos tulee laskemaan ylimmän johdon kokonaiskompensaatiota merkittävästi.

Marimekolla käytössä ollut kaksipäinen johtajamalli on ollut suomalaisyhtiöissä harvinainen.

Se on ollut aiemmin käytössä esimerkiksi Nokialla 2000-luvun vaihteessa, jolloin Pekka Ala-Pietilä oli Nokian toimitusjohtaja (president) ja Jorma Ollila hallituksen puheenjohtaja ja CEO.

Mainokset

26.08.2016 14:35

Anna äänesi - mikä oli kesän paras aikkarimainos?

Kuukauden aikkarimainos -kilpailu muuttui yleisöäänestykseksi aiemmin tänä vuonna. Nyt äänestysvuorossa ovat kesän mainokset. Kerro mikä on mielestäsi paras, mutta muista perustella äänesi.

Henkilö

26.08.2016 07:03

Älä hämärrä viestiä

Viestintätoimisto Riannon toimitusjohtajan Riitta Auvisen mukaan vika ei ole vastaanottajassa.