Yhteistyöt

M&M 23.9. 15:55

Messukeskus valitsi Planexin

Messukeskus

Messukeskuksen palvelu- ja tuotantojohtajan Mika Vakkilaisen mukaan tapahtuma kasvaa vaikuttavaksi elämykseksi vasta sisällön myötä.

Messukeskus on valinnut Planex Oy:n sisällöntuotannon pääyhteistyökumppanikseen.

Planex tulee toimimaan Messukeskuksen luovana tuotantoyksikkönä.

"Onnistuneeseen tapahtumaan tarvitaan laadukkaat ja monimuotoisettilat, tekniikka, tarjoilut ja palveluosaaminen. Tapahtuma kasvaa vaikuttavaksi elämykseksi kuitenkin vasta sisällön myötä, ja tässä Planexin osaaminen täydentää omaa osaamistamme", Messukeskuksen palvelu- ja tuotantojohtaja Mika Vakkilainen kertoo tiedotteessa.

Messukeskuksen tytäryhtiö SVV tuottaa av-palveluja asiakkaille myös kansainvälisesti, joten yhteistyön odotetaan tuovan sopimuskumppaneille uutta liiketoimintaa myös Messukeskuksen ulkopuolella. Yhteistyösopimus astuu voimaan 23. syyskuuta 2016.

"Yritysasiakkaat saavat Planexilta nykyaikaista markkinointipalvelua entistä helpommin ja Messukeskuksen 1,3 miljoonalle vuotuiselle kävijälle yhteistyö tulee näkymään entistä laadukkaampana asiakaskokemuksena", Planex Oy:n hallituksen puheenjohtaja Mika Kaltala lupaa.

Messukeskuksessa järjestettyihin messuihin, kokouksiin ja muihin tapahtumiin osallistui viime vuonna 10 000 näytteilleasettajaa ja 1,1 miljoonaa kävijää.

Henkilökohtaisiin ja digitaalisiin asiakaskokemuksiin ja -kohtaamisiin erikoistunut markkinoinnin suunnittelu- ja tuotantoyritys Planex Oy on perustettu vuonna 1990. Planexilla on 50 työntekijää ja 7 miljoonan euron vuotuinen liikevaihto.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö