Kyselyt

Talouselämä 11.1. 10:06 päivitetty 11.1. 13:49

MMA huolissaan: "Lakiuudistus ajaa työnhakijan pahimmassa tapauksessa vastaanottamaan työtä maksukyvyttömästä yrityksestä, jossa poljetaan työntekijän oikeuksia”

Colourbox

MMA:n tekemän kyselyn mukaan te-toimiston pitäisi valvoa paremmin välittämiensä työpaikkojen laatua.

Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA ilmoittaa olevansa huolissaan lakimuutoksesta, jonka mukaan työttömäksi joutuneen on kolmen kuukauden kuluttua otettava vastaan myös sellaista kokoaikatyötä, josta maksettava palkka on työn vastaanottamisesta aiheutuneiden kustannusten jälkeen pienempi kuin työttömyysetuus.

MMA kysyy tiedotteessaan, onko jatkossa tarkoitus murtaa työttömän työnhakijan ammattisuoja kokonaan ja samalla pakottaa ihmiset hakeutumaan kyseenalaisiin työpaikkoihin.

MMA teki aiheesta kyselyn, joka keräsi 900 vastaajaa. Kyselyn mukaan monella myynnin ja markkinoinnin ammattilaisella on huonoja kokemuksia te-toimiston välittämistä työpaikoista.

”Te-toimiston paikat ovat sellaista, että niitä ei kukaan huoli ja siksi ne laitetaan työtarjouksina työttömille”, kyselyyn vastannut sanoi.

”Te-toimisto on tarjonnut minulle esim. puhelinmyyjän tehtäviä provisiopalkalla. Olen toiminut johtajatasolla yli 15 vuotta ja esimiestasolla lähes 30 vuotta", ilmoitti toinen vastaaja.

”Te-toimiston kautta tulee sellaisia myyjien töitä, joihin ei myynnin ammattilaiset muuten halua olla yhteydessä. Jos joutuu edustamaan epämääräisesti toimivaa yritystä, oma maine myyjänä kärsii. Palkkauskin on heikompi kuin Prisman kassalla."

MMA peräänkuuluttaa selvitystä siitä, kuinka te-toimistot valvovat välittämiensä työpaikkojen laatua.

”Lakiuudistus ajaa työnhakijan pahimmassa tapauksessa vastaanottamaan työtä maksukyvyttömästä yrityksestä, jossa poljetaan työntekijän oikeuksia”, sanoo MMA:n toiminnanjohtaja Juha Häkkinen.

Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA:n Myynnin avoimet työpaikat -kyselyyn vastasi yli 900 henkilöä joulukuussa 2016. Tutkimukseen vastanneista noin 700 on työssä ja 170 työttömänä.

Lähde: Talouselämä

 

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö

Mainonnan Monitaho 2017

21.08.2017 11:06

Äänestä Mainonnan Monitaho -tunnustuksen saajaa

Mainonnan Monitaho on MAT-Säätiön jakama markkinointialan tunnustuspalkinto. Se jaetaan henkilölle, joka toimii esimerkillisesti ja menestyksellisesti markkinointiviestinnän alan kehityksen eteen. Ensimmäisen kerran tunnustus jaettiin vuonna 1967. Lukijat voivat äänestää mieleistään ehdokasta M&M:n verkkosivuilla 21.8–13.9. Tunnustus jaetaan perjantaina 22.9.