Media

Laura Kukkonen 18.8. 10:36 päivitetty 18.8. 12:28

MTV:n pitkä yhteistyö Radio Novan uutistuotannossa päättyy - tilalle saapuvat Iltalehden uutiset

Colourbox

Bauer Median radiokanavien Radio Novan ja Iskelmän uutislähetykset tuottaa lokakuusta alkaen Iltalehti.

Alma Mediaan kuuluva Iltalehti tekee kanaville räätälöidyt uutiset, jotka esitetään tunnin välein. Aiemmin kyseisten kanavien radiouutisten tuotannosta on vastannut MTV Oy:n emoyhtiön Bonnier Broadcastingin tytäryhtiö Mediahub.

| Kuva: Nelonen Media

Bauer Media oli toimitusjohtaja Sami Tenkasen mukaan tyytyväinen Mediahubin uutisiin ja palveluun. Radiouutiset eivät tule merkittävästi muuttumaan uuden tuottajan myötä. Yhtiötä kuitenkin kiinnostivat Iltalehden tarjoamat ajatukset uutistoiminnan kehittämisestä.

"Ei siinä mitään isompaa dramatiikkaa kaiken kaikkiaan ollut. Alma Media lähestyi meitä ja aloitimme neuvottelut. Siten päädyimme tähän ratkaisuun", Tenkanen kertoo M&M:lle.

Saatteko nyt uutiset halvemmalla kuin ennen?

"Kyse ei ole niinkään hinnasta, vaan kokonaisuudesta ja mitä sen ympärille pystytään rakentamaan ja tekemään. Voimme jatkossa tehdä paljon muutakin yhteistyötä", Tenkanen sanoo.

Mediahubin toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila. | Kuva: Antti Mannermaa

Mediahubin toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila kertoo, että yhtiöllä on ollut Bauer Median kanssa toistaiseksi voimassa oleva sopimus. MTV Uutiset ja myöhemmässä vaiheessa Mediahub on tuottanut Radio Novan uutiset jo 20 vuoden ajan.

"Sen uskallan sanoa, että itse uutistoimintaan ja sisältöön on oltu myös radiokanavilla tyytyväisiä, siitä ei ole kysymys. Siinä on varmaan haettu jotakin uudenlaista komboa ja yhteistyötä, sen tarkemmin en osaa kommentoida", Ylä-Anttila kertoo.

Kuinka merkittävä Bauer Median asiakkuus on ollut Mediahubille?

"Jatkamme radiouutistoimintaa. Meillä on aika paljon pienempiä radiokanavia eri puolilla Suomea ja joitakin on vielä tulossa lisää. Olemme tehneet radiouutisia integroidusti toimituksen voimin, eli suoranaista vaikutusta tällä ei ole. Jatkossa mietimme eteenpäin tätä tekemistä", Ylä-Anttila sanoo.

"Kyseessä on kuitenkin pitkä suhde ja teimme Radio Novan uutisia myös silloin kun kanava kuului MTV:hen. Sikäli tämä on ikävä asia, mutta eihän sitä koskaan tiedä, miten asiat menevät jatkossa."

Iltalehden kustantaja Kari Kivelä sanoo, että Iltalehti voi tarjota Bauer Medialle muun muassa uutistapahtumien live-seurantaa radiossa. Iltalehti on vuoden alusta tuottanut radiouutisia myös Radio Nostalgialle ja keväällä alkoivat lehden tuottamat Business FM:n uutiset. Sopimukset jatkuvat ennallaan. Iltalehti on oppinut näistä kokemuksista on muun muassa sen, että viihde ja urheilu toimivat radiouutisissa.

Kuva: Jenni Gästgivar

Sisällön lisäksi "hinnan pitää olla kohdillaan", Kivelä sanoo.

"Meillä oli hyvää kokemusta jo Radio Nostalgialle ja Business FM:lle tehdyistä uutisista. Työvoimasuunnittelumme on lähtenyt koko ajan enemmän 24/7-ajatteluun digitaalisen median myötä. Tämä etu näkyy varmaan jollain tavalla hinnoittelussakin", Kivelä kertoo, mutta painottaa ettei Iltalehdellä ole tietoa Bauer Median aiemmin sopimuksen hinnasta.

Kivelän mukaan Iltalehden aikoo jatkossa palvella Bauer Mediaa uutisajankohtien ulkopuolella, esimerkiksi poikkeuksellisten uutistapahtumien aikana.

"Bauer Media on hyvä kumppani. He osaavat vaatia ja havaitsevat uutisaiheita ja puheenaiheita", Kivelä kehuu.

Markkinointi & Mainonta kuuluu Alma Mediaan.

Artikkelia tarkennettu 18.8.2017 kello 11.00. Mediahub on MTV:n emoyhtiön suora tytäryhtiö.