Kampanjat

Aino Tunkelo 15.9. 12:14

Myikö pappi sielunsa markkinavoimille? Tv:stä tuttu Kari Kanala esiintyy Elisan mainoksessa

Elisan ja Bob The Robotin suunnitteleman kampanjan kuudes mainos on puhututtanut etenkin kirkollisissa piireissä. Elisan viestintäjohtaja Katiye Vuorela ja kirkkoherra Kari Kanala kertovat mainoksen taustoista.

Keskiviikkona Kauppalehden kannen mainoksessa nähtiin pappi. Pappi seisoo alttarin edessä, kädet sivulla ja katsoo seurakuntaa kohden. "Minä olen digitalisaatio", mainos julistaa.

Kyseessä on  Elisan mainos, ja pappi on Paavalin seurakunnan kirkkoherra Kari Kanala, joka tunnetaan muun muassa Ensitreffit alttarilla -televisio-ohjelmasta.

Mainostoimisto Bob The Robotin Elisalle suunnittelema mainos on poikinut keskustelua. Kirkollisissa piireissä mainostekstiä on hätkähdetty.

"Kirkkokuplassa elävät ihmiset reagoivat vahvasti mainoslauseeseen. 'Minä olen' viittaa uskonnollisissa yhteyksissä Jumalan itseilmaisuun vanhassa testamentissa ja myös Jeesuksen puheisiin erityisesti Johanneksen evankeliumissa", Kanala kertoo puhelimitse.

Kanala kertoo saaneensa mainoksesta kahdenlaista palautetta. Häntä itseään viehättää mainoksen monitulkintaisuus.

"Ihmetellään, miksi pappi on tossa. Toiset taas ajattelevat, että hauskaa, että jumalanpalveluksellinen viesti on Kauppalehden kannessa."

Elisan Minä olen digitalisaatio -konseptissa on kyse B2B-kampanjasta, jossa esiintyy Elisan yritysasiakkaita. Kanalan tähdittämä mainos on sarjan kuudes. Muita mainoksissa tähän mennessä esiintyneitä asiakkaita ovat Hämeenlinnan sairaala, Ilmarinen, Flowrox, Interflora ja Emergence. Kampanja keskittyy printtimainontaan, mutta mukana on myös jonkin verran verkkoa.

Mainoskasvoksi Kanala ei kuitenkaan päätynyt julkisuusarvonsa vuoksi, vaan oikeastaan sattuman kautta, kertoo Elisan viestintäjohtaja Katiye Vuorela.

"Kyseessä on konsepti, jossa yritysasiakkaat ovat keskiössä. Jokaisessa mainoksessa esiintyy asiakkaan puolelta yksi työntekijä tai muu toimihenkilö", Vuorela kertoo.

Seurakunnat ovat yksi Elisan yritysasiakkaista. Jotta asiakkaasta tulisi tunnistettava, päätettiin seurakuntia esittelevään mainokseen kuvata pappia kirkossa. Pappi toimistossa olisi ollut yleisön hankalampi tunnistaa.

Kun luova idea oli hiottu, alettiin etsiä visuaalisesti näyttävää kirkkoa. Tiukan aikataulun takia lokaatio jouduttiin rajaamaan pääkaupunkiseudulle.

"Meitä puhutteli Paavalin seurakunnan kirkon näyttävä katto. Kyseisen seurakunnan kirkkoherra nyt sattui olemaan Kari Kanala", Vuorela kertoo.

Kanala piti luonnollisena lähteä mainokseen mukaan, tekeväthän seurakunnat ja Elisa yhteistyötä.

"Mietin, että tässä on mahdollisuus tuoda jotakin ikiaikaista digi-maailmaan. Ajattelen, että digitalisaatio tai vaikkapa sosiaalinen media ei ole hyvä eikä paha, vaan se, miten me käytämme niitä, on hyvää tai pahaa. Ne ovat vain välineitä välittää. Mainoksessa on hyvä viesti: digin avulla voidaan keskittyä ydinbisnekseen, myös seurakuntien työssä", Kanala pohtii.

Hänelle oli kuitenkin tärkeää osallistua mainokseen ilman korvausta.

"En ottanut tästä pennin jeniä. Seurakunnalle maksettiin tilavuokraa, koska kirkko suljettiin kuvausten ajaksi. Jos pohditaan, myikö Kanala sielunsa markkinavoimille, niin siihen voi vastata, että ei. Hän on niin tyhmä, että antoi ilmaiseksi", Kanala veistelee.

Negatiivista palautetta on tullut jonkin verran, mutta siihen Kanala suhtautuu rennosti. Tekevälle sattuu, eikä se ole niin vaarallista.

Lisäksi lehden kannessa ollut mainos hätkähdyttää muutaman päivän ajan, kunnes huomio kiinnittyy uusiin mainoksiin, Kanala huomauttaa. Tilanne saattaisi olla toinen, jos kyseessä olisi vaikka pitkäkestoinen ulkomainoskampanja.

"Hauskaa, että Kauppalehden kannessa on viesti Jumalan palveluksesta, ihmisten kohtaamisesta ja mahdollisesta Jumalan kohtaamisesta. Ei se ole huono juttu. Katson, että tämä on win-win", Kanala toteaa.

Markkinointi&Mainonta ja Kauppalehti ovat osa Alma Media -konsernia.