Lehdet

M&M 1.2. 12:04 päivitetty 3.3. 15:38

Pietarsaaren Sanomat lanseerasi kaupunkilehden – SL: Ilmestymispäiviin muutoksia

Jatkossa Pietarsaaren Sanomat ilmestyy lauantaisin tilattavana paikallislehtenä ja keskiviikkoisin ilmestyvänä kaupunkilehti PS Pulssina, kertoo Suomen Lehdistö.

Vuodenvaihteessa Pietarsaaren Sanomien ilmestymispäivät vähenivät aiemmasta kolmesta kerrasta viikossa. Jatkossa lehden toimitus tekee lauantaisin ilmestyvää tilattavaa paikallislehteä Pietarsaaren Sanomia, ja uutuutena lehti on lanseerannut keskiviikkoisin ilmestyvän kaupunkilehden PS Pulssin.

Muutoksista kertoo Suomen Lehdistö.

Tilattavan Pietarsaaren Sanomien levikki on noin 2 000 kappaletta ja kaupunkilehteä jaetaan 17 000 kappaletta neljän kunnan alueella.

Lehtimuutosten tavoitteena on kasvattaa ilmoitustuloja.

Pietarsaaren Sanomien päätoimittaja Pentti Hör kertoo Suomen Lehdistölle, että muutosten myötä viiden toimittajan toimitus on oppinut paljon uutta.

"Emme säästä uutisiamme tilattavaan lehteen vaan pyrimme saamaan myös kaupunkilehteen viimeisimmät tiedot asioista ja ilmiöistä", Hör sanoo lehdelle.

Keskiviikkoisin ilmestyvä kaupunkilehti PS Pulssi menee painoon vasta samana aamuna, joten Hörin mukaan toimitus voi vielä aamulla "haistella viimeiset uutiset" lehteen julkaistavaksi.

Pietarsaaren Sanomat siirtyi kesällä 2015 HSS Medialta Keskipohjanmaan Kirjapainolle.

Syksyllä käytyjen yt-neuvottelujen jälkeen Pietarsaaren Sanomien toimitus väheni yhdellä toimittajalla, ja tänä vuonna on edessä yksi lisävähennys. Lehti on lisännyt yhteistyötä Keskipohjanmaan Kirjapainon muiden lehtien kanssa.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö