Vienti

M&M 7.10. 10:01

Ruotsin Lidleissä vietettiin Suomi-viikkoa: "Monilla elintarvikeyrityksillä potentiaalia vientiin"

Lidl

Suomi-viikon myötä ruotsalaiset pääsivät maistamaan muun muassa mustamakkaraa, kermajuustoa, vispipuuroa ja savulohisalaattia. Teemaviikon avulla on mahdollista testata, mitkä tuotteet ovat riittävän kiinnostavia jäädäkseen osaksi kohdemaan valikoimia.

Myymälöissä oli Lidlin mukaan viikon aikana tarjolla perinteisiä suomalaisia herkkuja, kuten riisipiirakoita, leipäjuustoa sekä kaalikääryleitä ja puolukoita, mutta myös yllättävämpiä elintarvikkeita.

"Jos suomalaisilta kysyy meidän kansallisherkkuja, niin monelle tulee mieleen ruisleipä, mämmi ja marjat, mutta itseasiassa Suomessa on monipuolisesti osaamista monella hieman yllättävälläkin saralla. Ruotsin myymälöihin viedäänkin esimerkiksi leikkele- ja makkaratuotteita, kuten lauantaimakkaraa, mustamakkaraa ja grillimakkaraa", kertoo Lidl Suomen kaupallinen johtaja Timo Hansio.

Teemaviikot ovat tapa testata tuotteiden sopivuutta kohdemaan markkinoille. Suomen Lidl-myymälöissä on järjestetty niin ikään erilaisia teemaviikkoja, joiden myötä uusia tuotteita on päätynyt mukaan valikoimaan.

"Teemaviikon avulla voimme tarjota asiakkaille yllättäviäkin tuotteita ja testata ovatko ne tarpeeksi kiinnostavia jäädäkseen osaksi pysyvää valikoimaa. Esimerkiksi meille Suomen Lidleihin teemaviikon kautta pysyvään valikoimaan ovat jääneet halloumi-juusto ja monet italialaiset tuotteet", Hansio kertoo tiedotteessa.

Suomalaista ruokaa viedään ympäri Eurooppaa

Lidlin kansainvälisen verkoston kautta viedään jo tällä hetkellä paljon suomaisia tuotteita maailmalle. Esimerkiksi vuonna 2016 20 suomalaista tavarantoimittajaa vei lähes 60 eri tuotetta yhteensä 23 Euroopan maahan.

Satavuotiaan Suomen kunniaksi Lidl kertoo haluavansa kirittää suomalaista elintarvikevientiä ja järjestää Viedään Suomi-ruoka maailmalle! -kilpailun, jossa etsitään seuraavaa suomalaista elintarvikealan vientituotehittiä.

"Ruokavienti on Suomelle elintärkeää. Meillä on täällä monia elintarvikeyrityksiä, joilla on potentiaalia vientiin. Kun pohdimme, mitä voisimme tehdä Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi, niin elintarvikeyritysten kannustaminen ja viennin vauhdittaminen tuntui meille luonnollisimmalta", Hansio sanoo.

Kilpailun pääpalkintona Lidl maksaa voittajayritykselle vientiä edistävän henkilön palkan vuodeksi ja auttaa yritystä avaamaan ovia vientiin. Kilpailu on edennyt finalistien valintaan .

11 finalistin joukosta valitaan voittaja 12.10. pidettävässä vientiseminaarissa. Viedään Suomi-ruoka maailmalle! on osa Suomi 100 -juhlavuoden virallista ohjelmaa.

Viedään Suomi-ruoka maailmalle! -kilpailun finalistit:

Disas Caviar Oy Ltd: Savukirjolohimousse

HKScan Finland Oy: Pork Meat Omega-3 No Antibiotics Ever

HoviRuoka Oy: Gluteeniton Mustapapupihvi

Versofood Oy: Härkis Original

Elixi Oil Oy: Elixi Makurouheet

Glutzero Finland Oy: Glutø – gluteeniton ja vegaaninen tuorepasta

Linkosuon Leipomo Oy: Ruislastu Sour Cream

Helsingin Mylly Oy: Helsinki Mills Overnight Oats Mix

Goodio Oy: Luomuraakasuklaa

Finnspring Oy: Spring Aqua Premium -lähdevesi

Altia Oyj: Koskenkorva Vodka

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö